keskiviikkona, marraskuuta 27, 2013

Päivän Terveysvinkki No 198/365 ̶ Keskiviikko 27.11.2013 ̶ Faskiitti eli kantakalvon tulehdus




Jaa tämän blogitekstin linkki ystävällesi!
Kantapään kipu, joka on tyypillisesti jalkapohjan faskiitin aiheuttama kiputila, on pääasiallisin syy siihen, että ihmiset tulevat jalkaterapeutin vastaanotolle, sanoo tohtori Gastwirth.
Jalkapohjan tulehdus paksussa sidekudoskaistassa voi tuntua ikään kuin jalkapohjan kaarta revittäisiin.  Tämä sidekudoskaista on nimeltään jalkapohjan jännekalvo, ja se kulkee jalkapöydän pohjaa pitkin kantapään luusta varpaisiin asti. Näin ollen se on jatkuvan rasituksen alaisena silloin kun liikutaan tai vaikka vain seisotaan.

Tottunut kantapään kipuun?
Niveltulehduspotilaat ovat alttiita kehittämään jalkapohjan jännekalvon tulehduksen, etenkin ne henkilöt, joilla on nivelrikon tulehduksellisia muotoja, kuten nivelreuma, selkärankareuma ja reaktiivinen niveltulehdus, mutta myös ne, joilla on fibromyalgia. Muita syitä ovat ylipaino, liian kauan jaloillaan seisominen, liian korkea tai liian matala jalkaholvi tai heikosti tukevat, liian litteät, kovapohjaiset kengät. 

Edellä kuvattuja riskitekijöitä eliminoimalla voi potilas jo huomattavasti vähentää kokemaansa kipua ja vaivaa. Kun nämä tekijät tai ainakin osa niistä on saatu pois päiväjärjestyksestä, toisin sanoen on hankittu kunnolliset kengät, vähennetty liiallista seisomista ja kenties pudotettu painokin, kannattaa jatkaa ruokatottumusten remontilla. Se nimittäin voi parhaassa tapauksessa olla avaintekijä painon hallinnassa, mutta myös kivun hallinnassa.

Aivan ensimmäiseksi kannattaa jättää sokeri ja valkoiset jauhot kokonaan pois päivittäisestä ruokavaliosta. Liiallisen rasvan nauttimista on myös syytä välttää.
Seuraavaksi suosittelen hyvälaatuisen omega-3 rasvahapon lisäämistä ruokavalioon. Nauttimalla rasvaisen kala-aterian kaksi kertaa viikossa ilman hiilihydraatteja sisältäviä lisukkeita saadaan jo jonkinlainen alku tälle ruokaremontille.



 
Myös ravintolisänä kannattaa nauttia päivittäin omega-3 rasvahappoa parhaimmassa muodossaan sisältävää krilliöljyä esimerkiksi kaksi kapselia päivittäin (esimerkiksi FinnMSM Oy:n maahantuoma Superba Krill on erinomainen valinta). Tämä tuote on valmistettu Antarktiksen puhtaista vesistä ekologisia periaatteita noudattaen pyydystetyistä krilleistä. Krilliöljy on paitsi puhdas ja turvallinen omega-3:n lähde, myös tehokkaampi kuin perinteinen kalaöljy, koska sen rasvahappo sisältää runsaasti antioksidantteja (astaksantiini), se ei sisällä raskasmetalleja (elohopea, lyijy, arseeni) ja se on valmiiksi sellaisessa muodossa, jonka keho pystyy käyttämään suoraan hyväkseen. Toisin kuin kalaöljyt, puhdas krilliöljy kuljettaa omega-3 rasvahapot fosfolipidien muodossa liposomeihin, jotka tarjoavat rasvahapot suoraan kehon soluihin. Näin ollen maksan ei tarvitse muuntaa tavallisessa kalaöljyssä triglyseridimuodossa olevia rasvahappoja fosfolipideiksi.

Krilliöljy tukee sinua monella tavoin:
Vaikuttaa sydämen terveyteen
Tukee keskittymistä, muistia ja oppimista
Säätelee verensokeria
Parantaa nivelten terveyttä
Taistelee vanhenemisen oireita vastaan
On terveellistä aivoille sekä hermoston toiminnalle ja kehitykselle
Suojaa solukalvoja
Vaikuttaa kolesterolin ja kohonneen veren rasvapitoisuuden alentamiseen
On terveellistä maksan toiminnalle
Vahvistaa immuunijärjestelmää
On terveellistä mielialan kannalta
Vaikuttaa ihon terveyteen 

Koska fibromyalgia on niin usein jalkapohjan jännekalvon tulehduksen taustalla, on suositeltavaa hoitaa myös sitä. Tutkimusten mukaan kaikilla fibropotilailla on alentunut UbikinoniN eli koentsyymi Q10:n taso. Sen vajauksen poistaminen Q10 lisäravinteella auttaa hyvin usein tilannetta, ja kun mukaan lisätään vielä OptiMSM ja Ester-C vitamiini, ollaan tämänkin vaivan kohdalla jo huomattavasti paremmassa tilanteessa. Tämän voin todistaa omakohtaisesti, ja samaa kertovat monet FinnMSM Oy:n asiakkaat.

Mikäli haluat nähdä samanlaisia vinkkejä kuin tämä, pysy kanavalla, sillä tarkoitukseni on tuottaa vuoden jokaiselle päivälle uusi vinkki.

                                   ************************************

 Today's Health Tip No. 197/365. Sunday 24/11/2013 ̶  Help for Heel Pain
You probably want to delight your friend? Make her/him a favor: tell her/him about this blog. Share a link to your loved one you care about! 

As anyone who has ever had foot pain can tell you, when your feet hurt, you hurt all over. “The feet are the foundation of our ‘building,’ or body,” says Craig Gastwirth, a podiatrist at Podiatry Examiners of Michigan in Detroit. “If there’s a problem with that foundation, everything else – knees, hips and back – is thrown off.”


Heel pain, typically caused by plantar fasciitis, is the No. 1 reason people visit a podiatrist, says Dr. Gastwirth.
Plantar fasciitis, inflammation of a thick band of connective tissue called the plantar fascia, which runs along the sole from the bottom of the heel bone to the toes, can feel like the arch of the foot is tearing.

tiistaina, marraskuuta 26, 2013

Päivän terveysvinkki. Tiistai 26.11.2013 OptiMSM:n hyödyt



Jaa tämän blogitekstin linkki ystävällesi! 

OptiMSM, aine jota kannattaa kokeilla!

MSM:n tiedetään toimittavan rikkiä elimistöön tavalla, jota se voi hyödyntää. Rikki auttaa ylläpitämään sidekudoksen rakennetta muodostamalla ristisidoksia disulfidisidosten avulla, eli rikki vahvistaa niitä kudoksia, jotka muodostavat nivelen.
Polvinivelen toiminta

Rikki on ratkaisevan tärkeää nivelten hyvälle terveydelle. Glykosaminoglykaanit (GAG) ovat olennaisen tärkeitä nivelruston rakennuspalikoita ja GAG molekyylit liittyvät yhteen ketjuiksi disulfidisidoksin. Kuten nimi kertoo, nämä siteet ovat kahden rikkiatomin välisiä siltoja. Disulfidisillat vähentävät GAG-ketjujen konformaatio- taipuvuutta, jolloin rusto pysyy kiinteänä ja kimmoisana. Ruston eheys on siis rikistä riippuvainen tila. 

MSM tai lyhennettynä MetyyliSulfonyyliMetaani on vesiliukoinen rikki. Tämä tarkoittaa, että keho kykenee helposti muuntamaan sen elimistön hyödynnettäväksi. Valitettavasti tuotteesta on täällä hetkellä olemassa monia eri tuotemerkkejä, ja joskus on vaikea tietää mikä niistä paras.
Tuotetta valmistetaan eri puolilla maailmaa erilaisin menetelmin, joista laadun ja puhtauden kannalta paras on sellainen tuotantoprosessi, jossa veteen liuenneena oleva MSM tislataan. Näin voidaan varmistaa, että mitään vierasaineita ei voi jäädä lopputuotteeseen. 

Yhdysvaltalainen Bergstrom Nutrition, alansa edelläkävijä valmistaa ihmisille tarkoitettua MSM:ää tuotenimeltään OptiMSM. Yleensä hinnaltaan halpa MSM on valmistettu halvalla uuttamismenetelmällä, jossa MSM-vesiliuoksesta haihdutetaan pois vesi. Jäljelle jää kaikki se, mikä oli liuenneena veteen, myös mahdolliset raskasmetallit ja bakteerien ja hiivojen ym. orgaanisten aineiden jäämät.
Nivelrikko (OA) ja fyysinen rasitus voi johtaa nivelten kipuun ja turvotukseen. MSM:n rikin on osoitettu helpottavan nivelrikkoon liittyvää särkyä. Sillä on eläinkokeissa myös osoitettu olevan anti-inflammatorisia vaikutuksia.


Tulehduskipulääkkeet ovat riski sydämelle

Synteettiset kipulääkkeet, jotka tunnetaan tulehduskipulääkkeiden tai steroideihin kuulumattomien tulehduskipulääkkeiden nimellä (NSAID), helpottavat kipua ja tulehdusta estämällä prostaglandiinien syntymistä. Siinä onkin sitten kaikki mitä ne saavat aikaiseksi. MSM puolestaan osallistuu nivelten pintojen uudelleen rakentamiseen, jolloin ei ole enää aihetta kivun syntymiselle.
Joitakin etuja, joita voit saada MSM:stä:

* Immuunijärjestelmän tehostaminen
* Vapaiden radikaalien poistaminen
* Optimaalisen suoliston toiminnan tukeminen
* Vähentää kipua ja tulehdusta
* Minimoi lihaskouristuksia, rentouttaa lihaksia
* Saattaa pehmentää arpikudosta



Henkilöille, jotka sairastavat MS-tautia on helppo nähdä etuja MSM:n käytöstä: Vähemmän kipua, kouristuksia ja tulehdusta, koska MSM tehostaa immuunijärjestelmää. Jos pidät päivittäistä kirjaa oman terveydentilasi parannuksista, voit näyttää tilanteen lääkärillesi ja todellakin sinulla saattaa olla mahdollisuus vähentää lääkitystäsi, mikä taas auttaa immuunijärjestelmääsi edelleen. MSM ei luonnollisestikaan paranna MS-tautia, mutta saattaa helpottaa taudin vaikeissa vaiheissa kivuliaita oireita.


MS-tautia sairastava Heather Tuck ultraäänitutkimuksessa Marylandin osavaltiossa Yhdysvalloissa. 
Kuva Pablo Martinez Monsivais / AP / Lehtikuva
Sinulla ei ole mitään menetettävää. Seurauksena voi olla, että sinun on helpompi kävellä jo kokeiltuasi purkillista OptiMSM:ää. Tee tästä päivästä se päivä, jolloin alat korjata joitakin niistä vahingoista, joita on aiheutunut selkärankaasi ja jalkoihisi, ja hanki itsesi jälleen jalkeille.


MSM:n sisältää paljon rikkiä noin 34 % painosta. Vaikka tarvitaan lisää tutkimusta, jotta voitaisiin selvittää, miten kehoon imeytyy sen tarvitsemaa rikkiä MSM:stä, alustavat tutkimukset hiirillä ja hevosilla viittaavat siihen, että MSM:n rikki on olennainen osa proteiineja ja nivelkudoksia.