Näytetään tekstit, joissa on tunniste Maksa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Maksa. Näytä kaikki tekstit

keskiviikkona, tammikuuta 27, 2016

Lääkärin outo lausunto MSM:n vaikutuksesta maksan toimintaan



Aina silloin tällöin törmää asiantuntijoiden kummallisiin lausuntoihin, jotka saattavat hämmentää auktoriteettiuskoisia ja tietämättömiä kansalaisia. Esimerkiksi erään lääkärin lausunto, jonka mukaan MSM:n nauttiminen heikentäisi maksa-arvoja, kuulostaa kyllä aika erikoiselta, mutta niinhän monet koululääketieteen edustajat sanovat. Kannattaisi (heidänkin) ottaa asioista selvää lukemalla tutkimuksia, joita aiheesta on tehty vuosien varrella.
 http://beyondhealth.com/media/wysiwyg/kadro/articles/MSM.pdf
Tutkimus vuodelta 2008 tukee ajatusta MSM-lisäravinteen toimivuudesta. Jo vuonna 2008 FASEB-lehdessä julkaistussa tutkimuksessa todettiin, että ruokavalion täydentäminen MSM:llä saattaa kasvattaa glutationin
(C10H17N3O6S) määrää maksassa.

Wikipedia kertoo tästä aineesta mm. seuraavaa: ”Glutationi inaktivoi myrkyllisiä yhdisteitä muodostamalla konjugaatin niiden kanssa. Konjugaatti on usein vesiliukoinen, mikä nopeuttaa yhdisteen erittämistä ulos eliöstä. Konjugaatti muodostuu glutationin sisältämän tioliryhmän ja elektrofiilisen hiilen tai joskus myös typen, hapen ja rikin välille. Konjugaatin muodostumista katalysoivia entsyymejä ovat glutationi-S-transferaasit. Glutationikonjugaatin muodostuminen on tärkeä osa myös monien lääkeainemolekyylien aineenvaihduntaa eli metaboliaa.[2][3][5]
” Glutationi on myös antioksidantti. Eliöiden soluissa muodostuu hyvin reaktiivisia ja hapettavia yhdisteitä, kuten vetyperoksidia ja orgaanisia peroksideja. Glutationi suojaa soluja hapettumiselta pelkistämällä peroksidit samalla itse hapettuen. Hapettuneessa glutationissa kaksi glutationimolekyyliä ovat muodostaneen disulfidisidoksen. Tätä reaktiota katalysoi glutationiperoksidaasi. Hapettunut glutationi pelkistetään takaisin aktiiviseen muotoon glutationireduktaasin katalysoimana.[2][4]
Näin ollen glutationi on tärkeä osa hapettumisenestoon perustuvaa puolustusjärjestelmäämme, ja riittävä määriä glutationia on tärkeää hyvän terveyden kannalta - sairaalapotilailla matala glutationi suurentaa kuolleisuutta.
Tutkijat totesivat, että "MSM:n lisääminen hiirten juomaveteen johti glutationin määrän lisääntymiseen maksassa yli kaksinkertaiseksi. Lisäksi todettiin, että kun eläimille annettiin hiilitetrakloridia (joka on voimakas maksan toksiini), ja samalla myös MSM:ää, se (myrkky) aiheutti merkittävästi pienempiä maksavaurioita verrattuna niihin eläimiin, jotka eivät saaneet MSM:ää." Tämä tutkimus osoittaa, että MSM suojaa maksaa myrkytyksen aiheuttamilta vaurioilta.

Löydät tutkimusraportin alla olevaa linkkiä napauttamalla:

Myös tämä linkki johtaa tähän aiheeseen liittyviin mielenkiintoisiin toteamuksiin.
Lisää aiheesta täältä.

Metyylisulfonyylimetaani (MSM, jonka puhtain muoto on OptiMSM) on orgaaninen molekyyli, joka on läsnä monissa elintarvikkeissa pieniä määriä ja sitä myydään ravintolisänä, esimerkiksi www.finnmsm.fi.
Huomaa, että FinnMSM Oy on myönteisten neuvottelujen jälkeen tarkistanut hintojaan aivan äskettäin! Käy tarkistamassa!

Katso video, jolla tri Mercola haastattelee Rod Benjaminia


keskiviikkona, lokakuuta 08, 2014

OptiMSM jauhe, molybdeeni ja C-vitamiini



Viime viikolla sain puhelinsoiton, jonka aikana minulle tuntematon mieshenkilö tiedusteli kokemansa ongelman syytä. Hän kertoi nauttineensa OptiMSM jauhetta ja kysyi heti alkuun, että voiko tämä aine aiheuttaa veristä ripulia. Vastaukseni oli suoralta kädeltä: ”Ei voi!” Lievensin hiukan sanomaani, ”minun tiedossani ei ole ainuttakaan tapausta, ja kokemukseni sentään perustuu yli kymmenentuhannen asiakkaan potentiaaliin yhdentoista vuoden ajalta.”

Keskustelumme jatkui, ja tiedustelin häneltä vielä mistä hän oli OptiMSM:n ostanut, kuka on maahantuoja jne. Samalla ehdotin, että hän heti lopettaisi varmuuden vuoksi kokonaan OptiMSM:n nauttimisen ja menisi välittömästi lääkäriin. Sain hänen vastauksestaan tiedon maahantuojasta ja myös siitä, että tuo OptiMSM ei ollutkaan pelkkää MSM jauhetta, vaan siihen oli sekoitettu C-vitamiinia ja molybdeenia. 

Tässä vaiheessa ongelman todennäköinen aiheuttaja alkoi selvitä. On nimittäin niin, että askorbiinihappo eli C-vitamiini jauhemaisena ei välttämättä sekoitu OptiMSM:n kanssa tasaisesti; jos näiden kahden jauheen raekoko ja ominaispaino eivät ole täysin samat, niistä on todella haastavaa saada homogeeninen kokonaisuus. Painavampi aine painuu pakkauksessa pohjalle ja kevyt tietysti nousee pinnalle. Tämä henkilö on siis saattanut saada erittäin vahvan annoksen C-vitamiinia, kun luuli saavansa tasapainotettua hyvää MSM-tuotetta.

Molybdeenin kohdalla tilanne on vielä paljon haastavampi, koska se määrä, joka tarvitaan elimistössä rikin aineenvaihdunnan tehostamiseen, on todella pieni. Puhutaan mikrogrammoista suhteessa grammoihin. Yksi mikrogramma (µg) on miljoonasosa grammasta (g)! Kun ottaa huomioon, että molybdeeni on suurina määrinä nautittuna myrkyllinen aine, on todella tärkeää, että annettuja suosituksia ei ylitetä missään tapauksessa. Se aiheuttaa ripulia, anemiaa ja väsymystä, ja suurilla määrillä sillä on toksinen vaikutus myös maksaan ja munuaisiin.


Kun molybdeeni ja C-vitamiini (Ester-C) otetaan erikseen tabletteina, voidaan hyvin luotettavasti varmistaa turvallinen ja silti riittävä saanti.


Kerroin tästä tapauksesta ystävälleni Paul Klein Bretelerille, joka on Kala Health Internationalin omistaja (FinnMSM Oy:n tuotetoimittaja). Hän vastasi minulle tiistaina 7.10.2014 seuraavasti:

Dear Mikko,
I agree with you. You can only properly mix different powders if they have the same structure and specific weight. If not, the larger and heavier particles tend to sink to the bottom, which would make a homogenous mixture almost impossible. This is the reason why I never mix powders in a bottle.
 MSM is not known for causing bloody diarrhea, this must have been caused by other reasons. Does this person react well on your OptiMSM? In this case if might be caused by impure other MSM (?), or by the improper mixture.
 A small percentage of people will not react well on (larger quantities of) MSM, either because of toxins that come free (MSM is a strong detoxifier) or because they for some reason do not metabolize MSM well. For this reason molybdenum is sometimes added, this mineral is supposed to support the sulfur metabolism in the body and thus might help metabolizing MSM. In our MSM/G/C tablets we have also added (amongst other ingredients) both vitamin C and molybdenum. But quantity is important here, which can be well arranged in tablets.  However, by mixing powder you never know what you get when you take a spoonful.

Sama teksti suomennettuna näyttää tältä:
Hyvä Mikko,
Olen samaa mieltä kanssasi. Erilaisia jauheita voidaan sekoittaa asianmukaisesti ainoastaan silloin, kun niillä on sama rakenne ja ominaispaino. Ellei näin ole, suuremmilla ja painavammilla osasilla on taipumus vajota pohjalle, minkä vuoksi tasalaatuisen sekoituksen aikaansaaminen on lähes mahdotonta. Tässä on syy siihen miksi en koskaan sekoita jauheita astiassa.
MSM:n ei tiedetä aiheuttavan veristä ripulia, vaan sen täytyy johtua muista syistä. Onko tämä henkilö reagoinut hyvällä tavalla sinun OptiMSM:n kanssa? (Jos ei, niin siinä tapauksessa reagoinnin on saattanut aiheuttaa epäpuhdas MSM (?), tai väärällä tavalla tehty sekoitus.
Vähäinen osa ihmisistä ei reagoi hyvällä tavalla (suurehkoihin) määriin MSM:ää, joko sen vuoksi, että kuona-aineet (kehon myrkyt) vapautuvat (MSM on voimakas myrkynpoistaja, detoxifier) tai sen vuoksi, että heidän kehonsa aineenvaihdunta ei kykene oikealla tavalla käsittelemään MSM:ää. Tästä syystä molybdeeniä joskus lisätään, koska tämän mineraalin oletetaan tukevan rikin aineenvaihduntaa kehossa, ja täten auttavan myös MSM:n aineenvaihdunnassa. Meidän Yhdistelmävalmisteeseen olemme myös lisänneet (muiden valmistusaineiden ohella) sekä C-vitamiinia että molybdeenia. Mutta määrä on tässä tärkeä seikka, mikä  kyetään tablettien kohdalla hoitamaan helposti. Kuitenkin, jos sekoitetaan jauheita, et koskaan voi tietää mitä saat suuhusi, kun otat lusikallisen.

Lisätietoa molybdeenistä löytyy täältä.
Molybdeeni on todella tärkeä aine, Josta Wikipedia kertoo seuraavaa:
Molybdeeni on ihmiselle välttämätön hivenaine, mutta sitä tarvitaan hyvin pieniä määriä. Suurina määrinä se voi aiheuttaa kuolettavia epämuodostumia. Eniten kärsivät luut, iho, maksa ja munuaiset.
Liika typpi poistuu ihmisen elimistöstä molybdeenin avulla virtsahappona. Molybdeenin avulla maksaan varastoitunut rauta lähtee liikkeelle ja kudokset saavat happea. Molybdeeni vaikuttaa kuparin imeytymiseen ja aineenvaihduntaan. Sen avulla poistuu maksaan kertynyttä kupariylimäärää.
Molybdeeni alentaa kolesteroli-, triglyseridi- ja fosfolipiditasoja. Hiilihydraattiaineenvaihdunnassa tarvitaan molybdeenia, samoin alkoholin palamisessa maksassa. Molybdeenia tarvitaan sulfiittien muuttamiseen elimistössä sulfaateiksi, ja siksi sillä voi olla vaikutusta sulfiittiyliherkkyydestä johtuvan astman hoidossa.
Hammaskiilteessä on paljon molybdeenia, joka voi tehostaa fluorin hyväksikäyttöä hampaitten suojana. Molybdeeni nostaa elimistön emäksisyyttä, ja ainakin teoriassa siitä voi olla hyötyä syövän, virusten ja loisten hoidossa. Molybdeeni pystyy poistamaan syöpää aiheuttavia kemikaaleja, mikä on päätelty siitä, että alueilla, joilla maaperässä on vähän molybdeenia, pohjukaissuolisyöpää on todettu lähes kolmanneksen enemmän. Molybdeeni voi helpottaa unen saantia. Sen on todettu tehostavan elimistön antioksidanttimolekyylien aktiivisuutta.

maanantaina, huhtikuuta 07, 2014

Bergstrom Nutrition: OptiMSM: laatuselvitys



Joka kolmas Yhdysvaltain aikuisista on huolissaan niveltensä hyvinvoinnista, mistä  osoituksena on Yhdysvaltojen nivelten hoitoon tarkoitettujen lisäravinteiden markkinoiden kasvu. (NMI Research). Tällä hetkellä nivelten terveyteen tarkoitettujen lisäravinteiden markkinat edustavat 1,6 miljardin dollarin liikevaihtoa, ja trendi osoittaa edelleen kasvua (NBJ VolXV nro 11/12).
Kuluttajat, jotka ovat huolissaan niveltensä liikkuvuudesta käyttävät mieluummin ravintolisiä kuin reseptilääkkeitä pysäyttääkseen epäedullisen kehityksen tilanteessa, johon ovat joutuneet (NMI Research). Metyylisulfonyylimetaani (MSM) on tunnustettu johtava ainesosa tässä kategoriassa  ̶  mutta eivät kaikki MSM:t ole tasavertaisia.

Yhdysvalloissa valmistettu OptiMSM on Premium-muoto MSM-tuotemerkkien joukossa. Se on GRAS -hyväksynnän saanut tuote (yleisesti hyväksytty turvallinen tuote), jota Yhdysvaltojen kliininen tutkimustieto myös tukee. OptiMSM on siis valmistettu GMP -vaatimusten mukaisesti, se on ISO 9001:2008 rekisteröity, FSSC22000 oikeaksi todistettu MSM-laatu. Vuonna 1989 esitelty tuote on ollut johtava ainesosa terveydenhuollon tuotteita ja laadukkaita tuotemerkkejä valmistavien yritysten joukossa.

Sitoutuminen laatuun
Ylivertainen, tasainen laatu on tavoitteemme. Siksi OptiMSM tuotetaan vain yhtä tarkoitusta, eli laadukasta MSM:ää varten perustetussa tuotantolaitoksessa Pohjois-Amerikassa.

Valmistuksen huippuosaaminen
• Ainoa GRAS-nimetty MSM, jolla on FDA:n hyväksyntä
• GMP yhteensopiva tuotantolaitos
• ISO 9001:2008 laatujärjestelmän mukainen tuotantomenetelmä
• FSSC 22000 -sertifioitu ruoka-aineiden puhtauden ja turvallisuuden osalta
•OptiMSM on tislattu, ei kiteyttämällä valmistettu, jotta saavutettaisiin optimaalinen puhtaus.


Patentoitu, neljä vaihetta käsittävä tislausprosessi poistaa raskasmetallit ja muut epäpuhtaudet

Laitoksen yhtä käyttötarkoitusta varten suunniteltu, suljettu järjestelmärakenne poistaa ristikontaminaation mahdollisuuden

Reaaliaikainen prosessinohjaustekniikka valvoo kaikkia tuotannon osa-alueita, jonka tuloksena syntyy tasalaatuisia tuotteita

Jokainen erä on kolmannen osapuolen testaama, ja ylittää USP:n MSM monografin, jolla määritetään ravintolisien standardit

Ravitsemuksellinen turvallisuus
  • Kosher- ja Halal- varmennettu
  •  Ei-GMO (Tuotannossa ei suoriteta geenimuuntelua)
  •  Gluteeniton ja allergeenivapaa
  •  Ei-äyriäisperäinen
  •  Vegaaneille sopiva

Ensiluokkainen asiakaspalvelu
 Olemme asiakaslähtöinen organisaatio, jonka tavoitteena on jatkuva tuotannon parantaminen, tinkimätön laatu ja palvelu, joka on vertaansa vailla. Olemme sitoutuneet huolehtimaan asiakkaistamme. Näin varmistamme, että OptiMSM toimitetaan ajoissa ilman jälkitoimituksia, jolloin tuotteet virtaavat asianmukaisesti asiakkaaille. Toimintaa tuetaan kaikilla tasoilla jälleen myynnin prosessissa. Olemme täällä asiakkaitamme varten, alusta loppuun.

OptiMSM:n terveyttä edistävät ominaisuudet
OptiMSM on MSM:n biomimeettinen lähde, samanlainen kuin se, joka esiintyy luonnossa. Sen molekyyli koostuu rikistä ja metyyliryhmästä, ja se tuo hyödynnettäväksi erilaisia ​​terveyttä edistäviä ominaisuuksia.
Nivelten terveys
Useat esikliiniset ja kliiniset tutkimukset osoittavat MSM:n tehoa tukemalla nivelten terveyttä ja palauttamalla niiden liikerataa. Tutkimus osoittaa, että MSM vähentää tulehdusmerkkiaineiden esiintymistä, jotka aiheuttavat vahinkoa rustolle kun vanhenemme, varjellen näin sen eheyttä. Metyylisulfonyylimetaanin tehosta (MSM) polven kivussa kivussa: kliinisessä pilottitutkimuksessa:

Kausiluonteinen immuunijärjestelmän terveys
MSM saattaa tukevat tervettä immuunivastetta allergeeneja, Tämä perustuu avoimessa kliinisessä tutkimuksessa ja eläinkokeissa saatuihin tuloksiin. Monen-keskisessä avoimessa tutkimuksessa, jossa testattiin metyylisulfonyylimetaanihoidon turvallisuutta ja tehoa kausiluonteisen allergisen nuhan hoidossa:
Maksan hyvinvointi
MSM saattaa tukea maksan terveyttä ja aineenvaihduntaa. Tämä perustuu eläinten tutkimukseen ja osoittaa, kohonneet maksa glutathione jälkeen MSM täydentämistä. Glutationi rikkiä runsaasti sisältävä antioksidantti, joka osallistuu detoksifikaatioprosessiin.

Annostus vaihtelee
OptiMSM on erittäin turvallinen aine. Laajat toksikologian tiedot osoittavat, että annostelu voidaan toteuttaa suurina annoksina pitkän aikaa. Lisäravinteen suositukset ovat välillä 1-3 grammaa kahdesti vuorokaudessa.

Tutkimus
Bergstrom Nutrition investoi tutkimukseen lisätäkseen tietämystä, todistaakseen aineen turvallisuutta ja tehoa, sekä tukeakseen sääntelymenettelyn rekisteröintiä. Tiivistelmäyhteenvedot tutkimuksistamme ovat katsottavissa verkkosivuillamme, sekä meidän sponsoroiduilla koulutus verkkosivuilla, www.msmguide.com.

MSM:n puhtaus vailla vertaa
Bergstromin Nutritionin keskittyminen puhtautteen asettaa OptiMSM:n omaan luokkaansa MSM-tuotteiden joukossa​​. Bergstrom Nutrition on MSM:n tislausmenetelmän edelläkävijä , mikä varmistaa lopputuotteen korkeimman tason puhtauden ja turvallisuuden. Nykyisin se tislaus, jota käytämme puhdistukseen, testataan edelleen tunnustettujen kemian insinöörien ja muiden asiantuntijoiden johdolla, mikä on kaikkein ylivoimaisin menetelmä markkinoilla.
Vaikka MSM syntyy luonnossa maan rikkisyklin välityksellä, ja jota löytyy pieniä määriä kasvillisuudessa, eläinkunnassa ja ihmiskehossa, kaikki kaupallinen MSM on valmistettava koska määrä esiinny luonnossa on liian pieniä määriä, jotta sitävoitaisiin  hyödyntää pelkästään nautitusta ravinnosta.
MSM:n valmistus tislausmenetelmällä
Bergstromin Nutritionin oma nelivaiheinen tislausprosessi käyttää lämpöä erottamaan epäpuhtauksia ja sivutuotteita itse tuotteesta, javalmistus perustuu näiden eri aineosien ainutlaatuiseen kiehumispisteeseen. MSM:n kiehumispiste on 478 ° F (248 ° C) mahdollistaa sen, että puhdas MSM voidaan eristää liuoksesta. Sen lisäksi, että tuote on erittäin puhdas tuote, tislatulla OptiMSM:llä on alhainen kosteuspitoisuus joka vähentää mikrobikontaminaatiota ja tuotteen hajoamista.

Kiteytysmenetelmä
Toisin kuin Bergstromin tislausmenetelmässä, eli jos MSM puhdistetaan kiteytysmenetelmällä, voi kiteytyksen yhteydessä kehittyä liuokseen jääneistä vierasaineista peräisin olevia epäpuhtauksia sisältäviä kiteitä, mikä vähentää puhtautta.

Tiukka analyyttinen testaus osoittaa tasaista laatua ja puhtautta.
Bergström Nutrition valtuuttaa tiukat ohjeet OptiMSM:n testaamiselle, ja analyysimenetelmät ovat tiukempia kuin muilla markkinoilla olevilla MSM-tuotteilla, mikä lisää puhtautta ja turvallisuutta:

  • DMSO, keskeisessä asemassa MSM:n valmistuksessa käytettävä aine on tehokas liuotin, ja sellaista farmaseuttista ainetta, jonka on osoitettu aiheuttavan kapseleiden, vaikuttavien aineiden ja aistinvaraisten ominaisuuksien hajoamista tai muuntumista. OptiMSM:n on osoitettu sisältävän pienimmän mahdollisen sallitun määrän DMSO:ta eli alle 0,1 %
  • OptiMSM testataan kolmannen osapuolen toimesta, jotta voitaisiin varmistaa, että raskasmetallipitoisuus on vähintään 100 kertaa vähemmän kuin amerikkalaisen farmakopeian, eli lääkeollisuuden tuotteita normittavan USP-standardin määrittämä taso. Tämä tukee Proposition 65:n noudattamista OptiMSM:ää sisältävien tuotteiden osalta.
  • Mikrobien standardit OptiMSM:n suhteen on asetettu lääketeollisuuden USP-standardien mukaisesti, jotka ovat tiukempia kuin ravintolisiä koskevat, ja tukevat Global Food Safety Initiativen normeja.
Haihtuvien aineosien puhtaus HRGC> 99,8%
Tämä HRGC (High Resolution Gas Chromatography) on erittäin spesifinen kvantitatiivinen menetelmä, jolla mitataan MSM:ssä mahdollisesti esiintyvien haihtuvien vierasaineiden määrä. Tämän menetelmän ansiosta saadaan tarkkuus, jonka ansiosta näitä aineita ei voi esiintyä lopputuotteessa. Menetelmä kehitettiin juuri MSM:n valmistusprosessia ajatellen. Se on tarkempi kuin HPLC:llä (High Performance Liquid Chromatography) suoritettu määritys.
Haihtumattomien epäpuhtauksien minimointi
Sulamispiste 109,5 ° C + 1,0 ° C - Erittäin puhtailla yhdisteillä on selvä sulamispiste. OptiMSM:n tarkka sulamispiste varmistaa sen, että ei-haihtuvia epäpuhtauksia ei voi esiintyä lopputuotteessa.



Matala mikrobikasvun riski


Vesipitoisuuden määrittely Karl Fischer-titrauksella on suositeltavin menetelmä MSM:n kohdalla, koska muita menetelmiä käyttämällä esimerkiksi kuivaushäviön ja kosteustasapainon vaikutuksilla voidaan saada virheellisiä tuloksia, koska osa MSM:stä voi kulkeutua lämmön vaikutuksesta pois, jolloin saadaan todellista korkeampia tuloksia. Lisääntyneeseen vesipitoisuuteen liittyy mahdollisuus mikrobien kasvuun ja tämä seikka voi vaikuttaa lopputuotteen säilyvyysaikaan.