Näytetään tekstit, joissa on tunniste Entsyymit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Entsyymit. Näytä kaikki tekstit

maanantaina, maaliskuuta 31, 2014

Mietteitä kivusta, päivitetty versio




Tämä artikkeli on päivitetty versio vuonna maanantaina, 31.maaliskuuta vuonna 2008 julkaisemastani artikkelista, jonka haluan tuoda uudelleen luettavaksi, koska olen voinut eräiltä osin sen tietoja tarkentaa ja lisätä siihen eräitä mielestäni tärkeitä linkityksiä ja tekstiä selkiinnyttäviä kuvia. Pääosin tilanteeni on säilynyt ennallaan koko sen ajan, kun olen saanut nauttia OptiMSM-tuotteita kipujeni hallitsemiseksi. Kipulääkkeitä en ole tarvinnut yli kymmeneen vuoteen!

Kipu on julma vieras perheessä. Sen kokee tietysti kaikkein julmimpana perheenjäsenistä se, jonka kohdalla omakohtainen kärsimys, kivun aiheuttama tuska, on jokapäiväinen kumppani. Yhtä hyvin saattaa kuitenkin henkisellä tasolla kokeva elämäntoveri kärsiä oman läheisen riutumisesta kivun kourissa, ja tämä myötäkokeminen, ehkä tuskan aiheuttama henkisen etääntymisen pelko, vaikuttaa perheen sisäisiin suhteisiin hyvinkin ratkaisevalla tavalla; on vaikea lähestyä kumppania, kun ei oikein tiedä, johtuuko hänen ärtyisyytensä siitä, mitä minä olen tehnyt vai jatkuvasta kivun aiheuttamasta stressistä.

Kivun hoito yhä haasteellista


Olen kokenut itse tämän hyvin konkreettisesti oltuani yli kolmekymmentä vuotta sitten pahassa autokolarissa ja sairastuttuani myöhemmin Crohnin tautiin. Kun sitten vielä, ehkä tuon kolarin jälkiseurauksena sain kannettavakseni vielä fibromyalgian, oli mahtava kipupaletti valmis. Päivittäinen tuska jatkui vuosikausia, ja lääkärit olivat voimattomia. Sain eräältäkin lääkäriltä kehotuksen ottaa sitä Somadril Compia "jos ei kahdeksan pilleriä päivässä riitä, ota kaksitoista!" Terveisiä vain Liisa! Koska rinnalla oli vielä saman työterveyslääkärin kirjoittamia muitakin punaisen kolmion lääkkeitä, toisen lääkärin kirjoittamaa kahta masennuslääkettä, happosalpaaja ja unilääke, on suoranainen ihme, että vielä saatan kirjoittaa tätä.
Akuutti | yle.fi | Arkistoitu

Niin, ne kipulääkkeet eivät auttaneet. Sain kyllä loppuaikana vaikutuksia noista pillereistä. Pääni oli jatkuvasti hyvin kipeä liiallisesta lääkkeiden nauttimisesta. Olin joutumassa ennenaikaiselle eläkkeelle minulle niin rakkaasta sinfoniaorkesterin muusikon ammatista. Vaadittiin todella radikaali ratkaisu kierteen katkaisemiseksi, mutta siitä myöhemmin. Saatoin kuitenkin jatkaa työtäni loppuun asti, ja nyt harrastuksiani ovat kuntosalin lisäksi monet musiikkiin liittyvät asiat; käyn erilaisissa tilaisuuksissa esiintymässä useita kertoja kuukaudessa. Niin tanssilavat kuin konserttiestradit, vanhusten palvelutalot ja musiikkifestivaalit ovat tulleet jälleen viime aikoina tutuiksi, ja siellä on Jyväskylän jäähallikin mukana. Suomen Lähetysseura - Kansanmusiikkimessu järjestettiin 11.6.2006, ja mukana sain olla minäkin.

Mitä tulee kivun hallintaan erilaisin keinoin, uskon, että laajalla rintamalla käytössä on sekä yksilön että yhteiskunnan kannalta liian summittaisia ja usein pelkästään lääkkeelliseen hoitoon perustuvia keinoja. Hyvin monet sairaudet ja kiputilat pyritään hoitamaan pelkästään lääkkeillä, jotka sitten aiheuttavat sivuvaikutuksia, joita puolestaan hoidetaan toisilla lääkkeillä. On unohdettu ravitsemuksen suuri merkitys terveytemme vaalijana, mutta myös monien sairauksiemme aiheuttajana. "Olkoon ruokasi myös lääkkeesi", sanoi lääketieteen isä Hippokrates. Liikalihavuutta "hoidetaan" laihdutuslääkkeillä, kun oikea tapa olisi syödä terveellisesti, välttää liiallisia kaloreita ja liikkua riittävästi.
Entsyymit - biokatalyytit

Myös kivun hallinnassa saattaa olla hyvin luonnollisia keinoja hoitaa asiaa. Nauttimalla riittävästi orgaanista rikkiä, keho saattaa alkaa itse parantaa itseään. Esimerkiksi vaurioitunut nivel aristaa, jolloin sen käyttöä aletaan karttaa. Otetaan sitten kivun lievitykseksi tulehduskipulääkkeitä tai kortisonia, jotka ovat eräiden myrkyllisten, kipua aiheuttavien entsyymien estäjiä. Ne estävät kipua aiheuttavien myrkyllisten entsyymien syntymistä vaurioituneella alueella. Samalla ne kuitenkin estävät hyödyllisten, ruston uudistumiseen tarvittavien entsyymien muodostusta, minkä seurauksena lääkekuurin jälkeen nivelpinnat ovat entistä huonommassa kunnossa. 

Omalla kohdallani tämä hoitokeino on antanut ehdottoman hyvän tuloksen  ̶  lääketehtaan kannalta; 150 € joka kuukausi kulutin vuosikausia omia ja Kelan rahoja, mutta tuloksena oli jatkuva pöhnäinen olo ja ihmissuhdevaikeudet läheisten kanssa. Kipuihin niillä ei juuri ollut positiivista vaikutusta kuin ehkä hetkeksi.

Uusi aikakausi koitti siinä vaiheessa, kun löysin luontaistuotekaupasta orgaanista rikkiä sisältävän ravintolisän. Jo muutaman viikon käytön jälkeen saatoin lopettaa kipulääkkeiden nauttimisen, koska aine on estänyt myeliinitupettomien C-säikeiden* kautta kulkevaa, ns. hidasta kipusignaalia pääsemästä aivoihin. Nopeisiin signaaleihin tällä aineella ei ole vaikutusta. Nyt on maksani saanut levätä ja koko elimistöni puhdistua jo yli kymmnen ja puoli vuotta, kun Vioxxit, Panacodit, Buranat, Somadril Compit, unilääkkeet ja Remeronit ovat jääneet kokonaan pois. Ei happosalpaajiakaan ole enää tarvittu. Vointini on erinomainen. Mieleni on virkeä ja ihmissuhteeni mielestäni hyvät. Uusia tuttavuuksia syntyy päivittäin.

*Wikipedia: Polymodaaliset nosiseptorit reagoivat useisiin ärsykkeisiin kuten mekaaniseen, termaaliseen (kylmä ja kuuma) ja kemialliseen ärsytykseen. Kudosvaurioiden yhteydessä vapautuvat aineet aktivoivat näitä reseptoreja. Polymodaalisia nosiseptoreita on hitaasti impulsseja johtavissa ohuissa myeliinitupettomissa C-tyypin hermosäikeissä. C-säikeiden johtumisnopeudet ovat alle 2,5 m/s. Niiden kautta välittyvät kivut aistitaan tylppänä, särkevänä ja huonosti paikallistettavana.

Vanhusten suut tukitaan psyykenlääkkeillä


Lainaan tässä selvityshenkilö Sirkka-Liisa Kivelää, jonka tehtävänä oli kartoittaa mahdollisia parannusehdotuksia suomalaiseen vanhustenhoitoon: "Huomattava osa eläkeikäisistä syö lääkkeitä, jotka heikentävät heidän toimintakykyään. Peräti 35 prosenttia 65 vuotta täyttäneistä syö esimerkiksi sellaisia lääkkeitä, jotka sivuvaikutuksena väsyttävät".

"Pidän suurimpana ongelmana muistihäiriöitä aiheuttavia ja rauhoittavasti vaikuttavia lääkkeitä. Kymmenientuhansien älyllistä ja fyysistä toimintakykyä heikennetään, kun lääkkeitä määrätään liian usein ja liian monelle", sanoo Turun yliopiston professori Sirkka-Liisa Kivelä.

Lääkehaitat korostuvat iän karttuessa. Elimistön toiminta hidastuu ja lääkkeet häviävät kehosta hitaammin.

"Iäkäs ei kestä samaa määrää lääkkeitä kuin työikäinen", Kivelä muistuttaa.
Asiasta on virinnyt paljon keskustelua, josta osa löytyy tätä linkkiä napsauttamalla.

Vielä eräs seikka, joka liittyy hyvin moniin lääkkeisiin, nimittäin se, että näiden lääkkeiden pitkäaikaisen nauttimisen seurauksena saattaa veren seerumin homokysteiinin pitoisuus kohota, jolloin uusia uhkia ilmestyy vääjäämättä: B-vitamiinitasot alkavat laskea, verisuonten sisäpinta vaurioituu, veri alkaa sakkautua, ja lopulta seurauksena on sydänkohtaus tai halvaus. http://finnmsm.blogspot.com/

maanantaina, huhtikuuta 15, 2013

Päivän Terveysvinkki Nro 66/365. Maanantai 15.4.2013 – Huolehdi suolistosi kunnosta, niin immuunijärjestelmäsi suojelee sinua, ja vältät siten tartuntoja!




Tänään Päivän Terveysvinkki ilmestyy myös venäjäksi!  Today's Health Tip now appears also in Russian language!  
Здоровье Подсказка сегодня появится также и на русском языке!
 
Ihmisen suolisto – Wikipedia

Miksi jotkut ihmiset eivät koskaan sairastu vaikka kaikki ympärillä sairastavat? Yksi teoria selittää tätä ilmiötä on, että vahva immuunijärjestelmä on avain perimmäiseen hyvinvointiin. Koska 70% immuunijärjestelmän toiminnoista tapahtuu hyvässä tasapainossa olevassa suolistossa, kannattaa lisätä fermentoituja elintarvikkeita, jotka sisältävät entsyymejä ja probiootteja, sillä ne parantavat immuunijärjestelmäsi toimintaa.

Mikäli haluat nähdä samanlaisia vinkkejä kuin tämä, pysy kanavalla, sillä tarkoitukseni on tuottaa vuoden jokaiselle päivälle uusi vinkki. Siis 365 Päivän Terveysvinkkiä vuoden kuluessa!

Why is it that some people never get sick even though everyone around is?  One theory explaining this phenomenon is that a strong immune system is the key to ultimate wellness.  Since 70% of immunesystem function occurs in a balanced gut, consider adding fermented foods with enzymes and probiotics to increase immune system function.
How to Ferment Vegetables

If you want to see the same tips as this, stay tuned, as my intention is to produce a new tip every day.  So 365 Day Health Tips within a year!

Почему это, что некоторые люди никогда не болеют, хотя все вокруг? Одна теория, объясняющая это явление, что сильная иммунная система является ключом к конечной здоровья. Так как 70% иммунной системы происходит в сбалансированном кишечника, рассмотреть вопрос о добавлении ферментированныхпищевых продуктов с ферментами и пробиотиками, чтобы увеличить функции иммунной системы.

Дисбактериоз кишечника - симптом


Если вы хотите увидеть те же советы, как это, следите за обновлениями, как мое намерение состоит в создании нового чаевые каждый день.
Таким образом, 365 дней здоровья Советы в течение года!

torstaina, joulukuuta 20, 2012

Molybdeeni

 

Mineraalit luokitellaan kahteen ryhmään niiden tarvemäärien mukaan. Niitä mineraaleja, joita tarvitaan vain hiven, kutsutaan hivenaineiksi. Molybdeeni on tällainen hivenaine. Monet hivenaineista toimivat elimistössä entsyymien kanssa koentsyymeinä.

Kasvien molybdeenin puutosoireet ovat Suomessa viljoilla ja öljykasveilla harvinaisia. Molybdeenin puute aiheuttaa typen puutteen kaltaisia oireita. Kasvit kasvavat heikosti ja lehdet ovat normaalia vaaleampia väriltään. Puutosoireet näkyvät ensimmäisenä kasvin nuorissa lehdissä. Sen sijaan ihmisillä saattaa syntyä puutosoireita, jos nautitaan säännöllisesti ja pitkiä ajanjaksoja ravintolisänä MSM-tuotteita (MetyyliSulfonyyliMetaani)





Monet ihmiset käyttävät MSM-tuotteita (MetyyliSulfonyyliMetaani) niveltulehduksen hoitoon. Vaikka teho eri henkilöiden kesken vaihtelee, useimmat sitä kokeilleet ovat huomanneet niveltulehdusten oireiden vähentyneen. 

Pinnallisesti tarkasteltuna MSM näyttää olevan tehokas ja täydellisen turvallinen aine. Tuore Tutkimus 1.(vuodelta 2006) osoittaa, että se vähentää nivelkipua ja toiminnallista heikkoutta. Tutkimukset eivät näyttäisi myös kertovan mistään sivuvaikutuksista lyhyehköjen käyttöjaksojen puitteissa, siis noin muutamien kuukausien tai jopa vuoden kestävien jaksojen kyseessä ollen. 

Tutkijat kehottavat kiinnittämään huomiota turvallisuuteen, kun MSM:ää käytetään pitkiä ajanjaksoja, mutta mikään ei osoita, että se olisi haitallista. Edes parinkymmenen vuoden yhtäjaksoisesta päivittäisestä suurten annosten (4 - 8 grammaa/vrk) nauttimisesta ei ole raportoitu minkäänlaisista ongelmista.

Mutta MSM ei ehkä olekaan niin harmitonta kuin näyttäisi. On olemassa ainakin yksi pitkäaikainen vaikutus, joka on teoreettisesti mahdollinen: välttämättömän hivenaineen, molybdeenin ehtyminen. Molybdeeni on välttämätön ihmisen ja eläimen kehossa, jotta rikin turvallinen ja täydellinen prosessointi voisi tapahtua.  MSM sisältää noin 30 % rikkiä. Tyypillisesti paljon rikkiä sisältävät ruoka-aineet, kuten liha, kala, kana, kananmunat, maito ja palkokasvit sisältävät luonnostaan riittävästi välttämättömiä ravintoaineita sisältämänsä rikin täydelliseen aineenvaihduntaan. 

Päinvastoin kuin luonnolliset ravintoaineet, MSM -lisäravinteet eivät sisällä mitään muita avainravinteita, niitä joita tarvitaan runsasrikkisen MSM:n aineenvaihduntaan. MSM:n rikki on siis tavallaan ”alaston aine”, koska siinä ei ole sisäänrakennettuna runsasta vitamiini- ja hivenainepitoisuutta.

Noin vuosisata sitten tämä ei olisi ollut mikään suuri ongelma, koska ihminen olisi saanut riittävästi molybdeenia muista nauttimistaan ruoka-aineista MSM:n sisältämän rikin aineenvaihduntaan. Mutta tällä hetkellä asia ei ole enää sama. Vaikka pavut, kokojyvävilja, pähkinät ja lukuisa joukko muita ruoka-aineita saattaisivat olla hyviä molybdeenin lähteitä, niiden sisältämä molybdeenimäärä riippuu siitä, kuinka paljon niiden kasvualusta on sisältänyt molybdeenia Ikävä kyllä, useimmat viljelysmaat sisältävät huomattavasti vähemmän molybdeenia ja muita välttämättömiä hivenaineita kuin silloin sata vuotta sitten. 

Asiaa vielä pahentaa se, että ruoka-aineiden prosessointi ja puhdistus poistaa suuren osan jäljellä olevasta molybdeenistä ja myös muista hivenaineista. Niinpä vaikka syöt pääasiassa luomuruokaa, saat paljon, paljon vähemmän molybdeenia kuin isovanhempasi tai heidän vanhempansa.

Jos nautit suuria määriä MSM:ää, sen sisältämän rikin aineenvaihduntaan tarvittava molybdeeni täytyy ”varastaa” nauttimastasi jo valmiiksi molybdeeniköyhästä dieetistä. Onneksi kehossasi saattaa olla MSM:n lyhytaikaisen (muutaman viikon tai kuukauden) käytön kannalta riittävästi molybdeenia.

Saatat ehkä ihmetellä, miksi olen edelleen huolissani MSM:n käytön turvallisuudesta. Vielä kerran, minua ei huolestuta, jos aiot käyttää MSM:ää vain muutaman kuukauden. Jos sen sijaan alat käyttää sitä viisi- tai kuusikymppisenä, ja se auttaa kipuihisi, saatat käyttää sitä vaikkapa seuraavat 20 -30 vuotta. Silloin kysymys kuuluu: Mahtaako kehossasi olla riittävästi molybdeenia käsittelemään kaiken sen ylimääräisen ”alastoman” rikin kaikki nuo vuodet? En voi sanoa aivan ehdottomasti, mutta oletan, että useimmissa tapauksissa vastaus on: Ei taida olla! 

Niinpä jos suunnittelet nauttivasi MSM:ää useita vuosia eteenpäin, koska se auttaa niveliäsi (tai jostain muusta syystä), sinun pitäisi syödä pelkästään luomuruokaa varmistaaksesi riittävän molybdeenin saannin MSM:ssä olevan rikin kompensoimiseksi. Tiedän, että luomuruoat voivat olla hyvin kalliita, minkä vuoksi pelkän luomuruoan syöminen ei ehkä ole mahdollista. Silloin etsi sellainen MSM-tuote, joka sisältää 50 mikrogrammaa molybdeenia jokaista MSM:n 1000 mg kohti.   

Lopuksi, suosittelen keskustelemaan taitavan, asiaansa perehtyneen ja ravitsemuksesta sekä luonnonlääketieteestä tietävän lääkärin kanssa, joka voisi tarkkailla vuosien saatossa myös kehosi molybdeenitasoa.

1 Kim LS, Axelrod LJ, et al. "Efficacy of methylsulfonylmethane (MSM) in osteoarthritis pain of the knee: a pilot clinical trial." Osteoarthritis Cartilage 2006 Mar;14(3):286-94. Epub 2005 Nov 23.
Tämä artikkeli julkaistiin Dr. Jonathan V. Wright's Clinical Nutrition & Healing -tiedotuslehden  huhtikuun 2006 numerossa.

RikkiMikon huomautus:
Kala Health Internationalin tuotevalikoimassa on myös tablettivalmiste, joka sisältää MSM:n lisäksi glukosamiinia, kondroitiinisulfaattia, Ester-C vitamiinia ja molybdeenia (neljässä tabletissa on sitä 60 mikrogrammaa), siis ihanteellisessa tasapainossa kaikkia niitä aineita, joita nivelten hoitamiseen tarvitaan! Lue tablettivalmisteesta lisää täältä: Linkki


 FinnMSM Oy:n myynnissä oleva NaturaMedian  Molybdeeni