Näytetään tekstit, joissa on tunniste Antihistamiinilääkkeet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Antihistamiinilääkkeet. Näytä kaikki tekstit

perjantaina, maaliskuuta 28, 2014

ALLERGIAVIIKKO LÄHESTYY. OLETKO VALMIS?


Katupöly on kevään kavala terveysriski



Tänä vuonna kevät on sään puolesta alkanut ennätysaikaisin, ja lumien sulamisen myötä katupöly on lennellyt jo muutamien viikkojen ajan valtoimenaan hankaloittaen etenkin allergiasta kärsivien elämää. Samanaikaisesti on meneillään se aika vuodesta, jolloin siitepölyt jo kiusaavat monia allergikkoja, ainakin eteläisessä Suomessa asuvia. 

Valtakunnallinen Allergiaviikko 2014 järjestetään viikolla 15, siis 7. - 13.4.2014. Onkin paikallaan paneutua hiukan tarkemmin asioihin, jotka vaikuttavat ihmisen hyvinvointiin nimenomaan tämän kiusallisen vaivan lisääntymisen muodossa.
Allergisen nuhan aiheuttajia ovat pääasiassa tuulipölytteisten kasvien siitepölyt. Kevätkesällä oireita aiheuttavat lehtipuut, keskikesällä heinäkasvit ja loppukesällä pujo. Koivun ja heinien siitepöly ovat yleisimpiä allergian aiheuttajia. Siitepölyallergiasta kärsii 10 -20 % suomalaisista. Osa siitepölyallergisista saa oireita myös ruoka-aineista.
Mitä keinoja sitten on välttyä edellä mainituilta oireilta ja vaivoilta? Lääkärit kirjoittavat mielellään antihistamiinivalmisteita, joista useimmat saavat paljonkin lievitystä vaivaansa, mutta saavat samalla sivuvaikutuksia, kuten väsymystä ja ärtyisyyttä, sydämentykytystä, hyperventilaatiota. Varsinkin vanhemmat antihistamiinit aiheuttivat yleisesti pahoja sivuvaikutuksia, mutta eivät uudemmatkaan mitään ongelmattomia ole. Antihistamiinien unettava vaikutus perustuu siihen, että ne estävät hypotalamuksen takaosan histamiinisolujen erittämän histamiinin vireyttävää vaikutusta.

Allergia on immunologisen järjestelmän häiriö, jossa elimistö käynnistää IgE-välitteisen immunologisen reaktion jollekin elimistön ulkopuoliselle mutta sinänsä vaarattomalle aineelle. Allergian oireisiin saattaa kuulua päänsärkyä, heikkoutta, aivastelua, silmien vetistelyä, sierainten tukkoisuutta, jopa mielialan ja käyttäytymisen muutoksia, ripulia, yskää, lihaskipuja ja jomotusta. Kuinka sitten voisi korjata elimistön tätä ominaisuutta ilman ikäviä sivuvaikutuksia?

Antihistamiinilääkkeet ovat siis eräs keino jota voi kokeilla, ja ne joko auttavat tai sitten eivät. Sen sijaan lähes kaikki potilaat, jotka ovat aloittaneet OptiMSM:n käytön, ovat kertoneet saaneensa ainakin jonkinasteisen lievityksen allergiaoireisiinsa muutaman päivän kuluessa aloituksesta. Ihmiset ovat huomanneet, ettei ainoastaan aivastelu, tukkoisuus, vuotavat silmät ja poskiontelo-ongelmat ole parantuneet, vaan myös muut päällepäin katsottuna asiaan liittymättömätkin ongelmat ovat väistyneet. MSM saattaa olla hyvin tehokas myös ruoka-aine, lateksi-, koira-, kissa-, maito-, pähkinä-, vehnä- ja monien muiden tuotteiden aiheuttamille allergioille. 

Olen lainannut tähän tekstiin otteita tekstistä, joka on luettavissa NW Health Solutions, Inc.- sivustolta osoitteessa: http://www.nwhealthsolutions.com/allergy.htm

1. Allergiat – (pölyhiukkaset) 
2. Nivel- ja lihasarkuus
3. Krooninen heikkous
4. Kohonnut kolesteroli
5. Hiivatulehdukset
6. Pehmeät ja lohkeavat kynnet
7. Rypyt
8. Arpikudos
9. Keuhkojen vajaatoiminta
- See more at: http://finnmsm.blogspot.fi/2013/12/v-behaviorurldefaultvmlo.html#sthash.oUUh4xDI.dpuf
Oheisena muutamia MSM:n käyttöön liittyviä aiheita: 

Astma: MSM on käyttökelpoinen hoidettaessa astmaa, koska sen avulla voidaan säännöstellä nestettä, joka on keuhkojen ilmakanavien pinnalla, ja siten estää tulehdusreaktiota. Sillä on myös normalisoiva vaikutus keuhkojen solukalvojen pintoihin, ja se siten auttaa säätelemään kaasujen virtausta. Eräs tutkimus osoittaa, että MSM oleellisesti lisäsi keuhkojen kapasiteettiä ryhmässä potilaita, joilla oli keuhkopöhö ja keuhkokasvaimia. 

Allergiat: Rikki on tärkeä allergioiden lievittämisessä, koska se poistaa myrkkyjä soluista, siis toisin sanoen eliminoi vapaita radikaaleja. Allerginen reaktio tapahtuu, kun immuunijärjestelmä reagoi allergeeniksi kutsuttuihin aineisiin, jotka ovat vieraita jäseniä järjestelmässä. MSM auttaa tasapainottamaan solujen seinämiä ja lisää niiden läpäisevyyttä ja elastisuutta, sallien niiden päästää myrkyt ja vieraat aineet ulos, mukaan lukien allergeenit. MSM on myös tärkeä keuhkojen toiminnan tehostaja. Tutkimukset ovat osoittaneet, että lisäaineena käytetty MSM saattaa säädellä allergisia reaktioita jo muutaman päivän viiveellä, ja että MSM:n anti-allergeeniset ominaisuudet ovat yhtä tehokkaita kuin antihistamiinilla.

Niille, jotka haluavat ryhtyä seuraamaan oman allergiansa oireiden kehitystä, RikkiMikko suosittelee seuraavaa osoitetta, josta voi ladata oman allergiapäiväkirjan. Siitepölypäiväkirjassa voit kirjata allergiaoireesi päivittäin ja vertailla niitä tärkeimpien allergiakasvien siitepölymääriin. Ole hyvä ja rekisteröidy päästäksesi päiväkirjaan.
Projektin vastuuhenkilö on Uwe E. Berger MBA. Suomen yhteyshenkilö on Jukka Reiniharju, jolle voit lähettää viestin täältä
ILTASANOMAT


Tällaista asiaa tänään, lähestyvän allergiaviikon alla. Hyvää alkanutta kevättä! Pitäkää jalat kuivina!

torstaina, elokuuta 15, 2013

Päivän Terveysvinkki Nr 126/365 Torstai 15.8.2013


Mikä avuksi allergiaan?



Elintarvikkeiden korkea histamiinipitoisuus voi aiheuttaa herkillä ihmisillä allergisia reaktioita, kuten ihottumaa, ruoansulatuskanavan vaivoja, päänsärkyä ja nokkosihottumaa. Histamiinipitoisuus nousee sitä enemmän mitä kauemmin ruokaa on varastoitu tai mitä enemmän sitä on kypsytetty.
Runsaasti histamiineja sisältäviä ruoka-aineita ovat alkoholi (erityisesti punaviini ja samppanja), pitsa, kala, juusto, banaanit, mansikat, kahvi, käsitelty ja savustettu liha ja jotkut kasvikset. Jos allerginen reaktio ilmenee, kokeile poistaa ruokavaliostasi tämän tyyppiset elintarvikkeet ja lisää niitä takaisin yksi kerrallaan määrittääksesi reaktion aiheuttajan. Ruoansulatusentsyymit ja probiootit voivat auttaa herkkyydestä johtuvissa tapauksissa. Myös bioaktiivisella rikillä (OptiMSM, farmakologinen metyylisulfonyylimetaani) on todettu merkittäviä ehkäiseviä vaikutuksia tämän tyyppisten allergioiden hoidossa, joissakin tapauksissa jopa tehokkaampia kuin antihistamiinilääkkeillä.
Mikäli haluat nähdä samanlaisia vinkkejä kuin tämä, pysy kanavalla, sillä tarkoitukseni on tuottaa vuoden jokaiselle päivälle uusi vinkki.
Lisa Bestin kirjoitukset ovat innoittaneet minua kirjoittamaan näitä Health Tip of the Day -artikkeleita.
Foods high in histamines may trigger allergic reactions (eczema, digestive upset, headaches, hives) in sensitive people.  Histamine levels rise the longer a food is stored or matured.  Foods high in histamines include alcohol (especially red wine and champagne), pizza, fish, cheese, bananas, strawberries, coffee, processed and smoked meats, and sometimes veggies.  If an allergic reaction occurs, try eliminating these types of foods, and add them back one at a time to determine reaction.  Digestive enzymes and probiotics may help sensitivity issues.
Also, bioactive sulfur (OptiMSM, pharmacological methylsulfonylmethane) is found to have significant preventive effects of this type of allergy treatment, in some cases even more effective than antihistamines.
 If you want to see the same tips as this, stay tuned, as my intention is to produce a new tip every day.  
Writings of Lisa Best have inspired me to write these Health Tip of the Day articles.
Продукты с высоким содержанием гистамина может вызвать аллергические реакции (экзема, расстройства пищеварения, головные боли, сыпь) у чувствительных людей. Уровень гистамина расти дольше хранятся продукты или созрел. Продукты с высоким содержанием гистамина включают алкоголь (особенно красное вино и шампанское), пицца, рыба, сыр, бананы, клубника, кофе, обработаны и копченого мяса, а иногда и овощи. Если аллергическая реакция, попробуйте устранения этих видов продуктов питания, а также добавлять их все по очереди, чтобы определить реакцию. Пищеварительные ферменты и пробиотики могут помочь чувствительность вопросов.

Кроме того, биологически активные сера (OptiMSM, фармакологические метилсульфанилметан) находится иметь значительный профилактический эффект этого вида лечения аллергии, в некоторых случаях даже более эффективны, чем антигистаминные препараты.Если вы хотите увидеть те же советы, как это, следите за обновлениями, так как я намерен производить новый наконечник каждый день. Так что 365 дня здоровья Советы в течение года!

Писания Лиза Лучший вдохновили меня написать эти Здоровье Совет дня статей.
  Если вы хотите увидеть те же советы, как это, следите за обновлениями, так как я намерен производить новый наконечник каждый день.