Näytetään tekstit, joissa on tunniste iPhone. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste iPhone. Näytä kaikki tekstit

tiistaina, helmikuuta 27, 2018

Google Kääntäjä tulkkina

Olen jo vuosien ajan käyttänyt Google Kääntäjää, aluksi hiukan epäröiden kun työn jälki oli aika kehnoa. Vuosien mittaan olen havainnut vähittäistä kehitystä, viime aikoina jopa hyvin merkittävää parannusta; Googlen koodaajat Suomessa ovat tehneet hyvää työtä!

Muutama päivä sitten löysin vahingossa tämän sovelluksen käyttöön liittyvän aivan uuden ominaisuuden: voin käyttää Google kääntäjää tulkkina keskustellessani vieraskielisen henkilön kanssa. 

Toimin seuraavasti: Avattuani sovelluksen valitsen vasemmalle puolelle suomenkielen ja oikealle puolelle vaikkapa espanjan - sitähän olen viime aikoina päivittäin harjoitellut ahkerasti. 
Painan ruudun keskellä olevaa pientä mikrofonin kuvaketta, jolloin ruudun alareunaan aukeaa isompi, punainen mikrofonin kuva, jonka molemmin puolin näkyvät käytössä olevat kielivalinnat (suomi ja espanja). 
Koskettamalla vasenta puolta mikrofoni aktivoituu ja sovellus tallentaa puheeni. Kun kosketan lausumani jälkeen oman puoleni painiketta uudestaan, sovellus kääntää puheeni espanjaksi ja lausuu sen saman tien.  Nyt voi espanjaa puhuva keskustelukumppanini koskettaa omaa painikettaan, puhua oman osuutensa ja päätteeksi koskettaa sitä  uudestaan. 

Näin keskustelumme jatkuu puhelinta tai tablettia käyttämällä. Lauseet eivät voi olla kovin pitkiä, mutta oikeassa keskustelussahan annamme kohteliaasti tilaa vastapuolelle käyttämällä selkeitä ja lyhyitä repliikkejä. 


Tulin siihen tulokseen, että sovellusta voi ja kannattaa käyttää uuden kielen opiskelussa jonkun kieliohjelman lisänä, vaikkapa WordDiven tai DuoLingon ohessa. 

sunnuntai, helmikuuta 06, 2011

Lumosity


RikkiMikon uusin lelu tuotti melkoisen ketjureaktion; kännykkäkaupasta löytyi taskuun pantavaksi iPhone, ihan vaan ystävien innokkaiden esittelyjen perusteella siihen innostuin. Tämä epäisänmaallinen teko, siis vaihto Nokian N900:sta Applen tuotteeseen ei vielä toistaiseksi ole pahemmin tuottanut omantunnon tuskia, vaikka Nokian ongelmat ovatkin kasvaneet myös sinä aikana, jonka kuluessa tämä uusi kapine on ollut käytössäni. Nokialaisten olisi kannattanut paneutua enemmän  puhelimen käytettävyyteen ja ohjata resursseja uusien sovellusten suunnitteluun enemmän kuin kymmenien uusien mallien luomiseen vuosittain.

Se ketjureaktio on ollut seuraavanlainen: AppStoresta puhelimeen on tullut sisältönä monien hauskojen sovellusten ja myös useiden tärkeiden apuohjelmien (TomTom, monipuoliset sanakirjat, metronomi, viritysmittari, Fonecta yrityshaku, AccuRadio, Raamattu, jne) lisäksi Brain Trainer, Lumosity Labsin yhdessä Stanfordin yliopiston ja monien neurotieteen tutkijoiden yhteistyön tuloksena syntynyt peli- ohjelmistokokoelma, jonka avulla voi harjoittaa aivojansa. 

Ohjelmisto on suunnattu erityisesti nuorille opiskelijoille, mutta myös ikääntyvät ja muistisairauksista kärsivät saavat siitä hyötyä. "Aivoja kannattaa käyttää, eivät ne siitä kulu", lausui edesmennyt isäni aikoinaan, kun olin tehnyt jotain hölmöä!

Kun sitten ryhdyin tekemään tuon ohjelman mukaisia harjoitteita, huomasin aika pian, että pari lasillista punaviiniä - se tavallinen ilta-annos - häiritsikin melkoisesti muuten hienosti etenevää kehitystä parempaan suuntaan; jo yksi lasillinen viiniä tuotti huiman hyppäyksen tuloksissa  - alaspäin! Kukapa viitsii sellaisia tuloksia katsella! Niinpä päätin jättää viinin niiltä päiviltä nauttimatta, joina olen suunnitellut tehdä harjoitteita.

Nyt tulokset ovat koko ajan parantuneet, ja kaiken kaikkiaan olo on huomattavasti parempi; uni on tasaisempaa ja aamulla on hauskempi herätä, jaksaa tehdä paremmin päivän työt ja mieli on iloisempi. Mikä parasta, maksa pärjää varmasti paremmin tämän uuden elämänjärjestyksen aikana. Olisikohan tässä ainesta alkoholismin hoitoon? Motivaatio alkoholista pidättäytymiseen ainakin lisääntyy.

Rahallinen säästökään ei ole ihan pieni; laskeskelin, että pidättäytymällä kymmenestä senttilitrasta illassa merkitsee 3650 cl vuodessa. Se on 36,5 litraa eli 12 hanapakkausta vuodessa. Kun tavallisesti olen ostanut noin vajaat 30 € maksavan viinipakkauksen, säästöä syntyy ainakin 350 €/vuosi. Lumosityn kurssin hinta on noin 60,00 € samalta ajalta. 

Ohjelmakokonaisuus opastaa päivittäisillä vinkeillään terveellisiin elämäntapoihin, kannustaa liikkumaan ja nauttimaan aivoja stimuloivia ravintoaineita, kuten kalaa. Merkittävin asia tässä on se, että säännöllisesti tehdyt harjoitteet ja niiden myötä selkeästi näkyvä edistys - pistesaldon karttuminen ja niitä kuvaavat käyrät - sekä elämäntapavinkit auttavat pysymään vauhdissa mukana. Vanhenemisen mukanaan tuoma taantuminen näyttäisi pysähtyvän tai ainakin hidastuvan. Jo mielihyvä siitä, että voi edes hiukan jarruttaa vanhenemista palkitsee.

Tämä ohjelma ei vaadi iPhonen kaltaista tietokonepuhelinta, vaan ihan tavallinen PC tai Mac käy jopa paremmin kuin pieninäyttöinen kännykkä. Ohjelman saa koekäyttöön maksutta, ja sinä aikana voi päättää maksullisesta jatkoajasta. Suosittelen lämpimästi kaikille, jotka haluavat kehittää itseään!.