Näytetään tekstit, joissa on tunniste Flunssa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Flunssa. Näytä kaikki tekstit

sunnuntaina, huhtikuuta 07, 2013

Päivän Terveysvinkki Nro 58/365. Sunnuntai 7.4.2013 – Älä naamioi vaivojasi lääkkeillä, vaan etsi oireilun aiheuttaja!




Sen sijaan, että yrittäisi naamioida käsikauppalääkkeillä sellaisten sairauksien oireita, jotka esiintyvät päänsärkynä, vatsakipuina, flunssana eli vilustumisoireina, kannattaa mieluummin perehtyä niihin todellisiin tekijöihin, jotka aiheuttavat nämä oirehtimiset ja ongelmat ja eliminoida ensin ne. Näin saadaan aikaan paras mahdollinen pitkäaikaisvaikutus ilman sivuvaikutuksia.

Elämäntapojen muutokset, esimerkiksi riittävä lepo, roskaruokien välttäminen ja stressin välttäminen poistavat usein ongelmien todellisen aiheuttajan ja saattavat tuottaa miellyttävämpiä tuloksia kuin jatkuva oireiden laastarointi.

RikkiMikon huomautus: Lääketeollisuuden ansaintalogiikka näyttää perustuvan sellaisten käsikauppalääkkeitten tehokkaaseen markkinointiin, joiden sivuvaikutuksilla luodaan uusia ansaintamahdollisuuksia. Kolesteroli- ja tulehduskipulääkitys ovat malliesimerkkejä tällaisesta toiminnasta. Molempien turha käyttö aiheuttavat sellaisia sivuvaikutuksia, joiden eliminoiminen tarkoitukseen sopivilla lääkkeillä lisää lääketeollisuuden myyntiä.


Jos haluat nähdä samanlaisia vinkkejä kuin tämä, pysy kanavalla, sillä tarkoitukseni on tuottaa vuoden jokaiselle päivälle uusi vinkki. Siis 365 Päivän Terveysvinkkiä vuoden kuluessa!
 Voit myös ladata puhelimeesi ilmaisen englanninkielisen sovelluksen ”Health Tip Of The Day” App Storesta osoitteessa: http://itunes.com/apps/healthtipoftheday tai voit tarkistaa sen Facebookissa osoitteessa http://facebook.com/HealingWithNutrition

Rather than taking over the counter medications to mask the symptoms of illnesses like headaches, stomach pain, or cold symptoms, examine closely the factors that might be causing these reactions and seek to eliminate the true source of the problem for optimal long-term results.  Lifestyle changes like getting more rest, avoiding junk foods, or reducing stress will often eliminate the true source of ongoing health issues, and may produce more pleasant results than perpetually band aiding recurring symptoms. 
RikkiMikko's note: In the pharmaceutical industry, it seems that the revenue model is based on effective marketing of the over the counter medicines, whose side effects will create new revenue opportunities for industry. Cholesterol and anti-inflammatory medications are model examples of such activities. Use of these medicines can cause side effects that have been forced to eliminate by using appropriate drugs, and this increases the sales of the pharmaceutical industry.

Misuse and Abuse of Over the Counter Medicine

 


If you want to see the same tips as this, stay tuned, as the intention is to produce a new tip every day.  Or you can download HealthTip Of The Day from the app store at: http://itunes.com/apps/healthtipoftheday, or you can check it out on Facebook at: http://facebook.com/HealingWithNutrition

torstaina, helmikuuta 07, 2013

Päivän terveysvinkki - Health Tip Of The Day





Hei!

Luin juuri äsken tämän tärkeän terveysvihjeen
puhelimessani olevasta iOS sovelluksesta ”Health Tip Of The Day” ja halusin jakaa sen kanssasi.

"Sokerin kulutus, mukaan lukien isoglukoosi eli maissisiirappi eli glukoosi-fruktoosisiirappi, voivat heikentää immuunijärjestelmää noin 50% (riippuen annoksen suuruudesta), ja jopa neljän tunnin ajaksi. Harkitse sokerin kulutuksen rajoittamista minkä tahansa sairauden alussa immuunijärjestelmän vahinkojen minimoimiseksi jos olet tautihyökkäyksen kohteena."

RikkiMikon huomautus: Vahvasti sokeria sisältävät juomat tai ruoat eivät sovellu edes flunssan ensioireiden tai myöhemmänkään vaivojen parantelun keinoiksi! Raikas vesi, tee tai marjamehu ovat oikeita aineita yhdessä C-vitamiinin kanssa. En suosittele C- poretabletteja niiden sisältämien lisäaineiden vuoksi.

Jos haluat nähdä samanlaisia vinkkejä kuin tämä, pysy kanavalla. Voit myös ladata puhelimeesi ilmaisen englanninkielisen sovelluksen ”Health Tip Of The Day” App Storesta osoitteessa: http://itunes.com/apps/healthtipoftheday tai voit tarkistaa sen Facebookissa osoitteessa http://facebook.com/HealingWithNutrition

RikkiMikko pyrkii toimittamaan tätä sarjaa säännöllisesti, joten kannattaa käydä silloin tällöin tarkistamassa uutta sisältöä.


Original text:
 


Hey!

I just saw this health tip from the iOS app “Health Tip Of The Day” and wanted to share it with you.

"Sugar consumption, including high fructose corn syrup, can weaken the immune system by up to 50% (depending on the size of the dose) for up to 4 hours.  Consider limiting sugar consumption at the beginning of any illness to minimize damage to the immune system when under attack."

To see more tips like this one you can download Health Tip Of The Day from the app store at:
http://itunes.com/apps/healthtipoftheday
or you can check it out on Facebook at:
http://facebook.com/HealingWithNutrition


Rikki Mikko will endeavor to provide this series on a regular basis, so you might want to visit from time to time to check for new content.