Näytetään tekstit, joissa on tunniste kipu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kipu. Näytä kaikki tekstit

maanantaina, maaliskuuta 31, 2014

Mietteitä kivusta, päivitetty versio




Tämä artikkeli on päivitetty versio vuonna maanantaina, 31.maaliskuuta vuonna 2008 julkaisemastani artikkelista, jonka haluan tuoda uudelleen luettavaksi, koska olen voinut eräiltä osin sen tietoja tarkentaa ja lisätä siihen eräitä mielestäni tärkeitä linkityksiä ja tekstiä selkiinnyttäviä kuvia. Pääosin tilanteeni on säilynyt ennallaan koko sen ajan, kun olen saanut nauttia OptiMSM-tuotteita kipujeni hallitsemiseksi. Kipulääkkeitä en ole tarvinnut yli kymmeneen vuoteen!

Kipu on julma vieras perheessä. Sen kokee tietysti kaikkein julmimpana perheenjäsenistä se, jonka kohdalla omakohtainen kärsimys, kivun aiheuttama tuska, on jokapäiväinen kumppani. Yhtä hyvin saattaa kuitenkin henkisellä tasolla kokeva elämäntoveri kärsiä oman läheisen riutumisesta kivun kourissa, ja tämä myötäkokeminen, ehkä tuskan aiheuttama henkisen etääntymisen pelko, vaikuttaa perheen sisäisiin suhteisiin hyvinkin ratkaisevalla tavalla; on vaikea lähestyä kumppania, kun ei oikein tiedä, johtuuko hänen ärtyisyytensä siitä, mitä minä olen tehnyt vai jatkuvasta kivun aiheuttamasta stressistä.

Kivun hoito yhä haasteellista


Olen kokenut itse tämän hyvin konkreettisesti oltuani yli kolmekymmentä vuotta sitten pahassa autokolarissa ja sairastuttuani myöhemmin Crohnin tautiin. Kun sitten vielä, ehkä tuon kolarin jälkiseurauksena sain kannettavakseni vielä fibromyalgian, oli mahtava kipupaletti valmis. Päivittäinen tuska jatkui vuosikausia, ja lääkärit olivat voimattomia. Sain eräältäkin lääkäriltä kehotuksen ottaa sitä Somadril Compia "jos ei kahdeksan pilleriä päivässä riitä, ota kaksitoista!" Terveisiä vain Liisa! Koska rinnalla oli vielä saman työterveyslääkärin kirjoittamia muitakin punaisen kolmion lääkkeitä, toisen lääkärin kirjoittamaa kahta masennuslääkettä, happosalpaaja ja unilääke, on suoranainen ihme, että vielä saatan kirjoittaa tätä.
Akuutti | yle.fi | Arkistoitu

Niin, ne kipulääkkeet eivät auttaneet. Sain kyllä loppuaikana vaikutuksia noista pillereistä. Pääni oli jatkuvasti hyvin kipeä liiallisesta lääkkeiden nauttimisesta. Olin joutumassa ennenaikaiselle eläkkeelle minulle niin rakkaasta sinfoniaorkesterin muusikon ammatista. Vaadittiin todella radikaali ratkaisu kierteen katkaisemiseksi, mutta siitä myöhemmin. Saatoin kuitenkin jatkaa työtäni loppuun asti, ja nyt harrastuksiani ovat kuntosalin lisäksi monet musiikkiin liittyvät asiat; käyn erilaisissa tilaisuuksissa esiintymässä useita kertoja kuukaudessa. Niin tanssilavat kuin konserttiestradit, vanhusten palvelutalot ja musiikkifestivaalit ovat tulleet jälleen viime aikoina tutuiksi, ja siellä on Jyväskylän jäähallikin mukana. Suomen Lähetysseura - Kansanmusiikkimessu järjestettiin 11.6.2006, ja mukana sain olla minäkin.

Mitä tulee kivun hallintaan erilaisin keinoin, uskon, että laajalla rintamalla käytössä on sekä yksilön että yhteiskunnan kannalta liian summittaisia ja usein pelkästään lääkkeelliseen hoitoon perustuvia keinoja. Hyvin monet sairaudet ja kiputilat pyritään hoitamaan pelkästään lääkkeillä, jotka sitten aiheuttavat sivuvaikutuksia, joita puolestaan hoidetaan toisilla lääkkeillä. On unohdettu ravitsemuksen suuri merkitys terveytemme vaalijana, mutta myös monien sairauksiemme aiheuttajana. "Olkoon ruokasi myös lääkkeesi", sanoi lääketieteen isä Hippokrates. Liikalihavuutta "hoidetaan" laihdutuslääkkeillä, kun oikea tapa olisi syödä terveellisesti, välttää liiallisia kaloreita ja liikkua riittävästi.
Entsyymit - biokatalyytit

Myös kivun hallinnassa saattaa olla hyvin luonnollisia keinoja hoitaa asiaa. Nauttimalla riittävästi orgaanista rikkiä, keho saattaa alkaa itse parantaa itseään. Esimerkiksi vaurioitunut nivel aristaa, jolloin sen käyttöä aletaan karttaa. Otetaan sitten kivun lievitykseksi tulehduskipulääkkeitä tai kortisonia, jotka ovat eräiden myrkyllisten, kipua aiheuttavien entsyymien estäjiä. Ne estävät kipua aiheuttavien myrkyllisten entsyymien syntymistä vaurioituneella alueella. Samalla ne kuitenkin estävät hyödyllisten, ruston uudistumiseen tarvittavien entsyymien muodostusta, minkä seurauksena lääkekuurin jälkeen nivelpinnat ovat entistä huonommassa kunnossa. 

Omalla kohdallani tämä hoitokeino on antanut ehdottoman hyvän tuloksen  ̶  lääketehtaan kannalta; 150 € joka kuukausi kulutin vuosikausia omia ja Kelan rahoja, mutta tuloksena oli jatkuva pöhnäinen olo ja ihmissuhdevaikeudet läheisten kanssa. Kipuihin niillä ei juuri ollut positiivista vaikutusta kuin ehkä hetkeksi.

Uusi aikakausi koitti siinä vaiheessa, kun löysin luontaistuotekaupasta orgaanista rikkiä sisältävän ravintolisän. Jo muutaman viikon käytön jälkeen saatoin lopettaa kipulääkkeiden nauttimisen, koska aine on estänyt myeliinitupettomien C-säikeiden* kautta kulkevaa, ns. hidasta kipusignaalia pääsemästä aivoihin. Nopeisiin signaaleihin tällä aineella ei ole vaikutusta. Nyt on maksani saanut levätä ja koko elimistöni puhdistua jo yli kymmnen ja puoli vuotta, kun Vioxxit, Panacodit, Buranat, Somadril Compit, unilääkkeet ja Remeronit ovat jääneet kokonaan pois. Ei happosalpaajiakaan ole enää tarvittu. Vointini on erinomainen. Mieleni on virkeä ja ihmissuhteeni mielestäni hyvät. Uusia tuttavuuksia syntyy päivittäin.

*Wikipedia: Polymodaaliset nosiseptorit reagoivat useisiin ärsykkeisiin kuten mekaaniseen, termaaliseen (kylmä ja kuuma) ja kemialliseen ärsytykseen. Kudosvaurioiden yhteydessä vapautuvat aineet aktivoivat näitä reseptoreja. Polymodaalisia nosiseptoreita on hitaasti impulsseja johtavissa ohuissa myeliinitupettomissa C-tyypin hermosäikeissä. C-säikeiden johtumisnopeudet ovat alle 2,5 m/s. Niiden kautta välittyvät kivut aistitaan tylppänä, särkevänä ja huonosti paikallistettavana.

Vanhusten suut tukitaan psyykenlääkkeillä


Lainaan tässä selvityshenkilö Sirkka-Liisa Kivelää, jonka tehtävänä oli kartoittaa mahdollisia parannusehdotuksia suomalaiseen vanhustenhoitoon: "Huomattava osa eläkeikäisistä syö lääkkeitä, jotka heikentävät heidän toimintakykyään. Peräti 35 prosenttia 65 vuotta täyttäneistä syö esimerkiksi sellaisia lääkkeitä, jotka sivuvaikutuksena väsyttävät".

"Pidän suurimpana ongelmana muistihäiriöitä aiheuttavia ja rauhoittavasti vaikuttavia lääkkeitä. Kymmenientuhansien älyllistä ja fyysistä toimintakykyä heikennetään, kun lääkkeitä määrätään liian usein ja liian monelle", sanoo Turun yliopiston professori Sirkka-Liisa Kivelä.

Lääkehaitat korostuvat iän karttuessa. Elimistön toiminta hidastuu ja lääkkeet häviävät kehosta hitaammin.

"Iäkäs ei kestä samaa määrää lääkkeitä kuin työikäinen", Kivelä muistuttaa.
Asiasta on virinnyt paljon keskustelua, josta osa löytyy tätä linkkiä napsauttamalla.

Vielä eräs seikka, joka liittyy hyvin moniin lääkkeisiin, nimittäin se, että näiden lääkkeiden pitkäaikaisen nauttimisen seurauksena saattaa veren seerumin homokysteiinin pitoisuus kohota, jolloin uusia uhkia ilmestyy vääjäämättä: B-vitamiinitasot alkavat laskea, verisuonten sisäpinta vaurioituu, veri alkaa sakkautua, ja lopulta seurauksena on sydänkohtaus tai halvaus. http://finnmsm.blogspot.com/

maanantaina, tammikuuta 10, 2011

Glukosamiinivalmisteet julistetaan lääkkeeksi ja siirretään apteekin hyllyille


RikkiMikko toivottaa kaikkea hyvää vuodelle 2016!
Tämä kirjoitukseni on ollut mielenkiinnon kohteena myös aivan viime aikoina. On paikallaan päivittää jutun tietoja joiltakin vähäisiltä osin nyt lähes viisi vuotta myöhemmin.

Aivan aluksi täytyy todeta, että onneksi Fimean päätöksiä ei ole pantu toimeen! Järki on siis voittanut, ja tämän erinomaisen tuotteen myynti saa jatkua edelleen. Siitä on tullut FinnMSM Oy:n suosituin tuote koko tuotehistoriansa aikana; asiakkaamme ovat havainneet, että vaikutus niveliin on ollut erittäin positiivinen.

Tämän tuotteen kohdalla koostumuksella on erittäin suuri merkitys; miikään yksittäinen aineosa ei voi yksinään ole tehokas, vaan tarvitsee kumppnikseen toisia. Esimerkiksi glukosamiinilla tai kondroitiinilla ei ole juuri mitään vaikutusta nivelpintoihin, koska niiden molekyylikoko estää niitä päätymästä solujen ytimeen, sinne missä aineenvaihdunta tapahtuu. Molemmat tarvitsevat avukseen MSM:n. Se läpäisee aivo-veriesteen, jolloin reitti on selvä. MSM on myös aine, joka sitoo edellä mainitut aineet itseensä ja kuljettaa ne mukanaan juuri sinne missä niitä tarvitaan, eli mitokondrioon.

Tämän tuotteen muut aineosat, esimerkiksi C-vitamiini - joka on kaikessa solujen muodostuksessa ehdottoman välttämätön aine -  ja toisena molybdeeni, palvelevat kehoa sen aineenvaihduntaa tehostamalla.  

Suomen Lääketurvallisuusvirasto Fimea on ottanut tutkittavakseen kaikki glukosamiinivalmisteet ja aikoo kieltää niiden myynnin luontaistuotteina. Kielteisen päätöksen saavat kaikki sellaiset glukosamiinituotteet, jotka sisältävät standardoidun määrän, siis tarkkaan määritellyn, vaikka kuinka pienekin pitoisuuden glukosamiinia. Sen sijaan monet epämääräisen glukosamiinipitoisuuden tuotteet, kuten jotkut hainrustovalmisteet, joiden pitoisuus voi vaihdella paljonkin tai sisältää glukosamiinia vain tuotteen nimessä, saavat olla myynnissä myös luontaistuotekaupassa.
Siten esimerkiksi FinnMSM Oy:n markkinoimat MSM-Gluko-Kondroitiinitabletit julistetaan lääkkeeksi ja niiden kauppaaminen muualla kuin apteekeissa on muutaman viikon kuluttua kielletty. (Onneksi näin ei ole tapahtunut, vaan markkinoille on tulut lisää saman tyyppisia tuotteita, joista yhdessäkään ei ole yhtä täydellinen koostumus kuin tässä MSM-Gluko-Kondroitiinitabletissa, RikkiMikon huomautus).

Muualla Keski-Euroopassa ei tuotteelle olla asettamassa mitään rajoituksia. Näin EU-Suomen viranomaiset toteuttavat sitä nuhteetonta linjaa, jolla Suomi pitäytyy mallioppilaana Euroopan Unionin kansojen joukossa. 

RikkiMikon haastattelema Fimean korkea-arvoinen virkailija kertoi, että meillä Suomessa huolehditaan kansalaisten terveydestä ja hyvinvoinnista siten, ettei mitään ennalta-arvaamatonta pääsisi tapahtumaan.  Mainittu virkailija kertoi myös, että asiaan tyytymätön maahantuoja voi valittaa Korkeimpaan Hallinto-oikeuteen, mutta jatkoi samaan hengenvetoon, että kaikki vastaavanlaiset oikeusprosessit Fimea on tähän asti voittanut! Hurraa! On siis jo käyty oikein taisteluita!

Annetaan siis kansalaisten edelleenkin nauttia kipuihinsa tulehduskipulääkkeitä  (ja estetään vähemmän vaarallisten keinojen käyttö), kun apteekkilaitos on siinä apuna kontrolloimassa, ettei mitään pääsisi sattumaan!

Näin siismuutama vuosi sitten.

Mutta tänään Vapunpäivän aattona  30.4.2015 klo 12:21 voidaan toki kertoa iloisempia uutisia. Ilmeisesti järki on voittanut, eikä mitään kieltoa ole toistaiseksi olemassa tämän tuotteen markiinoinnin suhteen.

Tämänpäiväisenä päivityksenä tähän artikkeliin sanottakoon, että tuote on edelleen FinnMSM Oy:n valikoimissa, koska mitään myyntikieltoa ole toistaiseksi ilmaantunut. Siis toistaiseksi. Asia saattaa muuttua milloin tahansa, mutta onhan tässä jo ehtinyt muutama tovi kulua siitä, kun tuo varoitus meille tuli.

Mainittakoon vielä, että tämä tuote on FinnMSM Oy:n myyntitilastossa jo pitkään ollut tuote Nro 1. Sen sisältämät aineosat on suunniteltu täyttämään tasapainoisesti elimistön tarpeet myös, ja nimenomaan nivelrikkotapauksissa. C-vitamiini on olennaisen tärkeä aine elimistön muodostaessa uusia soluja, nivelpintojen uusimisessa kondroitiinisulfaatti on hyödyllinen rakennusaine ja glukosamiinihydrokloridi (viljapohjainen, allergisoimaton valmiste) on nivelnesteen eräs tärkeä komponentti. OptiMSM mahdollistaa edellä mainittujen aineiden kulun juuri sinne, missä niitä tarvitaan ja kaiken lisäksi hillitsee tulehdusta, rentouttaa jännittyneitä lihaksia ja poistaa tehokkaasti kipua. Molybdeeni on lisätty valmisteeseen tehostamaan kehon rikkiaineenvaihduntaa. 
Tuhannet asiakkaat ovat tämän havainneet, eivätkä he varmaankaan voi olla väärässä.
Terveisin RikkiMikko

sunnuntai, elokuuta 29, 2010

Artikkeli vuodelta 2005

Sähköposteja selatessani haaviini tarttui vanha kirjoitus,
jonka olin lähettänyt joillekin asiakkailleni vuonna 2005.
Sama kirjoitus on sittemmin saattanut olla tämän blogin
sivullakin, mutta tulkoon vielä kerran uudestaan julkaistavaksi,
koska siinä on mielestäni aika tärkeä viesti niille, jotka joutuvat 
nauttimaan tulehduskipulääkkeitä

MSM:n vaikutuksista.
 
Alkuperäinen artikkeli löytyi marraskuun alussa (viikko 45/2005) seuraavasta
Tämä
linkki johtaa alustavaan tiedotteeseen asiasta, ja varsinainen
tutkimusraportti julkaistaan myöhemmin. Tässä tiedotteessa kerrotaan
myös muista uusista innovaatioista nivelvaivojen hoidossa ja eräistä kipulääkkeiden aiheuttamista sivu
vaikutuksista. Aikaisemmin on luultu, että kipulääkkeiden ainoa vakava vaara on vatsan ärsytys, mutta
näköjään muita vielä vakavampiakin haittoja on olemassa
. Alustavat tiedot tutkimuksesta esitettiin USA:n Arthritis Foundationin marraskuun alun 2005 kokouksessa.
Lainaus: "Also this month the results of the first US double-blind, placebo-controlled study into the safety and efficacy of methylsulfonylmet
hane (MSM) were announced. Sulfur, the main activ
e component, is known to be beneficial for the body's connective tissue".
"The study at th
e Southwest College of Naturopathic Medicine in Arizona and the Arthritis Health Center in Arizona, involved 50 men
and women, all aged between 40 and 76 years, and measured the effects of three grams of OptiMSM taken
twice a day over a 12-week period, compared to a placebo.
The MSM was fo
und to have a statistically significant effect on pain and stiffness, as measured by the WOMAC scale. T
his result was expected, but a secondary measurement of
http://fi.wikipedia.org/wiki/Tiedosto:Homocysteine.PNG Homokesteiinin (Hcy) rakennekaavio
homocysteine levels threw up more surprising results.
Those who took the MSM had "significant reductions" in plasma homocysteine, an amino acid thought to cause damage to the lining of arteries, increase clotting of the blood, and cause blockages in the arteries when it occurs at high levels.
Vapaa suomennokseni:
"Myös tämän kuun (marraskuu 2005) kokouksessa noteerattiin amerikkalainen lumekontrolloitu kaksoissokkotutkimus, joka koskee MSM:n turvallisuutta ja tehokkuutta. Rikki, MSM:n pääkomponentti, tiedetään hyödylliseksi kehon sidekudoksen kannalta.
Arizonan Southwest College of Naturopatic Medicine'ssä ja Arizonan Arthritis Health Centerissä suoritetussa tutkimuksessa, joka käsitti 50 naista ja miestä, iältään 40 - 76 vuotta, mitattiin kaksi kertaa päivässä 12 viikon aikana annetun kolmen gramman MSM- annoksen vaikutusta verrattuna lumeainetta nauttineiden ryhmään.
MSM:llä todettiin olevan tilastollisesti merkittävä vaikutus kipuun ja jäykkyyteen, kun käytettiin WOMAC- asteikkoa. Tämä vaikutus oli odotettavissa, mutta sivutuotteena mitatut homokysteiinipitoisuudet (veren seerumissa) herättivät hämmästyttävämpiä tuloksia.
Niillä, jotka olivat saaneet MSM:ää, todettiin "merkittävää alenemista" seerumin homokysteiinitasossa, aminohappo, jonka ajatellaan aiheuttavan verisuonten sisäpinnan vaurioitumista, lisäävän veren paakkuuntumista ja aiheuttavan verisuonten tukkeutumista silloin kun sitä esiintyy runsaasti veren seerumissa".
Eräs toinen tutkimus, jonka suuret uutistoimistot julkaisivat viime kesäkuun 10 - 11 päivänä kertoo, että on kantautunut melko hälyttäviä tietoja NSAID-lääkkeiden, joita on mm Burana ja Voltaren, tosi merkittävästä roolista sydän- ja aivoinfarktin riskitekijänä. Viime kesäkuussä julkistettiin laaja brittiläinen tutkimus (9218 henkilöä, ikähaarukka 25 - 100 vuotta, muistaakseni) (klikkaa: http://www.abc.net.au/news/newsitems/200506/s1389838.htm ), jossa todettiin että yli kolme kuukautta säännöllisesti ibuprofeenia (Burana) nauttineilla henkilöillä sydäninfarktin riski kohosi 24%, ja diklofenaakkia (Voltaren) nauttineilla vastaava luku oli 55%.
Selitys näyttäisi olevan siinä, että nuo tulehduskipulääkkeet nostavat veren seerumin homokysteiinitasoa, joka taas vaurioittaa verisuonen sisäpinnan rakennetta siten, että sen pintaan tarttuu helpommin plakkia. MSM puolestaan tekee verisuonen pinnan sileämmäksi, jolloin plakki ei siihen tartu. Lisäksi homokysteiini muuttaa veren koostumusta tekemällä sen helpommin paakkuuntuvaksi, jolloin tukosvaara entisestään lisääntyy. MSM sen sijaan tekee veren paremmin juoksevaksi.
Oma maallikon johtopäätökseni on, että jos on aivan pakko ottaa tulehduskipulääkettä, silloin olisi erittäin tärkeää nauttia samanaikaisesti MSM:ää, jotta seerumin homokysteeinitaso saataisiin pysymään kipulääkkeestä huolimatta tasapainossa. Jäämme odottamaan, minkälaisia johtopäätöksiä asiantuntijat näiden tutkimustulosten perusteella tekevät.
Vielä haluan muistuttaa, että MSM on myrkytön kivunhallinnan vaihtoehto. Ihmiskeho tarvitsee MSM:n orgaanista rikkiä paitsi kaikkien solujensa rakennusaineena, myös useiden hormonien ja entsyymien tuotantoon. Kehon jokaisessa solussa on orgaanista rikkiä, eniten äidinmaidossa, mikä todistaa, että se on todella tärkeä osa kehoamme. Luonto haluaa varmistaa näin, että kehittyvä pienokainen saa parhaat mahdolliset eväät kehittymiselleen.
Kaikki elävät solut sisältävät orgaanista rikkiä, olipa kyseessä kasvi- tai eläinsolu. Meidän tulisi saada tarvitsemamme rikki ruoka-aineista, joita syömme. Nykyisin kuitenkin maan köyhtyminen ja ruoan valmistusprosessi vaikuttavat siihen, että niin ei aina tapahdu. Puutos ilmenee usein siten, että iho alkaa muuttua elottomaksi, niveltemme saamat pikku kolhut eivät parane, vaan alkavat oireilla synnyttämällä myrkyllisiä entsyymejä rikkoutuneisiin kohteisiin, jotka taas viestittävät kipua aivoihin. Myös hiukset ja kynnet kärsivät rikin puutteesta. Kun vaje korvataan MSM:n avulla, saattavat nuo oireet väistyä. Lisänä kannattaa nauttia vielä glukosamiinia ja kondroitiinisulfaattia.
Ystävällisin terveisin RikkiMikko

P.S. Nyt FinnMSM:n erikoistarjous: Glukosamiini 200 g veloituksetta, kun tilaat 500 g OptiMSM jauhetta. Tuotepakkaus lähetetään, kun tilaus on maksettu (34,35 € postikuluineen). Arvo jopa 70,00 €! Tarjous voimassa niin kauan kuin tuotetta riittää. Mainitse tilauksen yhteydessä, että haluat bonusten sijaan glukosamiinin!

torstaina, marraskuuta 08, 2007

Parkinsonin taudista ja tulehduskipulääkkeistä

(Muistathan: RikkiMikon ilmainen puhelinnumero löytyy tämän linkin kautta. Soita!)


Tilaa Poliklinikan uutiskirje!

RikkiMikko on kirjoitellut useaan otteeseen tulehduskipulääkkeiden vahingollisista vaikutuksista. Vaan tällä kertaa täytyy hiukan perua puheita, kun poliklinikka.fi
kertoi tämän viikon viikkokirjeessään otsikolla: "Tulehduskipulääkkeet liitoksissa pienentyneeseen Parkinson-riskiin 07.11.2007" eräästä Uutispalvelu Duodecimin julkaisemasta tutkimustuloksesta seuraavaa:

"Tulehduskipulääkkeiden säännöllinen syöminen saattaa pienentää Parkinsonin taudin vaaraa. Havainnon tehneet tutkijat eivät tiedä miksi näin on, mutta epäilevät yhteyden selittyvän lääkkeiden kyvyllä lievittää tulehdusta!"

Kannatta tuo artikkeli lukea ja miettiä sitten, onko Parkinson- riskin alentuma seurausta siitä, että yleensä tulehduksia on ollut vähemmän, vai onko juuri aspiriinilla ja ibuprofeenilla se jokin "magic trick"-efekti. Jos ajatellaan muita vakavia sairauksia ja niiden takana olevia syitä, mieleen tulee ensimmäisenä aikaisemmissa kirjoituksissani ilmi tullut alhaisen kolesterolin aiheuttama infektioriskin kohoaminen ja sitä myötä sydäninfarktikuolleisuuden kasvu. Mikäli Parkinsonin taudin kohdalla kyse on juuri tästä tulehdusten aiheuttamasta riskin suurentumisesta, näkisin myös muita, parempia keinoja (välttää tulehduksia ja sitä kautta) Parkinsonin tautiriskiä; MSM on todettu varteenotettavaksi infektioiden estäjäksi. Kun miettii mitä riskejä kuitenkin liittyy tulehduskipulääkkeiden jatkuvaan syömiseen, olisi mielestäni viisaampaa tuottaa sama hyöty toisilla keinoin kuin noilla lääkkeillä. Siinä sivussa saataisiin apu myös mahdollisiin kipuihin ja monta muuta hyvää!

Lisää tietoja esimerkiksi tulehduskipulääkkeistä (NSAIDs): Klikkaa!

Hyvää alkavaa talvea toivottaa RikkiMikko