Näytetään tekstit, joissa on tunniste Serotoniini. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Serotoniini. Näytä kaikki tekstit

tiistaina, lokakuuta 28, 2014

YLE uutiset 27.10.2014: Unilääke voi viedä äitisi muistin


”Terveistä tehdään sairaita”


YLE uutiset: Terveys 23.10.2014 klo 11:34 | päivitetty 23.10.2014 klo 11:34
Lue ensin tämä artikkeli. Klikkaa yllä olevaa linkkiä.
Yhä useampia terveitä ihmisiä hoidetaan sairaina, uskoo Itä-Suomen yliopiston terveyssosiologian professori Markku Myllykangas, joka on jo vuosien ajan perehtynyt medikalisaatioon Suomessa ja maailmalla.
– Medikalisaatio on kiihtynyt 1950–60-luvuilta lähtien ja on mennyt koko ajan villimmäksi. Uusia asioita medikalisoidaan jatkuvasti, puhuu Myllykangas ja viittaa esimerkiksi masennuksen, kolesterolin ja osteoporoosin hoitoon.

Tuon artikkelin luettuasi olet saanut hiukan pohjustusta sille, mitä aion kertoa seuraavaksi.

Unilääke voi viedä äitisi muistin


Maanantaina 27.10.2014 YLE uutiset kertoi tutkimuksesta, jossa selvitettiin vanhusten lääkkeiden käyttöä. Siinä todettiin melko yksiselitteisesti, että vanhusten elämänlaatu kärsii huomattavasti liiallisesta lääkkeiden käytöstä. Eräänä huomattavan tärkeänä haittana pidetään pitkäaikaista, jopa vuosia jatkunutta nukahtamislääkkeiden ja rauhoittavien lääkkeiden aiheetonta käyttöä. Ne aiheuttavat, paradoksaalista kyllä, huonolaatuista, katkonaista unta ja päiväaikaista väsymystä. Myös kaatuilun ja muistin heikkenemisen todettiin johtuvan juuri pitkäaikaisesta lääkkeiden käytöstä.
Taustalla saattaa olla hoitolaitosten henkilöstövajeesta johtuva seuraamus; vähillä resursseilla toimiva työyhteisö ehkä yrittää korvata puuttuvia käsiä antamalla vanhuksille sellaisia lääkkeitä, jotka saavat hoidokit hiljaisiksi.
Useiden tutkimusten mukaan nukahtamislääkkeet voitaisiin korvata lisäämällä päivittäistä liikuntaa, suunnittelemalla ruokavaliot sellaisiksi, että ne luonnollisella tavalla kohentaisivat hoidokkien kykyä saada nopeammin unen päästä kiinni. Tällaisia unen laatua parantavia ravintoaineita tunnetaan runsaasti, esimerkkinä voisi mainita hapankirsikkamehun, maissin, riisin, ohran, kauran, inkiväärin ja banaanin. Kaurapuuro banaanilla höystettynä onkin erinomaista iltaruokaa.

Huippukuntoon.fi kertoo asiasta seuraavaa:
Hermoston välittäjäaineet keskeisessä roolissa

Hermoston välittäjäaineilla on keskeinen asema unen, valveillaolon ja mielialojen säätelyssä. Tryptofaani on maitohappobakteerien tuottama elimistön ja ravinnon proteiineissa esiintyvä elintärkeä aminohappo, joka muuttuu elimistössä 5-hydroksitryptofaanin kautta serotoniiniksi ja lopulta melatoniiniksi. Välittäjäaineita syntyy aivoissa myös välttämättömien rasvahappojen tuottamista eikosanoideista. Serotoniinin vajaus voi ilmetä alakulona, apatiana, masennuksena sekä kroonisena väsymyksenä, ja se vaikuttaa jossain määrin myös nukkumiseen. Serotoniinin puute voi aiheuttaa ruokahalun ja makeanhimon lisääntymistä. Keski-iässä ja sen jälkeen serotoniinin määrä aivoissa alkaa laskea. Melatoniini on elimistössä luontaisesti esiintyvä pimeähormoni, jota erittyy pääasiassa käpyrauhasesta. Melatoniinin eritys lisääntyy pian pimeyden tulon jälkeen ja on huipussaan aamuyöllä kahden ja neljän välillä aamua kohti vähentyen.

Serotoniinia on muun muassa saksanpähkinöissä. Tryptofaania löytyy kohtuullisesti kikherneistä, pavuista, kurpitsansiemenistä, taateleista, viikunoista, avokadosta, banaanista, bataatista ja parsasta. Myös maitotaloustuotteet ja munat sisältävät runsaasti tryptofaania.
Eräiden tutkimusraporttien mukaan muutamissa tautitiloissa on havaittu alentuneita melatoniinitasoja. Tällaisia ovat esimerkiksi naisten rintasyöpä, miehillä eturauhasen syöpä. Joissakin tapauksissa taas eräät lääkkeet saattavat selittää melatoniinin alentunutta tasoa. Näin saattaa tapahtua kun nautitaan pitkäaikaisesti esimerkiksi tulehduskipulääkkeitä (NSAIDS).

Viikunan hiilihydraattien uskotaan parantavan mielialaa, suorituskykyä ja keskittymiskykyä. Ne myös rauhoittavat ja poistavat väsymystä. Kuivatut viikunat illalla nautittuina parantavat yöunta. Taatelien sokeri nostaa serotoniinitasoja ja niiden tryptofaani auttaa unettomuuteen. Viisi taatelia ennen nukkumaanmenoa saattaa tuoda hyvän yöunen.

Vielä kannattaa mainita, että B-vitamiinien riittävä saanti on myös unen kannalta hyvin tärkeää.
Suuri määrä niasiinia (B3) säästää kehon tryptofaania, jolloin tryptofaania jää serotoniinin ja melatoniinin tuotantoon. Tryptofaanipitoiset ruoat nostavat niasiinipitoisuuksia. Niasiinia on runsaasti täysjyväviljassa ja pähkinöissä. B6-vitamiini puolestaan osallistuu lukemattomien entsyymien toimintaan, rasvahappo- ja sokeriaineenvaihduntaan sekä hermoston välittäjäaineiden (mm. serotoniinin, tryptofaanin ja rauhoittavan GABAn) ja tiettyjen hormonien (mm. steroidien) valmistukseen ja toimintaan. Sitä saa muun muassa avokadosta, pähkinöistä, siemenistä ja täysjyväviljasta.
B12-vitamiinin puute voi aiheuttaa hermostuneisuutta, väsymystä ja uniongelmia. Sitä ei saa kasviksista hapankaalia lukuun ottamatta.
Folaatin puute aiheuttaa uupumusta ja unettomuutta. Folaatti on tärkeä mielialoihin vaikuttava vitamiini, sillä se osallistuu serotoniinin ohella myös muiden välittäjäaineiden muodostukseen. Punajuuressa, pinaatissa, nokkosessa, linsseissä ja kaaleissa folaattia on todella paljon. Kesäisin folaattia saa helposti mansikoista.

Kun laitoksissa asuvien vanhusten ravitsemukseen kiinnitettäisiin enemmän huomiota, voitaisiin tuntuvasti vähentää nukahtamislääkkeiden määrää. Kun ryhdyttäisiin tarkemmin analysoimaan niitä vaikutuksia, joita oikeanlaisella ja tasapainoisella ravitsemuksella voitaisiin saavuttaa, ja kun tuloksia toteutettaisiin myös käytännössä, saavutettaisiin kustannustehokkaita tuloksia myös vanhusten elämänlaadun parantamisessa. Nyt olisi sopiva aika paneutua ikääntyvien lähimmäistemme arvostavaan elämiseen, vanhusten jäljellä olevien päivien saattamiseksi heidän arvolleen sopivaksi ja samalla kunnioittaen heidän elämäntyötään. Pois lamaannuttavat lääkkeet ja tilalle ravitsevia ja hyvää unta antavia ruokia.

Kauniita ja lääkkeettömiä unia toivottaa RikkiMikko

sunnuntai, lokakuuta 06, 2013

Päivän Terveysvinkki No 160/365. Sunnuntai 6.10.2013 - Haukottelu

Varmista, että saat tarpeeksi unta joka yö. Unella on keskeinen rooli parannettaessa kognitiivista suorituskykyä.

Aivohuoltamo

Tutkimukset osoittavat, että haukottelu ei vain lisää happea aivoissa, mutta se myös laukaisee monimutkaisen, aivoissa tapahtuvan eräiden välittäjäaineiden (serotoniini, dopamiini ja glutamiinihappo) reaktion. Nämä välittäjäaineet lisäävät kognitiivista tietoisuutta, parantavat muistia ja edistävät empatian tunteita. Teeskennelty haukotus usein laukaisee aidon tilanteen, ja haukottelut ovat tarttuvia. Kun tavoitteenasi on stimuloida aivoja luonnollisesti, pyri haukottelemaan ja venyttelemään kaksi tai kolme kertaa päivän mittaan.
Haukottelu – Wikipedia

Mikäli haluat nähdä samanlaisia vinkkejä kuin tämä, pysy kanavalla, sillä tarkoitukseni on tuottaa vuoden jokaiselle päivälle uusi vinkki.

Lisa Bestin kirjoitukset ovat innoittaneet minua kirjoittamaan näitä Health Tip of the Day -artikkeleita.

Make sure to get enough sleep each night. Sleep plays a key role in improving cognitive performance.

                               Get Some Sleep!

Studies show yawning not only increases oxygen to the brain, but it triggers a complex reaction of neurotransmitters (SerotoninDopamineGlutamic acid

that increase cognitive awareness, improve memory, and stimulate feelings of empathy.  Faking a yawn often triggers the real thing, and yawns are contagious.  To stimulate the brain naturally, consider yawning and stretching 2 or 3 times throughout the day. 

                                          Yawn

 If you want to see the same tips as this, stay tuned, as my intention is to produce a new tip every day.  
Writings of Lisa Best have inspired me to write these Health Tip of the Day articles.

tiistaina, syyskuuta 17, 2013

Päivän Terveysvinkki No 145/365 Tiistai 17.9.2013 ̶ Hymy ja nauru antavat terveyttä ja parantavat maailmaa!




Tutkimukset osoittavat, että hymyilyllä ja naurulla on valtavat terveyshyödyt. On sattumanvaraisia tarinoita ihmisistä, jotka ovat parantuneet syövästä sen jälkeen kun ovat päivien ajan nauraneet, ja myös todellisia tutkimustuloksia, joissa kerrotaan miten serotoniini ja endorfiinit (aivojen onnellisuuskemikaalit) tuntuvat hyvältä, kun niitä vapautuu naurun aikana. Muut tutkimukset korreloivat pitkäikäisyyden ja hymyilyn kanssa ja katsotaan, että usein hymyilevät henkilöt yleensä elävät pisimpään jopa 7 vuotta vanhemmiksi kuin vähemmän hymyilevät ja he myös nauttivat elämästään näinä vuosina enemmän! Yritä lisätä omaa hymyilyäsi ja nauruasi parantaaksesi sekä omaa terveyttäsi ja todennäköisesti koko maailman terveyttä samoin!

Nyt se on todistettu: Tästä syystä tuntemattomille hymyily kannattaa!


Mikäli haluat nähdä samanlaisia vinkkejä kuin tämä, pysy kanavalla, sillä tarkoitukseni on tuottaa vuoden jokaiselle päivälle uusi vinkki.
Lisa Bestin kirjoitukset ovat innoittaneet minua kirjoittamaan näitä Health Tip of the Day -artikkeleita.
Studies show that smiling and laughing has tremendous health benefits.  There are anecdotal stories of people healing cancer after days of laughing, and research that details how serotonin and endorphins (feel good brain chemicals) are released with laughter.  Other studies correlate longevity with smiling, finding that the biggest smilers tended to live the longest, by up to 7 years (and they enjoyed those years more too!)  Consider increasing your output of smiles and laughs to improve your health, and probably the world's health as well! 

If you want to see the same tips as this, stay tuned, as my intention is to produce a new tip every day.  
Writings of Lisa Best have inspired me to write these Health Tip of the Day articles.