Näytetään tekstit, joissa on tunniste kolesterolilääkkeet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kolesterolilääkkeet. Näytä kaikki tekstit

torstaina, lokakuuta 10, 2013

Päivän Terveysvinkki No 165/365. Perjantai 11.10.2013 ̶ Statiinilääkkeiden vaikutuksista



Statiinit aiheuttavat lihaskipuja



Toissailtainen (9.10.2013) MTV3:n ohjelma 45 minuuttia ruoti samaa aihetta kuin tämä tänään ilmestyvä Päivän Terveysvinkki, joka taas pohdiskelee tätä asiaa amerikkalaistutkimusten valossa. Yhdysvaltalaiset tutkijat olivat päätyneet jo paljon aikaisemmin hyvin samansuuntaisiin johtopäätöksiin kuin MTV3:n ohjelman tekijät. Toki täytyy myös huomauttaa, että minäkin olen tätä aihetta selvitellyt tässä blogissa jo 29.8.2009, 3.5.2010, ja 6.10.2012 ilmestyneissä artikkeleissani; silloinkin tultiin hyvin samanlaiseen tulokseen: statiinit vaurioittavat lihaksia, aiheuttavat kipuja ja ovat useimmiten vailla todellista hoitavaa vaikutusta.
Tutkimukset osoittavat, että statiinilääkkeet voivat vähentää sydänkohtauksen riskiä hieman niillä miehillä, joilla on jo ollut sydänkohtaus. Hyötyjä ei ole osoitettu miehille joilla ei ole ollut sydänkohtausta, naisille ​​tai lapsille ei missään tilanteessa! Tällä hetkellä Yhdysvalloissa noin 12 miljoonaa naista käyttää statiineja, eikä ole tilastollista näyttöä siitä, että lääke hyödyttäisi heitä. Sivuvaikutuksia kuitenkin esiintyy juuri naisten kohdalla, ja niitä ovat lihasheikkous, muistin menetys, lisääntynyt aivohalvauksen riski ja diabetes. Jos olet nainen ja käytät statiineja, sinun kannattaisi miettiä elintapojesi ja ruokavaliosi muutoksia, jotta saisit terveitä, myönteisiä tuloksia.
Mikäli haluat nähdä samanlaisia vinkkejä kuin tämä, pysy kanavalla, sillä tarkoitukseni on tuottaa vuoden jokaiselle päivälle uusi vinkki.
 Lisa Bestin kirjoitukset ovat innoittaneet minua kirjoittamaan näitä Health Tip of the Day -artikkeleita.
Studies show that statin drugs may reduce heart attack risk slightly in MEN who have already experienced a heart attack.  Benefits have not been shown for men who have not had a heart attack, women, or children under any condition!  There are currently 12 million women taking statins in the US now, with no statistical evidence that the drug benefits them.  The side effects do effect women, however, and include muscle weakness, memory loss, increased stroke risk, and diabetes development.  If you are a woman taking statins, investigate lifestyle and dietary changes for healthy, positive results.
If you want to see the same tips as this, stay tuned, as my intention is to produce a new tip every day.  
Writings of Lisa Best have inspired me to write these Health Tip of the Day articles.

keskiviikkona, lokakuuta 27, 2010

Kolesterolipommi

Jo muutamia vuosia sitten RikkiMikko kirjoitti tästä alla olevasta aiheesta tässä samassa blogissa. Nyt voitte hiukan vertailla asioiden kulkua vielä muutaman päivän ajan katsomalla tämän ohjelman. Kannattaa olla kriittinen sen suhteen, mitä asiantuntijatkin kertovat.

http://areena.yle.fi/video/1388136

Asiaan liittyviä artikkeleita tässä blogissa eri vuosilta:

- Kolesteroli ja artisokka
11 joulukuu 2005
- Lisää kolesterolista
12 lokakuu 2007

Kaikkea hyvää toivottaen RikkiMikko

perjantaina, elokuuta 28, 2009

Statiinien aiheuttamat lihasvauriot

RikkiMikko lainaa tähän taas Mike Adamsin kirjoitusta statiineista:
The statin scam

(NaturalNews) Jos Big Pharman rahantekolääkkeiden listalta halutaan valita ykkönen, Superstar, se saattaa olla lääkeryhmä, joka tunnetaan nimellä statiinit. New York Times raportoi viime vuonna (2008) että statiinit ovat parhaiten myyvä lääkeryhmä maailmassa. Näiden statiinien nimet, kuten Lipitor ja Crestor ovat tuttuja lukemattomista televisio- ja aikakauslehtimainoksista (Suomessa tunnetuimmat: Atorvastatiini, Fluvastatiini, Lovastatiini, Pravastatiini, Rosuvastatiini, Simvastatiini Zocor ja Lipcut), ja melkein jokainen tuntee jonkun, joka käyttää jotain näistä.

Turvalliseksi mainostettuina ne kuitenkin aiheuttavat joukon mahdollisia sivuvaikutuksia. Esimerkiksi the National Institutes of Health:in (NIH) nettisivulla huomautetaan, että yksi tuhannesta statiineja käyttävistä kärsii lihaskivuista. Tavallisesti nämä kivut menevät ohi, mutta eivät aina. Nyt uusi tutkimus osoittaa, että joillekin statiinit aiheuttavat vakavia rakenteellisia lihasvaurioita.

Lipitor and Other High-Potency Statins May Increase Diabetes Risk



Äskettäin aikakauslehti CMAJ: ssa (the Canadian Medical Association Journal) julkaistu tutkimus toteaa, että statiineja nauttineista potilaista ne, jotka valittivat lääkärilleen lihasarkuudesta tai -kivusta saattoivat hyvinkin kuvailla vakavia lääkkeiden (drugs) aiheuttamia lihasongelmia. Vaikka lihasten vauriot tavallisesti liitetään kreatiini fosfokinaasi- entsyymin kohonneeseen tasoon (Kreatiinikinaasitaso on korkealla fyysisten suoritusten jälkeen), CMAJ- tutkimus osoittaa, että näin ei asianlaita aina olekaan. Tämän seikan todistamiseksi voidaan ottaa lihasnäytteitä (biopseja), joilla osoitetaan taustalla oleva rakenteellinen vaurio.

Tutkimusta johtivat sveitsiläisen Bernin yliopiston ja Bostonissa Masschusettsissa sijaitsevan Tufts-New England Medical Centerin tiedemiehet. Tiedemiesrymä tutki 83 potilaan lihasnäytteet. Heistä kaksikymmentä ei ollut koskaan nauttinut statiineja. Tulokset osoittivat merkittäviä lihasvaurioita ainoastaan niillä potilailla, jotka olivat nauttineet statiinilääkkeitä. Kenties hämmästyttävintä kuitenkin oli se, että useiden niistä henkilöistä, jotka eivät enää nauttineet statiineja havaittiin edelleen kärsivän merkittävistä lihasvaurioista.

"Vaikka kliinisen kokemuksen perusteella voidaan todeta, että suurin osa lihasoireisista potilaista palautuu nopeasti hoidon päättämisen jälkeen, löydöksemme tukevat näkemystä, että olemassa oleva alaryhmä potilaista osoittautuu alttiiksi statiineihin liittyvään lihasmyrkytykseen (myotoxicity) ja kärsivät itsepintaisesta rakenteellisesta lihasvauriosta," kirjoittaa CMAJ artikkelissa tri Annette Draeger ja hänen kanssaan yhteistyössä toimineet kirjoittajat Bernin yliopistosta.

Artikkelissa ei osoitettu sitä seikkaa, saattaisivatko statiinit aiheuttaa muita merkittäviä kehollisia vaurioita. Kuitenkin on mielenkiintoista havaita, että juuri se elin kehossamme, jota statiinien oletetaan suojelevatn, sydän, on lihas. Tämä nostaa esiin kysymyksiä mahdollisista, vielä toistaiseksi tuntemattomista pitkäaikaiseen käyttöön liittyvistä sivuvaikutuksista, joita statiineilla saattaa olla itse sydämelle.

RikkiMikko haluaa lainata tähän vielä tohtori Matti Tolosen lausuntoa:

"Kolesterolilääkitys on lääketieteen historian suurin rahastus ja suurimmaksi osaksi se on turhaa. BBC:n TV-ohjelma "Totuus ruoasta", osoitti, kuinka kohonnut kolesteroli saadaan alenemaan normaaliksi 12 päivässä ruokavalion avulla. Kaiken lisäksi verisuonitautien aiheuttaja ei ole useimmiten kolesteroli, vaan kalkin kertyminen suonten seinämiin, vapaat radikaalit, tulehdus (inflammaatio) ja omega-3-rasvahappojen puute, joka vaurioittaa solunsisäisiä mitokondrioita, kirjoittavat amerikkalaiset tutkijat johtavassa tiedelehdessä Naturessa. Jos nyt kuitenkin käytät statiineja, ota ihmeessä samalla E-EPAa ja D-vitamiinia, ne parantavat merkittävästi ennustettasi (lue lisää). Sydänlääkärien American Journal of Cardiology -lehtikin suosittaa statiinien rinnalle omega-3:n käyttöä. Se ei aiheuta sivuvaikutuksia lihaksistossa eikä sydämessä, kuten statiinit, eikä edellytä mitään lisätutkimuksia laboratorioissa, korostaa lehti elokuun numerossaan".

"Yli 470 000 suomalaista syö kolesterolilääkkeitä, suurin osa ihan turhaan. Kenenkään ei pitäisi syödä statiineja ilman E-EPAa, sillä niillä on monia ns. pleiotrooppisia haittavaikutuksia (joita E-EPA ehkäisee). Toisin sanoen lääkkeet vaikuttavat ihan muuhun, kuin mihin ne on tarkoitettu, esimerkiksi ne voivat rappeuttaa sydänlihasta. Tällaisia rabdomyolyysitapauksia on raportoitu myös Suomen Lääkelaitoksen haittavaikutusrekisteriin. Rabdomyolyysin ilmaantuvuus statiinien käyttäjillä on keskimäärin 3.4 per 100,000 henkilövuotta ja kuolleisuus siihen 10 %. Rappeuman riski kasvaa 10-kertaisesti, kun statiineihin liitetään gemfibrotsooli (American Journal of Cardiology 2006)".

Tällaista tällä kertaa. Lisää Mike Adamsin ja muidenkin terveyspoliisien juttuja on luvassa myöhemmin, joten kannattaa pysyä kanavalla. Muuten, Miken terveysuutiset on helppo tilata omaan sähköpostiin maksutta (englanninkielisenä) napsauttamalla tätä linkkiä.
Onhan kai sinun terveytesi sinulle ja läheisillesi se kaikkein tärkein asia. Pidä siis huolta siitä!


Tätäkin juttua kirjoittaessaan RikkiMikko nautti Last.fm:n musiikkiannista.
Kolmen euron kuukausimaksulla voi kuunnella juuri sitä musiikkia, josta eniten pitää ja torjua kaikenlaisen joutavanpäiväisen renkutuksen! Voit kertoa Last.fm:lle kuuntelusi lomassa siitä, mistä pidät. Mitä enemmän Last.fm oppii tietämään mieltymyksistäsi, sitä paremmaksi se muuttuu. Saat musiikkiin, videohin, maksuttomiin MP3-äänitteisiin ja konserttilistauksiin liittyviä suosituksia — kaikki mieltymystesi pohjalta! Voit myös selailla esiintyvien taiteilijoiden ja säveltäjien elämäkertoja, kuva-albumeita, diskografioita jne... Mikä parasta, voit myös ostaa ihan oikeita levyjä tai ladata musiikkitiedostoja maksua vastaan.