torstaina, helmikuuta 19, 2009

Rannekanavan ja käden jänteiden ongelmista

Karpaalitunnelisyndrooma

RikkiMikko löysi hienoja "Terveysvideoita", joissa erityyppisiä kehon toimintoja havainnollistetaan erittäin perusteellisesti. Ensimmäiseksi valitsin rannekanavan ahtautta kuvaavan animaatiofilmin sen vuoksi, että oma kokemus ajalta ennen MSM:ää oli lähestulkoon analoginen tuon rannekanavaoireilun kanssa. Erona vain se, että vaiva oli kämmenissä ei niinkään rannekanavassa.

Seuraavan linkin kautta avautuvassa artikkelissa kerrotaan muistakin pehmytkudossairauksista. Tämä ansiokas artikkeli on Mikko Mäyränpään toimittama ja se kuuluu Therapia Fennica.fi:n sarjaan, jota julkaisee
Kandidaattikustannus Oy.

Niin, joskus vuonna 1999 tai 2000 juteltiin työterveyslääkärin kanssa kämmenpohjani kummallisista jänteiden turpoamisista. Jänteet olivat jo riesaksi asti kohollaan ja haittasivaat kovasti ammattini harjoittamista eli kontrabasson soittoa. Sormia ei saanut suoriksi ja kipuakin oli suorastaan jatkuvasti.

Tämä vaiva paljastui nyt aivan muutama päivä sitten (12.3.2009) erään asiakkaani kanssa käymämme keskustelun perusteella Dupuytrenin kontraktuuraksi eli kämmenen kalvokutistumaksi. Kiitos vain vihjeestä Iikka! Sainpahan nimen tälle edesmenneelle vaivalleni. Jos napsautat edellistä linkkiä, saatat lukea, että ainoa hoito vaivaan olisi lääkärien mukaan leikkaus. Suosittelen vastaavanlaisesta vaivasta kärsiviä kuitenkin kokeilemaan omaa selviytymisstrategiaani eli MSM:n nauttimista suun kautta ja voiteena suoraan iholle.

Kysyin silloin vuosia sitten lääkäriltäni, voisiko jonkinlainen jännekanavien puhdistus eli siis operaatio tulla kyseeseen. Hän totesi vaivan olevan aivan ilmeinen ja johtuvan kudosten tulehduksen aiheuttamasta turpoamisesta, jolloin hermosäikeet joutuvat liian ahtaaseen tilaan ja lähettävät aivoihin kipusignaaleja. Samalla hän korosti sitä, että mahdollinen leikkaus saattaisi tuoda eteen uusia ongelmia, kun syntyneet haavat umpeutuessaan arpeutuvat. Joissakin tapauksisa arvet saattavat paksuuntua ja alkavat sitten kiristää. Syntyvä tilanne saattaisi olla vielä pahempi, kuin sen hetkinen oli. Niinpä katsoin parhaaksi päättää keskustelun siihen ja kärsiä vaivan.

Kun sitten muutaman vuoden kuluttua tuon lääkärin konsultaation jälkeen aloitin MSM- jauheen nauttimisen, aloin huomata hidasta mutta jatkuvasti tapahtuvaa muutosta kämmenissäni; kohoumat pienenivät ja sormet alkoivat muuttua paitsi jotenkin notkeammiksi, myös herkemmiksi ja ennen kaikkea ne suoristuivat vaivattomammin. Tällä hetkellä kämmenissä ei ole minkäänlaista ylimääräistä jänteiden kohdalla. Myös muutamat pikkupoikana saadut arvet ovat ikäänkuin sulaneet ja aikaisemman kiiltävän juosteen tilalle on ilmestynyt aivan selviä sormenjälkiuurteita.

Mainittakoon, että olen jälleen samanlaisten rasitusten alaisena kuin silloin vuosia sitten; orkesteriharjoituksia, henkilökohtaisia sormiharjoituksia, konsertteja ja operettiesityksiä sekä soittimen kantamista esiintymispaikalle tai harjoituksiin vain on huomattavasti enemmän kuin silloin, kun olin sinfoniaorkesterin palveluksessa. Näin ollen voisi ajatella, että MSM:n nauttiminen on se vaivan vähenemisen todellinen vaikuttaja, ei niinkään rasitus tai sen puuttuminen.

Tutustu oheiseen videoon, jossa jänteiden "voitelu" tuodaan esille havainnollisesti.
Dealing with Carpal Tunnel Syndrome
Animaatiovideo

Seuraavalla kerralla käsitellään sitten sydäntä ja siihen liittyvää anatomiaa, kunhan aikaa kirjoitteluun taas jostain liikenee!

Terveisin RikkiMikko

sunnuntaina, helmikuuta 08, 2009

Mitä kipu on



KIPU

Kansainvälinen kipututkimusjärjestö on määrittänyt kivun epämiellyttäväksi kokemukseksi, joka liittyy jo tapahtuneeseen tai uhkaavaan kudosvaurioon tai jota kuvaillaan tuntemuksena samanlaisia sanoja käyttäen.

AKUUTTI JA KROONINEN KIPU

Akuutin ja kroonisen kivun erottaminen on tärkeää. Molemmat tuntuvat epämiellyttäviltä, mutta niiden merkitys ihmiselle on erilainen.

Akuutti eli äkillinen kipu on yleensä seurausta elimistöön kohdistuneesta voimakkaasta ulkoisesta ärsykkeestä (esim. isku), vauriosta, vammasta (joihin usein liittyy kudoksessa syntyvä tulehdusreaktio) tai elinten toimintahäiriöstä. Se on mielekäs, elintärkeäkin, koska se varoittaa kehoamme ja hyvinvointiamme uhkaavasta vaarasta. Sen tärkeä tehtävä on viestittää, että jotain on vialla. Luonnollisia reaktioita kudosta vaurioittavaan ärsykkeeseen ovat väistäminen ja välttäminen. Jos kudos on jo vaurioitunut, yksilön luonnollisia toimintoja suhteessa kipuun ovat lepo, vaurioituneen kudoksen tai ruumiinosan varjeleminen ja hoitoon hakeutuminen. Akuutin kivun lievittäminen lääketieteellisin keinoin onnistuu useimmiten hyvin. Useimmat elimistön akuutit vauriot, niihin liittyvät tulehdusreaktiot ja elimistön toimintahäiriöt paranevat joko itsestään tai levolla ja lääkkeillä, jolloin myös kipu häviää.

Kroonisen eli pitkäaikaisen kivun merkitys on erilainen kuin akuutin. Joskus krooninenkin kipu voi toimia suojaavana varoittajana esim. reuman tai nivelrikon yhteydessä. Usein krooniselle kivulle ei kuitenkaan voida löytää mitään hyödyllistä tehtävää. Tällöin kivun aiheuttajana voi olla esim. kipuhermojärjestelmän vaurioituminen. Lieväkin hermon puristuminen voi johtaa kipuhermon poikkeavaan toimintaan. Kipuviesti voi syntyä herkistyneessä kipuhermossa vaikkapa kosketusärsykkeestä, jokaon normaalisti kivuton. Ääritapauksissa kipusignaali syntyy itsestään, ilman mitään ärsykettä. Voidaankin puhua erikseen kudosvauriokivusta ja hermovauriokivusta. - Kroonisen kivun lievittäminen tai poistaminen lääketieteen keinoin on usein vaikeaa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että kipu ei olisi todellista tai että ihminen olisi "luulosairas". Se vain tarkoittaa, että lääketiede ei vielä ole kehittynyt niin pitkälle, että pitkäaikaisen kivun syitä aina voitaisiin selvittää.

KIVUN KROONISTUMISEEN VAIKUTTAVAT TEKIJÄT

Kudos- tai hermovaurio johtaa pitkittyneeseen kipuun vain joillakin ihmisillä. Tiedetään, että kudosvaurion ja sitä seuranneen tulehdusreaktion suuruus, koetun akuutin vaiheen kivun voimakkuus ja psyykkiset tekijät ainakin ovat niitä syitä, jotka voivat vaikuttaa kivun muuttumiseen krooniseksi. Ilmeisesti myös yksilölliset, geneettisesti määräytyvät erot kipua välittävien ja hillitsevien järjestelmien rakenteessa ja ominaisuuksissa voivat vaikuttaa.


Kivun kroonistumista voi tapahtua lisäksi kipujärjestelmien epätasapainon seurauksena. Tuolloin voi kyseessä olla joko kipua vahvistavien järjestelmien toiminnan voimistuminen tai jarrujärjestelmien toiminnan heikkeneminen tai molemmat.

Kipuviestin jatkuva välittyminen hermoston eri osissa aiheuttaa muutoksia, joiden seurauksena kivunvälitys voimistuu ja nopeutuu. Tällaisia muutoksia ovat esimerkiksi tiettyjen kivun välittymiseen osallistuvien välittäjäaineiden tuotannon lisääntyminen tai vähentyminen sekä kokonaan uusien välittäjäaineiden tuotanto. Myös kosketushermot saattavat kytkeytyä kipuhermoihin hermovauriota seuraavan korjaantumisen aikana. Tämän ilmiön seurauksena pelkkä kosketus saattaa aikaansaada kivun kokemisen.

Kipuongelmaa voivat pitkittää ja kivusta kuntoutumista hidastaa myös monet psykologiset tekijät, esimerkiksi kipuun liittyvät pelot ja masentuneisuus. Pelot saattavat johtaa liialliseen varovaisuuteen ja liikunnan välttämiseen Vähäinen liikkuminen aiheuttaa rappeutumismuutoksia lihaksissa, verenkierrossa ja hermostossa. Tästä saattaa seurata kiputilan vaikeutuminen. Pelot ja varominen voivat myös lisätä lihasjännitystä. Lihasjännitys puolestaan vaikeuttaa lihasten aineenvaihduntaa, mikä voi lisätä kipuja ja vaikeuttaa kuntoutumista.

Lääkehoidon riskitekijöistä

Ibuprofeenia sisältävät särkylääkeet, lisäävät sydäninfarktin riskiä. Myös muut kipulääkkeet ovat heinäkuussa 2005 julkaistujen kahden tutkimuksen mukaan sydäntaudin riskiä lisääviä silloin, kun niitä käytetään jatkuvasti. Tästä kertoo Artikkeli, jonka on kirjoittanut Dr Rich, Richard Fogoros, MD.


Ibuprofeenia sisältävien särkylääkkeiden väitetään lisäävän sydäninfarktin riskiä 24 prosentilla.


British Medical Journalin julkaisemassa tutkimuksessa oli 9,218 potilasta, joiden ikä vaihteli 25 ja 100 ikävuoden välillä. Diclofenac-nimisen lääkkeen havaittiin myös lisäävän sydänkohtausriskiä 55 prosentilla, celecoxib-lääkkeen 21 prosentilla ja rofecoxib-lääkkeen 32 prosentilla, väittää tämä tutkimus


Painkillers with ibuprofen are claimed to increase the risk of heart attacks by up to 24 percent.

The conditions of 9,218 patients between the ages of 25 and 100 were examined in research published on the British Medical Journal. Diclofenac is also found to increase the risk of heart attack 55 percent, celecoxib 21 percent and rofecoxib 32 percent, the research reveals.


Mikko Oinonen:

Olen ottanut tuossa edellä ikäänkuin malliksi vain yhden asiaa käsittelevän tutkimuksen ja sitä referoivan tiivistelmän. Internetistä löytyy Googlen hakukoneella noin 450 000 englanninkielistä artikkelia, kun käyttää hakua < nsaids, heart attack> eli suomeksi <tulehduskipulääkkeet, sydänkohtaus>. Lähes kaikissa näissä artikkeleissa tuodaan selkeän yksiselitteisesti ja tieteellisiin tutkimuksiin perustuen esille se, että tulehduskipulääkkeiden ja aivo- ja sydäninfarktin välillä on selkeä syy-yhteys, joten englannin kieltä taitavilla ei pitäisi olla vaikeuksia löytää asiallista tietoa tulehduskipulääkkeiden vaaroista.

Suomenkielinen informaatio jää erittäin vaatimattomaksi; Lääkelaitoksen ja Farmasialiiton muutamat artikkelit sitä paitsi antavat kuvan, ettei mitään varsinaista riskiä ole olemassa, koska riskeistä ei juuri kerrota, paria poikkeusta lukuun ottamatta. Lääkelaitos kertoo ibuprofeenin haittavaikutuksista, että yhteisvaikutukset joidenkin reumalääkkeiden kanssa saattavat johtaa mainitun reumalääkkeen tehon heikkenemiseen ja munuaismyrkytykseen. Sydämen toiminnan kannalta mainitaan eräässä taulukossa lyhyesti: "sepelvaltimotaudin oireiden paheneminen, rytmihäiriöt". Missään ei kerrota, että veren seerumin homokysteiinipitoisuus saattaa tulehduskipulääkkeiden pitkäaikaiskäytössä nousta merkittävästi. Se taas on useimpien sydänkohtausten taustalla erittäin merkittävä tekijä. Sen sijaan esimerkiksi Farmasialiiton artikkelissa mainitaan, että lääkeostosmatka Tallinnaan on kannattava, koska tulehduskipulääkkeet siellä ovat keskimäärin 34% halvempia kuin Suomessa!

"MSM saattaa toimia kivun lievittäjänä siten, että se estää "C"- kipusäikeiden kautta kulkevien viestien välittymisen, niiden, jotka kuljettavat pitkäkestoista, (hidasta, alle 10 m/sek) eli kroonista kipua välittävää signaalia, päinvastoin kuin narkoottiset aineet ja tulehduskipulääkkeet. Näitä ovat diklofenaakki (Arthrotec, Trabona, Voltaren), ibuprofeeni (Burana, Ibumax, Ibumetin, Ibusal, Ibuxin), ketoprofeeni (Keto, Ketofen, Ketomex, Ketorin), indometasiini (Indalgin, Indocid, Indometin), naproksiini ( Naprometin, Naprox, Naprosyn), piroksikaami (Piroxal, Piroxin), sekä Advil, Celebrex, Bextra, VIOXX, jotka toimivat lähinnä akuuttia kipua välittävien hermosäikeiden alueella.

MSM:n LD50- arvo on sama kuin puhtaalla vedellä eli noin 20 g/painokilo. Tavallinen ruokasuola on 15 kertaa myrkyllisempää."


torstaina, helmikuuta 05, 2009

Vitamiinit saattavat auttaa migreenioireiisiin


Lisää kuva

Uuden australialaistutkimuksen mukaan migreenipänsärky saattaa olla parannettavissa B-ryhmän vitamiinien avulla. Professori Lyn Griffiths asetti 50:n pitkäaikaisesta migrenistä kärsivän potilaan ryhmän kuuden kuukauden B-vitamiini- ja folaattikuurille ja kertoi tulosten olleen hyvin positiivisia.

Tutkimukseen osallistuneiden raportoitiin "saaneen merkittävää parannusta päänsäryn esiintymistiheyden, kivun vakavuuden ja niihin liittyvän työkyvyttömyyden suhteen" kertoi professori Griffiths Griffithin Yliopiston Genomics Research Centre- osastolta (GRC).

"Tähän asti käytetyt migreeninhoidot eivät aina ole olleet tehokkaita ja saattavat olla kalliita sekä aiheuttaa sivuvaikutuksia,"

"Kokeemme menestyksekäs tulos ... on osoittanut, että turvallisilla, edullisilla, vitamiineja sisältävillä ravintolisillä voidaan hoitaa migreenipotilaita."

Koe oli jatkoa aikaisemmalle GRC:n tutkimukselle, jonka avulla määriteltiin MTHFR-niminen geeni, jonka tiedetään herkistävän ihmisiä migreenille, kun tuo geeni ei toimi oikein tai se on kokenut mutaation.

Tämä geenin toimintahäiriö johtaa myrkyllisen aminohapon, homokysteiinin kohonneeseen pitoisuuteen, minkä tiedetään kohottavan sydäninfarkti- ja aivohalvausriskiä.

Tutkimus perustui teoriaan, että B-vitamiineja ja foolihappoa sisältävät lisäravinteet alentavat homokysteiinitasoa ja parantavat siten migreenin oireita," Griffiths kertoo. 

Migreeniä hoidetaan usein voimakkailla kipulääkkeillä, kuten kodeiinilla tai pahoinvointiiin tarkoitetuilla lääkkeillä. Ehkäisevä lääkitys koostuu masennuksen hoitoon tarkoitetuista sekä verenpainetta säätelevistä lääkkeistä, kuten beetasalpaajista.

RikkiMikon huomautus:

Mielenkiintoista havaita, että homokysteiinilla näyttäisi olevan yhteys myös migreeniin. Ihminen on kokonaisuus, jota on hoidettava kokonaisuutena; jos jokin osa-alue jää paitsioon, keho saattaa reagoida arvaamattomalla tavalla. Migreenissä on kyse ilmeisesti systeemisestä virhetoiminnasta, jonka korjaaminen ei onnistu joitakin oireita tukahduttamalla, kuten kipulääkkeitä nauttimalla. Korjaus täytyy tehdä koko järjestelmään; kohonneen homokysteiinin aiheuttama vitamiinien vaje on korjattava eli lisääntynyt tarve saada B-ryhmän vitamiineja on tyydytettävä, jotta järjestelmä palaisi normaalitasolle. 

Kuinkahan moni suomalainenkin kartuttaa lääketehtaiden kassaa nauttimalla kalliita migreeninlääkkeitä tai yrittämällä ehkäistä kohtauksia beetasalpaajilla. Samalla hän altistaa kehonsa säätelyjärjestelmät ulkoiseen kontrolliin, jolloin esimerkiksi syketaso saattaa beetasalpaajan vaikutuksesta jumiutua epänormaalille tasolle, joka ei vastaa tervettä kehon rasitustilaa. Vitamiinitasojen palautus normaaliksi saattaisi tuoda uutta elämäniloa myös muiltakin osin kuin lieventyneinä ja harventuneina migreenikohtauksina. B-ryhmän vitamiinithan ovat hermovitamiineja.

Vielä eräs huomion arvoinen seikka: MSM:n on todettu alentavan merkittävästi veren seerumin homokysteiinitasoa (Tutkimusraportti).