Näytetään tekstit, joissa on tunniste Brain. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Brain. Näytä kaikki tekstit

keskiviikkona, lokakuuta 23, 2013

Päivän Terveysvinkki No 175/365 ̶ Keskiviikko 23.10.2013 ̶ Ylipaino ja dementia




Sinullakin on varmasti joku läheinen, josta erityisesti välität? Tee hänelle palvelus ja kerro hänelle tästä blogista. Jaa linkki ystävällesi!

Useat tutkimukset osoittavat, että ylipainoisilla ihmisillä (sekä miehillä että naisilla​​) on suurempi mahdollisuus sairastua dementiaan kuin laihoilla tai normaalipainoisilla henkilöillä. Kognitiivinen heikkeneminen voi liittyä diabetekseen ja insuliiniresistenssiin, koska ylimäärä sokeria ja insuliini tekevät vahinkoja verisuoniin läpi koko kehon, erityisesti aivoissa. Monet ihmiset kertovat kykenevänsä selkeämpään ajatteluun laihtumisen jälkeen. Jos tarvitset yhdenkin hyvän syyn laihduttaa, harkitse toimia, joiden avulla voisit pudottaa niitä ylimääräisiä kiloja, ihan vaan parantaaksesi aivotoimintaasi.


Mikäli haluat nähdä samanlaisia vinkkejä kuin tämä, pysy kanavalla, sillä tarkoitukseni on tuottaa vuoden jokaiselle päivälle uusi vinkki.
Lisa Bestin kirjoitukset ovat innoittaneet minua kirjoittamaan näitä Health Tip of the Day -artikkeleita.

 Today's Health Tip No. 175/365. Wednesday 23/10/2013 ̶  Overweight and Dementia
You also have, of course, someone close to you care about? Do her/him a favor and tell her/him about this blog. Share a link to your friend!

Multiple studies show that overweight people (both men and women) have a greater chance of dementia than thinner people.  Cognitive decline may be related to diabetes and insulin resistance since excess sugar and insulin damage blood vessels throughout the body, especially the brain.  Many people report clearer thinking after weight loss.

Brain

If you need one more good reason to lose weight, consider dropping those extra pounds to maximize brain function.

 If you want to see the same tips as this, stay tuned, as my intention is to produce a new tip every day.  
Writings of Lisa Best have inspired me to write these Health Tip of the Day articles.

maanantaina, syyskuuta 30, 2013

Päivän Terveysvinkki No 154/365 Tiistai 1.10.2013 ̶ Aivojen harjoittaminen ja niiden rasvan saanti

Nun Study in National Spotlight
(Nun Study Video)


-         Tiesitkö? "Kuuluisan Nun Studyn tuloksena saatu näyttö viittasi siihen, että stimuloiva älyllinen toiminta voisi tarjota suojaa aivojen kognitiivista heikkenemistä vastaan." Lumosity
19,95 € / pakkaus

Kuusikymmentä prosenttia aivojen massasta koostuu rasvasta ja siitä 15 – 20 % on rasvahappoa nimeltään DHA (dokosaheksaeenihappo). Sitä esiintyy kalaöljyssä ja varsinkin krilliöljyssä. Tutkimukset osoittavat, että 800 - 900 mg vuorokaudessa DHA:ta 16 viikon ajan lisäsi koehenkilöiden kielellistä sujuvuutta, muistia, ja oppimisen tehokkuutta. Jos haluaa maksimoida aivotoimintaa (iästä riippumatta), kannattaa miettiä ruokavalion koostumusta, jotta voisi varmistaa, että saa DHA ja EPA (eikosapentaanihappoa) aivojen ja silmien toiminnon kannalta riittävästi.
Mikäli haluat nähdä samanlaisia vinkkejä kuin tämä, pysy kanavalla, sillä tarkoitukseni on tuottaa vuoden jokaiselle päivälle uusi vinkki. Lisa Bestin kirjoitukset ovat innoittaneet minua kirjoittamaan näitä Health Tip of the Day -artikkeleita.
-         Did you know? “In the famous Nun Study, (Nun Study Video) evidence suggested that stimulating intellectual activity might provide protection from cognitive decline.” Lumosity

 
Video Dr. Mercola speaking about Krill Oil
60% of the brain is composed of fat, and 15–20 % of that is DHA (Docosahexaanoic Acid), which is found in fish oil or krill oil.  Studies show that 800-900mg daily of DHA for 16 weeks increased the verbal fluency, memory, and rate of learning of the test subjects.  To maximize brain function for all ages, analyze your diet to make sure you are receiving adequate levels of DHA and EPA (Eicosapentanoic Acid) for adequate brain and eye function.

 If you want to see the same tips as this, stay tuned, as my intention is to produce a new tip every day.  
Writings of Lisa Best have inspired me to write these Health Tip of the Day articles.

sunnuntai, syyskuuta 15, 2013

Päivän Terveysvinkki No 143/365 Sunnuntai 15.9.2013 ̶ Ihmeellinen kehomme, todellinen monitaituri.



Ihmisen anatomia – Wikipedia


Keho rakentaa kaikki solut ja elintoimintojen järjestelmät (veri, imusolmukkeet, hermosto, aivot, iho jne.) niistä materiaaleista, joita on saatavilla, ja tekee valintoja tarvittaessa. Se voi kierrättää olemassa olevia aminohappoja, joita se saa proteiiniketjuista, ja sillä on ihmeellinen kyky hallita käytettävissään olevia resursseja. Niiden tuotteiden laatu, joita laitat kehosi sisään ruokavalintojesi muodossa määrittää sen, kuinka tehokkaasti kehosi pystyy tekemään työtä sen hyväksi, että se saattaa pitää sinut vahvana ja terveenä. Yritä parantaa ruokavaliotasi siten, että se sisältää enemmän terveellisiä elintarvikkeita kuin epäterveellisiä ravintoaineita, jotta elimistösi voisi hyödyntää niitä pitääkseen sinut terveenä ja seksikkäänä.
Serumin albumiini. Internetix - Lukion ja peruskoulun kurssi 5.1

Mikäli haluat nähdä samanlaisia vinkkejä kuin tämä, pysy kanavalla, sillä tarkoitukseni on tuottaa vuoden jokaiselle päivälle uusi vinkki.
Lisa Bestin kirjoitukset ovat innoittaneet minua kirjoittamaan näitä Health Tip of the Day -artikkeleita.
Lymph nodes

The body builds all cells and systems (blood, lymph, nerve, brain, skin etc.) based on the raw materials it has available, making wise substitutions when necessary.  It can recycle amino acids from existing protein chains, and is miraculous in its ability to manage resources.  The quality of the products you put in through food choices will determine how effectively your body is able to do its job keeping you strong and healthy.  Consider improving your diet to include more healthy foods your body can use to keep you healthy and sexy.
If you want to see the same tips as this, stay tuned, as my intention is to produce a new tip every day.  
Writings of Lisa Best have inspired me to write these Health Tip of the Day articles.