torstaina, kesäkuuta 17, 2010

Melatoniini

Kun kävin joitakin aikoja sitten omalääkärini vastaanotolla, pyysin samalla häntä uusimaan pari lääkereseptiä; verenpainetta on hoidettu jo monia vuosia lievällä lääkityksellä, lähinnä kai siinä on kyse jonkinlaisesta varmistamisesta, ei niinkään korkean verenpaineen alas hinaamisesta. No joka tapauksessa se lääkemääräys uusittiin.

Oli vielä toinenkin resepti, melatoniini, josta viisas tohtorini lausui seuraavaa: Tämä lääke on eräs niitä, joita mielihyvällä kirjoitan varsinkin ikääntyneille, koska aine alunperin on ihmiskehon omaa tuotantoa ja vaikuttaa juuri siihen asiaan johon sen pitääkin vaikuttaa, rauhallisen unen saantiin.

Uni on tunnetusti sellainen asia, jonka puutteesta monet vanhukset kärsivät ja jota vastaan taisteleminen kuluttaa nykymaailmassa ihmisten resursseja aivan liian paljon. Myös ne keinot, joilla perinteisesti unettomuutta torjutaan, hävittävät luvattoman paljon niin sanottua "hiljaista tietoa", niitä voimavaroja, jotka oikein käytettyinä loisivat hyvinvointia myös nuorempien ikäluokkien piirissä. Ajatellaanpa vaikka sitä, kuinka mummit ja vaarit voisivat siirtää lapsenlapsilleen omaa kokemustaan, sitä maailmaa, josta he ovat ammentaneet oman henkisen pääomansa. Jos kuitenkin vanhuksen kokemusmaailma sumennetaan synteettisillä unilääkkeillä, tuo tiedon ketju saattaa katketa vain sen vuoksi, että vanhus unilääkkeeitten vuoksi on siinä määrin sekava, ettei pysty muistamaan. Kuinka silloin siirtää tietoa eteenpäin!

Mitä se melatoniini sitten on? Lainaan tähän tietoa lääketehdas Leiraksen sivuilta:

"Melatoniini on ns. yöhormoni, jota erittyy aivoissa sijaitsevasta käpyrauhasesta. Melatoniini auttaa elimistön sisäistä kelloa pysymään ajassa säädellen vuorokausirytmiä ja edistäen unensaantia. Sen eritys on suurimmillaan yöllä pimeän aikaan ja huipussaan keskiyön jälkeisinä tunteina. Melatoniinilla on vuorokausirytmin säätelyn ohella muitakin vaikutuksia. Se vahvistaa elimistön puolustusjärjestelmää ja vaikuttaa vireystilaan".
Tuohon voisin lisätä vielä sen, että melatoniini on hormoni, joka säätelee myös muiden hormonien tuotantoa. Esimerkkinä tästä naissukupuolihormoni.


Tuosta puolustusjärjestelmään vaikuttamisesta kirjoittaa amerikkalainen fil.tri David W. Gregg omassa arikkelissaan mm. siitä, kuinka melatoniini saattaa auttaa muutamissa autoimmuunisairauksissa, kuten Crohnin taudissa
elimistön puolustusjärjestelmän tasapainottamisessa.

Kun ihminen kärsii stressistä tai käyttää liikaa alkoholia, hänen melatoniinin tuotantonsa heikkenee. Samoin vaikuttaa ikääntyminen; keho ja sen käpylisäke ei jaksa enää tuottaa riittävästi melatoniinia, jolloin uniongelmat puskevat esiin. Lapsilla on tunnetusti kaikkein suurin melatoniinin tuotanto, mutta myös pisin yöuni.
Masentununeen henkilön uniongelmat saattavat selittyä vähentyneen melatoniinin tuotannon kautta. Tilanteissa, joissa yritetään päästä eroon unilääkkeistä, melatoniinilla on tutkimusten mukaan saatu käyttöön kannustavia tuloksia.

Eräiden tutkimusraporttien mukaan muutamissa tautitiloissa on havaittu alentuneita melatoniinitasoja. Tällaisia ovat esimerkiksi naisten rintasyöpä, miehillä eturauhasen syöpä. Joissakin tapauksissa taas eräät lääkkeet saattavat selittää melatoniinin alentunutta tasoa. Näin saattaa tapahtua kun nautitaan pitkäaikaisesti esimerkiksi tulehduskipulääkkeitä (NSAIDS).

Johtopäätösten teko melatoniinilääkityksen käyttöönottamiseksi on aina asiantuntevan lääkärin tehtävä. On kuitenkin hyvä tuoda esiin myös tämä vaihtoehto, jota uniongelmista kärsivä ikääntynyt henkilö voisi ehdottaa lääkärilleen erääksi vaihtoehdoksi, ihan vaan noiden turruttavien unilääkkeiden tilalle.

Kauniita unia toivottaen RikkiMikko

sunnuntaina, kesäkuuta 13, 2010

Migreenin hoidosta, artikkelin päivitys 7.3.2014

Migreenin hoidosta, artikkelin päivitys 7.3.2014: muutama lisätieto migreenin hoitoon.

Tänään sunnuntaina 13.06.2010 Tri Al Sears lähetti jälleen jokaviikkoisen yhteenvedon edellisen viikon uutiskirjeistään. Siellä oli mukana mielenkiintoinen artikkeli migreenin hoidosta: Migreenini hävisi minuuteissa.

Jyskyttääkö? Näin tunnistat migreenin


Migreeni on periytyvä aivojen sairaus, joka johtuu hermosolukeskusten toiminnan häiriöistä. Migreeni ei tarkoita pelkkää päänsärkyä, vaan kyseessä on koko elimistön kohtauksellinen tila, jossa oireet alkavat aivoista. Oireena saattaa esiintyä palelu, ruokahalun muutos, haukottelu ja esimerkiksi kirkas näköhäiriö. Keskushermosto toimii poikkeavasti kohtauksen aikana. Useat aistit, kuten näkö, kuulo ja haju herkistyvät, iho kalpenee, suoliston toiminta hidastuu, nestettä kertyy elimistöön ja lopuksi potilas voi pahoin tai oksentaa kovan, sykkivän päänsäryn jälkeen. Kohtauksen jälkeen aivosolutoiminta palautuu vähitellen normaalitilaan, eikä migreeniin tavallisesti liity pysyviä aivovaurioita tai riskiä lisääntyneestä suonen puhkeamisesta ja aivoverenvuodosta.
Tri Al Sears selvittää artikkelissaan, kuinka hoitaa luonnonmukaisesti, siis ilman varsinaisia lääkkeitä, niitä vaivoja, joita migreenikohtaukseen saattaa liittyä.

Aikaisemmissa kirjoituksissani olen kertonut Ubikinonin eli CoQ-10:n, tuon vitamiininkaltaisen aineen hyödyllisistä vaikutuksista fibromyalgiaan. Nyt on myös tutkimuksin osoitettu, että Q-10 on erittäin tehokas myös migreenin hoidossa.
Ubikinoni eli koentsyymi Q10 kannattaa ottaa esimerkiksi oliiviöljyn tai krilliöljykapselin kanssa, jotta keho voisi hyödyntää sen mahdollisimman tehokkaasti. Krilliöljy sen vuoksi, että siinä oleva omega-3 rasvahappo on valmiiksi sellaisessa muodossa, että aivot voivat käyttää sen hyödykseen sellaisenaan.

Kun nautittavien aineiden palettiin lisätään vielä riboflaviini eli B2- vitamiini ja magnesium, ollaan Tri Al Searsin artikkelin mukaan hyvin pitkällä migreenin luonnonmukaisen eli lääkkeettömän hoidon tiellä. Edellä mainitut kolme ainettahan eivät ole lääkkeitä, vaan ne on pikemminkin luokiteltava lisäravinteiksi. Joka tapauksessa niiltä puuttuvat lääkkeille tyypilliset "myrkylliset" ominaisuudet. Ubikinonin, B2- vitamiinin ja magnesiumin hyvistä vaikutuksista kertoo myös seuraava suomenkielinen sivusto: Käypähoito/suositukset

Muista migreeniin ja sen kohtausten tiheyteen liittyvistä seikoista voisi tässä mainita ravitsemuksen; punaviini ja muutkin alkoholituotteet, suklaa ja jotkut juustot sekä keinotekoisia väri- tai lisäaineita sisältävät ravintoaineet ovat hyvin usein se laukaiseva tekijä, joka panee alulle myrskyn aivoissa. Niinpä kannattaa varoa nauttimasta ainakaan saman istunnon aikana edellä mainittuja nautinto- ja ruoka-aineita.


Myös säännöllinen ateriointi ja oikein rytmitetty nukkuminen vähentävät migreenikohtausten esiintymistä. Rentoutuksesta voi olla hyvä apu erityisesti stressiin liittyvästä migreenistä kärsiville. Sopiva säännöllinen kevyt liikunta tai esimerkiksi jooga voivat auttaa kohtausten estossa. Toisinaan myös akupunktiosta tai siihen verrattavista hoidoista voi olla apua. Viileä, hämärä ja rauhallinen paikka, jossa voi levähtää tunnin tai kaksi helpottaa usein kohtauksia, samoin viileä kääre otsalla.


Nykyisin katsotaan, että aktiivinen aurallinen migreeni on aivoinfarktille lievästi altistava tila. Sen vuoksi aurallista migreeniä sairastavien tupakoivien naisten ei pitäisi käyttää lainkaan e-pillereitä, varsinkaan jos heillä on riskitekijöinä myös esim. korkea verenpaine tai korkea veren kolesteroli.


Päivitys 7.3.2014: Kannattaa kokeilla myös OptiMSM:n vaikutusta migreenikohtauksia estävänä joitona, koska sillä on lihasjännitystä rentouttava vaikutus. Omekohtainen kokemukseni yli kymmenen vuoden ajalta on erittäin myönteinen; ei ainuttakaan migreenikohtausta!

perjantaina, kesäkuuta 11, 2010

Ubikinoni ja fibromyalgia

Muutamat asiakkaani ovat olleet kiinnostuneita fibromyalgiaan liittyvistä seikoista ja ottaneet sen tiimoilta yhteyttä. Viime aikoina kyselyjä on tullut yhä enenevässä määrin. On levinnyt tieto siitä, että olen potenut tuota ikävää sairautta, mutta tulen sen kanssa nykyisin hyvin toimeen.

Nuo yhteydenotot kannustivat ottamaan selvää tutkimuksen nykyvaiheista. Tietoa löytyikin, jopa ihan suomeksi; tri Matti Tolonen on nähnyt vaivaa etsimällä kansainvälisistä tietolähteistä tuoretta informaatiota, jonka lähteitä lainaan tässä kirjoituksessa. Epanjalaisen Sevillan yliopiston tutkimuksista ilmenee, että eräs tärkeä yhteinen piirre kaikilla fibromyalgiaa sairastavilla on Co-entsyymi Q10 puute, mitokondrioiden hapetusstressi ja rasvojen härskiintyminen.

Fibromyalgia on krooninen oireyhtymä, jonka syytä ei tunneta. Tilaa luonnehtivat eri puolilla kehoa ilmenevät kiusalliset kiputilat sekä väsymys, päänsärky, unihäiriöt ja masennus. Espanjalaistutkimuksen mukaan (Free Full Text) potilailla havaittiin, että heidän solujensa ubikinonipitoisuus oli noin 40 % pienempi kuin terveiden verrokkien.


Avun tähän vaivaan saattaa saada tietysti poistamalla ne puutteet, jotka vaivan taustalla vaikuttavat. Ubikinonin puute sinänsä vaikuttaa solujen mitokondrion hapen saantiin, jolloin keino ongelman ratkaisuksi on lisätä verenkiertoa, siis viedä lisää happea solun sisään, jonka Co-entsyymi Q10 myös tehokkaasti tekeekin. Lisäapuna on myös bioaktiivisen rikin eli MSM:n nauttiminen, jolloin tämän aineen molekyylin kahden metyyliryhmän välissä oleva rikkidioksidi luovuttaa happea mitokondrioon. Asiasta on ansiokkaasti kertonut amerikkalainen mikrobiologi Dr. David W. Gregg.
Hän selvittää hapen kuljetusta solun sisälle erityisen tarkasti DMSO:ta ja MSM:ää käsittelevässä artikkelissaan. Kuten Q10, myös MSM on erinomaisen tehokas antioksidantti, vaikkakin sen tätä ominaisuutta harvemmin korostetaan.

Fibromyalgian hoidossa ollaan ilmeisesti edistytty aimo askelin, ja vaikka MSM:n kohdalla tutkimuksia ei ymmerrettävistä syistä olla tekemässä, voi jokainen fibropotilas omilla hyvillä kokemuksellaan auttaa tiedon levitystä asiasta.

Mitä nuo ymmärrettävät syyt sitten ovat? Lääketehtaat suorittavat pääasiassa lähes kaiken sairauksien hoitoon käytettävien tuotteiden, siis lääkkeiden kehittämisen ja tutkimuksen. Jos tutkimuksen kohteeksi otettaisiin aine tai tuote, jota ei voi patentoida, tutkimukseen käytetyt resurssit jäisivät hyödyntämättä, toisin sanoen tutkimusrahoille ei saataisi uhrauksia vastaavaa katetta.
Koska ennakkotiedot viittaavat siihen, että MSM:llä saattaa olla erittäin merkittävä rooli myös kivun hoidossa, tulehduskipulääkkeitä valmistavilla lääketehtailla ei taida olla haluja panostaa tutkimukseen, jonka seurauksena niiden myyntitulot saattaisivat vähentyä merkittävästi. Ainoastaan riippumattoman tahon perustutkimuksella voitaisiin selvittää tämäkin asia luotettavasti.