Näytetään tekstit, joissa on tunniste Statiinit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Statiinit. Näytä kaikki tekstit

torstaina, lokakuuta 10, 2013

Päivän Terveysvinkki No 165/365. Perjantai 11.10.2013 ̶ Statiinilääkkeiden vaikutuksista



Statiinit aiheuttavat lihaskipuja



Toissailtainen (9.10.2013) MTV3:n ohjelma 45 minuuttia ruoti samaa aihetta kuin tämä tänään ilmestyvä Päivän Terveysvinkki, joka taas pohdiskelee tätä asiaa amerikkalaistutkimusten valossa. Yhdysvaltalaiset tutkijat olivat päätyneet jo paljon aikaisemmin hyvin samansuuntaisiin johtopäätöksiin kuin MTV3:n ohjelman tekijät. Toki täytyy myös huomauttaa, että minäkin olen tätä aihetta selvitellyt tässä blogissa jo 29.8.2009, 3.5.2010, ja 6.10.2012 ilmestyneissä artikkeleissani; silloinkin tultiin hyvin samanlaiseen tulokseen: statiinit vaurioittavat lihaksia, aiheuttavat kipuja ja ovat useimmiten vailla todellista hoitavaa vaikutusta.
Tutkimukset osoittavat, että statiinilääkkeet voivat vähentää sydänkohtauksen riskiä hieman niillä miehillä, joilla on jo ollut sydänkohtaus. Hyötyjä ei ole osoitettu miehille joilla ei ole ollut sydänkohtausta, naisille ​​tai lapsille ei missään tilanteessa! Tällä hetkellä Yhdysvalloissa noin 12 miljoonaa naista käyttää statiineja, eikä ole tilastollista näyttöä siitä, että lääke hyödyttäisi heitä. Sivuvaikutuksia kuitenkin esiintyy juuri naisten kohdalla, ja niitä ovat lihasheikkous, muistin menetys, lisääntynyt aivohalvauksen riski ja diabetes. Jos olet nainen ja käytät statiineja, sinun kannattaisi miettiä elintapojesi ja ruokavaliosi muutoksia, jotta saisit terveitä, myönteisiä tuloksia.
Mikäli haluat nähdä samanlaisia vinkkejä kuin tämä, pysy kanavalla, sillä tarkoitukseni on tuottaa vuoden jokaiselle päivälle uusi vinkki.
 Lisa Bestin kirjoitukset ovat innoittaneet minua kirjoittamaan näitä Health Tip of the Day -artikkeleita.
Studies show that statin drugs may reduce heart attack risk slightly in MEN who have already experienced a heart attack.  Benefits have not been shown for men who have not had a heart attack, women, or children under any condition!  There are currently 12 million women taking statins in the US now, with no statistical evidence that the drug benefits them.  The side effects do effect women, however, and include muscle weakness, memory loss, increased stroke risk, and diabetes development.  If you are a woman taking statins, investigate lifestyle and dietary changes for healthy, positive results.
If you want to see the same tips as this, stay tuned, as my intention is to produce a new tip every day.  
Writings of Lisa Best have inspired me to write these Health Tip of the Day articles.

maanantaina, toukokuuta 03, 2010

D- vitamiinista, kolesterolista ja statiineista.

Hyvät lukijani, rakkaat ystävät!

Tänään tupsahti sähköpostilaatikkooni taas aika mielenkiintoinen artikkeli D- vitamiinista, kolesterolista ja statiineista. Tri Al Searsin päivittäin ilmestyvä uutiskirje kertoi aika hämmästyttäviä seikkoja. Ainakin minulle ne toivat uutta tietämystä siitä kuinka statiinit oikeastaan toimivat (mm. alentaessaan kolesterolia): Ne estävät sen entsyymin syntymistä, jota tarvitaan kolesterolin valmistukseen. Mutta ihmisen keho myös tarvitsee kolesterolia D- vitaamiinin syntetisoimiseen, tuottamiseen auringon valosta. Niinpä alentamalla kolesterolia alennat samalla D- vitamiinin tasoa.

The way statins work is that they block an enzyme needed to make cholesterol. But you need cholesterol to synthesize vitamin D in your body. So you end up with lower and lower levels of vitamin D.

Mitä sitten aiheutuu alentuneesta kolesterolitasosta ja siis myös alentuneesta D- vitamiinin tasosta? Tutkimusten mukaan D- vitamiini suojelee sydäntaudeilta ja erilaisilta syöviltä. Jos kolesterolin taso laskee liian alas, keholla ei ole mahdollisuutta syntetisoida taudeilta suojelevaa aurinkovitamiinia.

Kuinka saada riittävästi D:tä? Oleskelu päivittäin keskipäivän auringossa kymmenen minuutin ajan tuottaa riittävästi D- vitamiina, mutta tämän oleskelun täytyy olla säännöllistä. Suomessa se ei ole mitenkään mahdollista kuin muutamina kesän kuukausina. Muuna aikana vitamiini täytyy saada jostain muualta, esimerkiksi ruoasta.
D- vitamiinia onkin runsaasti kalanmaksaöljyssä, sillissä ja muissa rasvaisissa kaloissa, ja vähäisemmässä määrin esimerkiksi sianlihassa.

Ellei ruokavalionkaan avulla saanti ole riittävä, alhaisen kolesterolin ihmisten olisi viisasta nauttia ainakin pimeän ajan Suomessa D-vitamiininsa vaikka purkista.

keskiviikkona, marraskuuta 25, 2009

Ubikinoni

Tulipa ajankohtaiseksi urkkia lisätietoa ubikinonista, joka tunnetaan myös nimellä Co-entsyymi Q10. Aiheen esiin pulpahtaminen johtui hyvän ystäväni kanssa käydyn pitkän puhelinkeskustelumme pohjalta. Kyseinen henkilö on joutunut nauttimaan statiinilääkitystä sen ohella, että päällä on myös sekä diabetes- että verenohennuslääkitys. Tilanne on ajautunut siihen pisteeseen, että ajoittain jopa jatkuva lihaskipu vaivaa, ja ystäväni on miettinyt, voisiko jotain noista "myrkyistä" jättää pois.Tri Matti Tolonen ja monet muutkin toteavat, että "Ubikinonin (Q10) merkityksestä kiistellään lääkärilehdissä. Statiinilääkkeet estävät ubikinonin synteesiä maksassa, josta johtuen potilailla voi ilmetä lihaskipuja ja -heikkoutta sekä sydänlihaksen rappeumaa. Tapauksia on raportoitu myös Suomesta". (Linkki)

Kun asiaa tarkastelee myös joidenkin toisten asiantuntijoiden mielipiteiden valossa, voi tulla siihen johtopäätökseen, että keskenään ristiriitaisia vaikutuksia aiheuttavien lääkemääräysten taustalla on joko lääkärien tietämättömyys, heidän yksisilmäinen asioiden tarkastelunsa tai lääketehtaiden talutusnuoraan kytketty lääkärikunta. Nimittäin jos lääkereseptin kirjoittamisen aiheena on aikaisemmin määrätyn lääkkeen haittavaikutusten eliminointi, ollaan mielestäni pahasti liukkaalla tiellä, joskus jopa tien vieressä. Kolesterolilääkitys määrätään erittäin usein aivan liian heikoin perustein, ja seurauksena saaattaa olla loppumaton lääkekierre; kipulääkkeillä torjutaan kolesterolilääkkeiden aiheuttamia, joskus jopa geenivirheitä aiheuttavia seuraamuksia!

Toki statiinit ovat joisskin tilanteissa todella tärkeitä, niillä voidaan alentaa liian korkeita kolesterolitasoja, kenties tasoittaa häiriintynyttä sydämen rytmiä, mutta sellainen periaate, että jossain kuuden paikkeilla oleva kokonaiskolesteroli olisi kaikissa tapauksissa vaarallinen, on täyttä pötyä. Kolesteroli on ihmisen terveyden kannalta todella tärkeä aine; sen liian alhainen (keinotekoisesti alennettu) taso altistaa tulehduksille, jotka puolestaan ovat lähes jokaisen sydäninfarktin taustalla, sen kaikkein tärkein syyllinen.

Uffe Ravnskov, MD, PhD

(Uffe Ravnskov Napsauta: www.rasalas.fi/RavnskovinLisaluku.pdf). Asiasta on käyty vilkasta keskustelua ja siitä on kirjoitettu mm. Kauppalehdessä ja Suomen Kuvalehdessä, jossa Antti Heikkilä tipauttelee maan kamaralle muutaman haihattelijan melkoisen kepeästi.

Mainitsin edellä, että kolesterolin alentamiseen tarkoitetut statiinit ovat monissa tapauksissa hyödyllisiä, jopa välttämättömiä. Jotta voitaisiin välttyä näiden lääkkeiden aiheuttamilta sivuvaikutuksilta, kannattaa nauttia monipuolisen ruokavalion lisänä myös ubikinonia, jonka on monissa tutkimuksissa todettu vähentävän merkittävästi statiinien aiheuttamia sivuvaikutuksia, joihin kuuluu myös kohonnut homokysteiini. Korkealla oleva homokysteiinitaso on myös eräs verisuonten sisäpinnan eli endoteelin tulehduksille altistava tekijä ja siten myös sydäninfarktille altistaja.

Mielenkiintoinen kommentti pihtiputaalaisen Reetan tapauksesta. Hän kertoo toipuneensa ubikinonin ansiosta kolesteerolilääkkeen aiheuttamasta väsymyksestä. Lue!


Reetta Puranen

 FinnMSM on yhteistyössä Kala Health Internationalin kanssa alkanut markkinoida laadultaan erinomaista, mutta hinnaltaan edullista ubikinonia, Co-entsyymi Q10
Q10 eli ubikinoni

Tutustu FinnMSM:n verkkokaupan hinnastoon.
http://www.terveyshymy.fi/artikkelit/ubikinon-auttaa-kolesterolilaakkeiden-kayttajia