maanantaina, tammikuuta 10, 2011

Glukosamiinivalmisteet julistetaan lääkkeeksi ja siirretään apteekin hyllyille


RikkiMikko toivottaa kaikkea hyvää vuodelle 2016!
Tämä kirjoitukseni on ollut mielenkiinnon kohteena myös aivan viime aikoina. On paikallaan päivittää jutun tietoja joiltakin vähäisiltä osin nyt lähes viisi vuotta myöhemmin.

Aivan aluksi täytyy todeta, että onneksi Fimean päätöksiä ei ole pantu toimeen! Järki on siis voittanut, ja tämän erinomaisen tuotteen myynti saa jatkua edelleen. Siitä on tullut FinnMSM Oy:n suosituin tuote koko tuotehistoriansa aikana; asiakkaamme ovat havainneet, että vaikutus niveliin on ollut erittäin positiivinen.

Tämän tuotteen kohdalla koostumuksella on erittäin suuri merkitys; miikään yksittäinen aineosa ei voi yksinään ole tehokas, vaan tarvitsee kumppnikseen toisia. Esimerkiksi glukosamiinilla tai kondroitiinilla ei ole juuri mitään vaikutusta nivelpintoihin, koska niiden molekyylikoko estää niitä päätymästä solujen ytimeen, sinne missä aineenvaihdunta tapahtuu. Molemmat tarvitsevat avukseen MSM:n. Se läpäisee aivo-veriesteen, jolloin reitti on selvä. MSM on myös aine, joka sitoo edellä mainitut aineet itseensä ja kuljettaa ne mukanaan juuri sinne missä niitä tarvitaan, eli mitokondrioon.

Tämän tuotteen muut aineosat, esimerkiksi C-vitamiini - joka on kaikessa solujen muodostuksessa ehdottoman välttämätön aine -  ja toisena molybdeeni, palvelevat kehoa sen aineenvaihduntaa tehostamalla.  

Suomen Lääketurvallisuusvirasto Fimea on ottanut tutkittavakseen kaikki glukosamiinivalmisteet ja aikoo kieltää niiden myynnin luontaistuotteina. Kielteisen päätöksen saavat kaikki sellaiset glukosamiinituotteet, jotka sisältävät standardoidun määrän, siis tarkkaan määritellyn, vaikka kuinka pienekin pitoisuuden glukosamiinia. Sen sijaan monet epämääräisen glukosamiinipitoisuuden tuotteet, kuten jotkut hainrustovalmisteet, joiden pitoisuus voi vaihdella paljonkin tai sisältää glukosamiinia vain tuotteen nimessä, saavat olla myynnissä myös luontaistuotekaupassa.
Siten esimerkiksi FinnMSM Oy:n markkinoimat MSM-Gluko-Kondroitiinitabletit julistetaan lääkkeeksi ja niiden kauppaaminen muualla kuin apteekeissa on muutaman viikon kuluttua kielletty. (Onneksi näin ei ole tapahtunut, vaan markkinoille on tulut lisää saman tyyppisia tuotteita, joista yhdessäkään ei ole yhtä täydellinen koostumus kuin tässä MSM-Gluko-Kondroitiinitabletissa, RikkiMikon huomautus).

Muualla Keski-Euroopassa ei tuotteelle olla asettamassa mitään rajoituksia. Näin EU-Suomen viranomaiset toteuttavat sitä nuhteetonta linjaa, jolla Suomi pitäytyy mallioppilaana Euroopan Unionin kansojen joukossa. 

RikkiMikon haastattelema Fimean korkea-arvoinen virkailija kertoi, että meillä Suomessa huolehditaan kansalaisten terveydestä ja hyvinvoinnista siten, ettei mitään ennalta-arvaamatonta pääsisi tapahtumaan.  Mainittu virkailija kertoi myös, että asiaan tyytymätön maahantuoja voi valittaa Korkeimpaan Hallinto-oikeuteen, mutta jatkoi samaan hengenvetoon, että kaikki vastaavanlaiset oikeusprosessit Fimea on tähän asti voittanut! Hurraa! On siis jo käyty oikein taisteluita!

Annetaan siis kansalaisten edelleenkin nauttia kipuihinsa tulehduskipulääkkeitä  (ja estetään vähemmän vaarallisten keinojen käyttö), kun apteekkilaitos on siinä apuna kontrolloimassa, ettei mitään pääsisi sattumaan!

Näin siismuutama vuosi sitten.

Mutta tänään Vapunpäivän aattona  30.4.2015 klo 12:21 voidaan toki kertoa iloisempia uutisia. Ilmeisesti järki on voittanut, eikä mitään kieltoa ole toistaiseksi olemassa tämän tuotteen markiinoinnin suhteen.

Tämänpäiväisenä päivityksenä tähän artikkeliin sanottakoon, että tuote on edelleen FinnMSM Oy:n valikoimissa, koska mitään myyntikieltoa ole toistaiseksi ilmaantunut. Siis toistaiseksi. Asia saattaa muuttua milloin tahansa, mutta onhan tässä jo ehtinyt muutama tovi kulua siitä, kun tuo varoitus meille tuli.

Mainittakoon vielä, että tämä tuote on FinnMSM Oy:n myyntitilastossa jo pitkään ollut tuote Nro 1. Sen sisältämät aineosat on suunniteltu täyttämään tasapainoisesti elimistön tarpeet myös, ja nimenomaan nivelrikkotapauksissa. C-vitamiini on olennaisen tärkeä aine elimistön muodostaessa uusia soluja, nivelpintojen uusimisessa kondroitiinisulfaatti on hyödyllinen rakennusaine ja glukosamiinihydrokloridi (viljapohjainen, allergisoimaton valmiste) on nivelnesteen eräs tärkeä komponentti. OptiMSM mahdollistaa edellä mainittujen aineiden kulun juuri sinne, missä niitä tarvitaan ja kaiken lisäksi hillitsee tulehdusta, rentouttaa jännittyneitä lihaksia ja poistaa tehokkaasti kipua. Molybdeeni on lisätty valmisteeseen tehostamaan kehon rikkiaineenvaihduntaa. 
Tuhannet asiakkaat ovat tämän havainneet, eivätkä he varmaankaan voi olla väärässä.
Terveisin RikkiMikko

keskiviikkona, lokakuuta 27, 2010

Kolesterolipommi

Jo muutamia vuosia sitten RikkiMikko kirjoitti tästä alla olevasta aiheesta tässä samassa blogissa. Nyt voitte hiukan vertailla asioiden kulkua vielä muutaman päivän ajan katsomalla tämän ohjelman. Kannattaa olla kriittinen sen suhteen, mitä asiantuntijatkin kertovat.

http://areena.yle.fi/video/1388136

Asiaan liittyviä artikkeleita tässä blogissa eri vuosilta:

- Kolesteroli ja artisokka
11 joulukuu 2005
- Lisää kolesterolista
12 lokakuu 2007

Kaikkea hyvää toivottaen RikkiMikko

maanantaina, syyskuuta 13, 2010

MOT: Rasvainen kupla. Vielä kerran kolesterolista ja eläinrasvoista

 RikkiMikko on tässä blogissa tuonut useita kertoja esiin nimen Uffe Ravnskov ja sanan kolesterolimyytti. Tänään 13.09.2010 YLE 1 lähetti mielenkiintoisen ohjelman, jossa käsiteltiin samaa asiaa varsin monipuolisesti; THL:n pääjohtajaa haastateltiin ja hänen lausuntojaan kuultiin useaan otteeseen ja välillä kerrottiin tieteellisistä tutkimuksista, joita asian tiimoilta on tehty jo vuosikymmenten ajan. Tämä ohjelma on nähtävissä YLEn Areenalla vielä viikon ajan, joten kannattaa klikata alla olevasta linkkiluettelosta No 3.

Mielenkiintoista, että YLE on vasta nyt uskaltanut lähettää katsottavaksi tämän ohjelman, jonka sisältämät totuudet ovat olleet asiantuntijoiden tiedossa jo vuosikausia! No 1 vie vuoden 2007 RikkiMikon artikkeliin ja No 2 YLEn Martti Backmanin blogin tämän aamun artikkeliin. Käykää lukemassa! Etenkin No 2:een liittyvät kommentit ovat mielenkiintoista luettavaa.
  



Mitä voimme sitten oppia näiden tutkimusten tulosten julkaisemisen vaikutuksista? Ensinnäkin sen, että kannattaa ottaa selvää, onko jonkun tietyn suosituksen takana mahdollisesti jokin kaupallinen taho. Nyt tulee väkisinkin mieleen, että lääke- ja margariiniteollisuudella on sormensa pelissä, kun annetaan sellaisia suosituksia, joita maamme ylin terveydestä ja hyvinvoinnista huolta kantava taho on viime vuosina antanut. Kun mitään yksiselitteistä syy-seuraussuhdetta ei ole voitu osoittaa eläinrasvojen ja sydän- ja verisuonitautien välillä, tuntuvat nuo suositukset aika oudoilta. Eikö THL:ssä lueta mitä maailmalla kerrotaan?

Toiseksi voisimme oppia, että terveyttä voidaan hoitaa parhaiten nauttimalla elämästä: hyvään elämään kuuluu ennen kaikkea stressin välttäminen, nauttiminen jokapäiväisen elämän pienistä iloista, kuten hyvästä ruoasta ja juomasta sekä liikunnasta. Turhien murheiden välttäminen ja pienistä asioista iloitseminen ovat parasta terveydenhoitoa!

Näin ovat asiat tänään, mutta keskustelu rasva-asioista jatkuu, varmaankin viimeistään silloin,  kun  uusi MOT- ohjelma esitetään 25.10.2010 klo 20:00. Silloin käsitellään kolesterolilääkitystä -  statiineja ja niiden kansanterveydellisiä vaikutuksia.