perjantaina, marraskuuta 08, 2013

Päivän Terveysvinkki No 191/365 ̶ Perjantai 8.11.2013 ̶ BPA (Bisfenoli-A) ̶ Tytöille aikaisempi murrosikä, pojat naisistuvat




Sinullakin on joku läheinen, jolla on pieniä lapsia? Tee hänelle palvelus ja kerro hänelle tästä blogikirjoituksesta. Jaa linkki ystävällesi!
Eläinkokeet USA:ssa osoittavat, että varhainen altistuminen estrogeenin kaltaiselle kemialliselle aineelle nimeltään BPA (Bisfenoli-A) aiheuttaa pysyviä käyttäytymismuutoksia sekä kehityksen kannalta että pitkällä aikavälillä. Joidenkin tutkimusten mukaan BPA voi olla yhtä haitallisia aivojen kehitykseen kuin elohopea-altistus on pienille lapsille. Autismin esiintyvyys on kaksi kertaa korkeampi niillä lapsilla, jotka ovat oleskelleet vinyylipinnoitetuilla lattioilla verrattuna puulattioilla leikkineisiin lapsiin. 

Jos haluat itse päästä eroon ja ennen kaikkea suojella alaikäisiä jatkuvasta bisfenolialtistuksesta ja parantaa siten omaa ja läheistesi terveyteen liittyvää tulevaisuutta, vähennä omia ja lasten henkilökohtaisia kosketuksia ​​BPA:ta sisältäviin aineisiin ja altistumista BPA:lle muovisten ruoka-astioiden, lattioiden, muovilelujen, ja hampaiden paikkojen kautta.
Mainittakoon, että jo seitsemän Yhdysvaltojen osavaltiota (esim. Connecticut) on kieltänyt tai rajoittanut bisfenoli A:n käyttöä pienille lapsille suunnattujen ruoka- ja juomatarvikkeiden pakkauksissa. Euroopassa ollaan asiasta päinvastaista mieltä; Euroopan elintarviketurvallisuusviranomaisten mukaan tuttipullojen ja metallitölkkien sisältämä bisfenoli A (BPA) ei aiheuta terveysriskejä.

Terve.fi kertoi jokunen vuosi sitten asiasta näin: "...Kaikkien vuonna 2010 tutkittujen 16 tuttipullon bisfenoli A (BPA) -siirtymä alitti tutkimuksen määritysrajana olleen arvon 0,015 milligrammaa/kilogrammaa (mg/kg). Näytekohtaiset tulokset käyvät esille tutkimusyhteenvedosta. Kaikki tutkitut tuttipullot olivat voimassa olevien määräysten mukaisia...". 
Ovatkohan Atlantin tällä puolella näitä asioita koskevat määräykset jotenkin löysempiä, vai ovatko tutkimusmetodit niin paljon erilaisia, että se selittäisi tämän täysin päinvastaisen suhtautumisen tähän amerikkalaisten vakavaksi kokemaan seikkaan?


Englanninkielinen Wikipedia kertoo seuraavaa: ”...Rotilla havaittiin, että sikiöaikana saadut, ympäristöllisesti merkitykselliset annokset BPA:ta näyttävät aiheuttavan kasvavaa määrää rintasyövän esiasteeseen viittaavaa ylimääräistä solujen muodostusta (syövän esiastetta ennustavia vaurioita) rintarauhasiin. Esiintymät ilmaantuvat vasta aikuisiässä, kun taas suuret annokset aiheuttavat rintarauhasten syöpäkasvainten kehittymistä. Eläimille, jotka altistuvat sikiöaikana suurille määrille BPA:ta, kehittyy käsin kosketeltavia kasvaimia, ja kaikki tutkimukset osoittavat lisääntynyttä alttiutta maitorauhasen kasvainten syntymiseen, joka ilmenee vasta aikuisiällä...”[76].

Mikäli haluat nähdä samanlaisia vinkkejä kuin tämä, pysy kanavalla, sillä tarkoitukseni on tuottaa vuoden jokaiselle päivälle uusi vinkki.

                                   ************************************

 Today's Health Tip No. 191/365. Friday 8/11/2013 ̶  BPA (Bisphenol-A)
You probably want to delight your friend? Make her/him a favor: tell her/him about this blog. Share a link to your loved one you care about! 
Animal studies show that early exposure to the estrogen-mimicking chemical BPA (Bisphenol-A) causes permanent behavioral changes both developmentally and long term.  Some studies suggest BPA may be as harmful to brain development as mercury exposure is for young children.  Incidence of autism is twice as high for children exposed to vinyl floors compared to hardwood floors. 
A 2010 review concluded that bisphenol A may increase cancer risk.[126]

Wikipedia tells following: "...Rats exposed prenatally to environmentally relevant doses of BPA show an increased number of intraductal hyperplasias (precancerious lesions) in mammary glands that appear during adulthood, while high doses induce the development of carcinomas in breast tissue. Animals exposed to BPA during fetal life develop palpable tumors, and all studies show an increased susceptibility to mammary gland neoplasia that manifests during adulthood. Exposure of mouse dams to environmentally relevant levels of BPA during organogenesis results in considerable alterations in the mammary gland. It was concluded that perinatal exposure to low doses of BPA results in altered mammary gland morphogenesis, induction of precancerous lesions, and carcinoma in situ..."[76]
To maximize health, minimize personal exposure to BPA, and especially protect young children from exposure through plastic food containers, flooring, plastic toys, and dental sealants.

 If you want to see the same tips as this, stay tuned, as my intention is to produce a new tip every day.  
Writings of Lisa Best have inspired me to write these Health Tip of the Day articles.

Ei kommentteja: