perjantaina, tammikuuta 24, 2014

Fibromyalgia ja sen hoitoon liittyviä seikkoja





Fibromyalgiaa sairastavien henkilöiden aivojen skannaukset tarjoavat ensimmäiset vahvat todisteet siitä, minkä potilaat tietävät jo: heidän tuskansa on todellinen ja heidän kynnyksensä sietää tuota kipua ja tuskaa on huomattavasti pienempi kuin useimmilla henkilöillä.



Fibromyalgia on krooninen sairaus, jolle on ominaista lihaksissa, nivelsiteissä ja jänteissä ilmenevä kipu, sekä väsymys, lisäksi kosketusarkoja kipupisteitä eri puolilla kehoa. Vaikka kukaan ei tiedä mikä aiheuttaa fibromyalgian, on olemassa todisteita, että ne ihmiset, jotka sairastavat fibromyalgiaa, ovat sen vuoksi herkempiä kivulle, koska jotain on vialla kehon tavanomaisessa kivun aistimiseen liittyvässä prosessissa.
Fibromyalgiaa sairastavat useammin naiset kuin miehet. Fibromyalgialla, vaikka se onkin erilainen sitä sairastavilla eri henkilöillä, on yleensä tapana antaa oireita koko elämän ajan. Siihen liittyy myös samanaikainen taipumus unihäiriöihin, ahdistuneisuuteen, masennukseen ja ärtyvän paksunsuolen oireyhtymään. Vaikka fibromyalgia voi olla vammauttava joillekin ihmisille, se ei ole kudoksia rappeuttava tai hengenvaarallinen, ja voit hallita oireitasi ja parantaa elämänlaatuasi ammatillisella hoidolla ja eräillä itsehoidon muodoilla.


Fibromyalgia koskettaa arviolta 2 % - 4 % väestöstä. Yhdeksän kymmenestä fibromyalgiaa sairastavasta potilaasta on naisia​​. Potilaat kertovat yleisesti tunteneensa arkuutta, jäykkyyttä ja joskus sietämätöntä kipua useilla kehon alueilla. He voivat kärsiä myös väsymyksestä, masennuksesta ja ruoansulatuskanavan ongelmista. Jotkut lääkärit, joilla ei ole asiantuntemusta fibromyalgiasta, ovat sivuuttaneet potilaiden valitukset, koska heillä ei ole osoitettavissa fyysisiä merkkejä häiriöistä.



Uudessa raportissa kerrotaan fibromyalgiapotilaille suoritetusta ​​aivojen toiminnallisesta magneettikuvauksesta (fMRI), jossa erityinen tarkasti kalibroitu instrumentti jaksottaisesti tuotti eritasoisia painalluksia heidän vasemman kätensä peukalonkynteen samalla kun toinen laite suoritti aivojen kuvantamista.



Kun kaikki tutkimuksen osallistujat saivat samantasoisia lieviä painalluksia, veren virtaus tietyillä alueilla aivoissa lisääntyi fibromyalgiaa sairastavilla potilailla paljon enemmän kuin niillä, jotka kuuluivat kontrolliryhmään. Lisääntynyttä veren virtausta - joka on hermojen toiminnan eräänlainen heijastereaktio - esiintyi aivojen niillä alueilla, joiden tiedetään liittyvän kivun kokemiseen.

Lisäksi kun kaikki tutkimukseen osallistuneet altistettiin eritasoisille painalluksille, fibromyalgiapotilaat ilmoittivat kipua jo puolella siitä painetasosta, joka aiheutti samanlaisia kivun tunteita terveillä verrokeilla.
Jotain näyttää menevän pieleen siinä, miten fibromyalgiapotilaan keskushermosto käsittelee kipuärsykkeitä.

Eräitä keinoja fibromyalgian oireiden hoitoon


Liikunta on eräs hyvin tärkeä keino voittaa jatkuva kipuilu, mutta läheskään kaikki tätä tautia sairastavat eivät siihen pysty kipujensa ja kroonisen uupumuksen vuoksi. Ei ole kerta kaikkiaan voimia eikä halua ponnistella. Taustalla on monia syitä; aikaisemmin koettu vaikea trauma, fyysinen tai henkinen, aineenvaihdunnalliset poikkeavuudet, ravintotekijät jne.



Näihin kaikkiin saattaa liittyä potilaan kehon ja aineenvaihdunnan sellainen ominaisuus, joka estää hapen saantia kehon eri osissa. Tämä ominaisuus taas saattaa aiheutua tiettyjen tärkeiden vitamiinien ja vitamiinin kaltaisten aineiden puutoksesta potilaan ravitsemuksessa. Muutamia tällaisia tärkeitä aineita kannattaa mainita tässä yhteydessä:

Ubikinoni Q10
Ubikinoni Q10

Espanjassa Sevillan yliopistossa professori Mario D. Corderon työryhmä on tutkinut fibromyalgian biologiaa ja todennut potilaiden veressä tavallista enemmän rasvojen hapettumisesta (härskiintymisestä) syntyneitä tuotteita. Samanaikaisesti potilailla myllertää nitrosatiivinen stressi*. Näiden biologisten häiriöiden hoitoon auttaa ubikinoni (koentsyymi Q10) ja muut antioksidantit. Ne antavat energiaa, josta potilailla on puutetta, ilmenee työryhmän katsauksessa (2010) ja uusissa klinisissä kokeissa (2012, 2013).  Fibromyalgiassa voi olla AMPK:n inaktiivisuutta (kuten esim. diabeteksessa), mikä selittää potilaan vähä-energisyyttä. Onneksi AMPK:ta voidaan aktivoida berberiinillä, karnosiinilla ja ubikinonilla. 
C-vitamiini
 
Ester-C
C-vitamiinilla on elimistössä useita eri tehtäviä, joista monet liittyvät sen kykyyn pelkistää muita aineita (eli toimia antioksidanttina). Se edistää muun muassa kalsiumin ja ei-hemiraudan (kasviksista ja maitotuotteista saatavan raudan) imeytymistä, ehkäisee rasvahappojen sekä A- ja E-vitamiinin hapettumista, on välttämätön B12-vitamiinin ja foolihapon imeytymisessä, vaikuttaa steroidihormonien synteesiin ja sappisuolojen muodostumiseen kolesterolista ja ehkäisee nitrosoamiinien muodostusta. Kudokset tarvitsevat C-vitamiinia kollageenin muodostamiseen, josta riippuu muun muassa verisuonten, luiden, hampaiden ja kaikkien sidekudosten lujuus.
Askorbiinihapolla on havaittu myös suotuisia vaikutuksia syövän hoidossa.[4]
Puutos aiheuttaa vakavana keripukkia, jota ei Suomessa enää yleensä esiinny. Lieviä puutosoireita esiintyy henkilöillä, jotka syövät liian vähän tai liian yksipuolisesti. Oireet ovat epäspesifisiä kuten haluttomuus, väsymys, heikkous, hengästyminen ja nivelkivut.



Koska fibromyalgiassa on kyse hapen saannin ongelmista, on suositeltavaa nauttia lisäravinteena C-vitamiinia. Suosittelen Ester-C:tä, koska siinä on mukana aineenvaihdunnan kannalta tärkeitä bioflavonoideja, ja koska sen askorbiinihappo on kalsiumiin sidottuna vatsaa ärsyttämätön.
 

OptiMSM
 
OptiMSM


Tämä ravintolisä on erittäin tärkeä myös fibromyalgian hoidossa. Sen molekyyli sisältää happea, ja koska MSM:llä on kyky tunkeutua solun seinämän läpi, se pystyy kuljettamaan ravintoaineita ja vitamiineja solun ytimeen, sinne missä kehon aineenvaihdunta näitä aineita juuri tarvitsee. Samalla se pystyy kuljettamaan kuona-aineita ulos solun sisältä poistettavaksi kehosta luonnollista tietä. Tämän lisäksi tämä bioaktiivinen rikki pystyy luovuttamaan molekyylissään olevaa happea solun ytimeen, mitokondrioon, jossa kehon aineenvaihdunnan kannalta kaikkein tärkein tapahtuu, glukoosin muuttaminen ATP-molekyyliksi ja sitä tietä kehon tarvitsemaksi energiaksi.

Muut tärkeät lisäravinteet, joita fibromyalgiaa sairastava potilas tarvitsee: 
¤ Omega-3 kuten, kalaöljy tai mieluiten krilliöljy 1 - 2 kapselia tai 1 - 2 ruokalusikallista öljyä päivittäin. Omega-3 auttaa vähentämään tulehdusta ja parantaa vastustuskykyä. Mikäli käytät veren ohennuslääkkeitä, kuten aspiriinia tai varfariinia (Marevan, Coumadin), keskustele terveydenhuollon tarjoajasi kanssa ennen omega-3 täydennystä. Krilliöljy sisältämä omega-3 rasvahappo on pääasiassa fosfolipidejä, jolloin maksan ei tarvitse muuntaa sitä, kuten tavallisen kalaöljyn omega-3:n triglyseridit on muunnettava kehon käyttöön sopivaksi. Lisäksi krilliöljy sisältää astaksantiini -nimisiä antioksidantteja. Krilliöljyn omega 3 -rasvahappojen fosfatidyylikoliinin on todettu aktivoivan tehokkaammin ikääntyvien kognitiivisia toimintoja kuin sardiiniöljyn omega 3 -rasvahappojen triglyseridien.[5]


¤ Monivitamiinivalmistetta päivittäin, joka sisältää antioksidanttina vitamiineja, C-, D-, E-, B-vitamiineja ja hivenaineita, kuten magnesium-, kalsium-, sinkki-, ja seleeni.C-vitamiinia, 500 - 1000 mg päivässä, antioksidanttina ja tukemaan immuunivastetta.

¤ Alfa-lipoiinihappo, 25-50 mg kahdesti päivässä, antioksidanttien saannin varmistamiseksi. Alfa-lipoiinihappo voi laskea tiamiinin tasoa. Saattaa myös vaikuttaa joidenkin lääkkeiden vaikutusmekanismiin, erityisesti eräiden lääkkeiden, joita käytetään kemoterapiassa ja kilpirauhasen toimintahäiriöiden hoidossa; keskustele lääkärisi kanssa.



¤ L-karnitiini, 500 - 2000 mg päivässä, lihaksiston tueksi. L-karnitiini voi aiheuttaa kilpirauhasen vajaatoimintaoireiden pahenemista, ja se voi mahdollisesti lisätä todennäköisyyttä kouristuksiin henkilöille, joilla on aiemmin esiintynyt kouristuskohtauksia.



¤ Magnesium, fibromyalgian oireisiin. Jos sinulla on munuaissairaus, keskustele lääkärisi kanssa ennen magnesiumin nauttimisen aloittamista. Magnesium voi olla mahdollisesti vuorovaikutuksessa joidenkin lääkkeiden kanssa, kuten korkean verenpaineen hoitoon käytettävät lääkkeet ja jotkut antibiootit. Lisätietoa magnesiumista kannattaa lukea täältä.



¤ S-adenosyylimetioniini, eli SAM, 800 mg vuorokaudessa tukemaan henkistä suorituskykyä ja immuunivastetta . Ihmiset, jotka ovat maanisia tai joilla onkaksisuuntainen mielialahäiriö, ei pitäisi ottaa s-adenosyylimetioniinia. S-adenosyylimetioniinilla voi olla kielteisiä sivuvaikutuksia henkilöille, joilla on Parkinsonin tauti. Jos käytät joitakin psykoaktiivisia lääkkeitä, keskustele lääkärisi kanssa ennen s-adenosyylimetioniinin käyttämistä.



¤ Probiootti-lisäravinne, joka sisältää maitohappobakteereihin kuuluvaa Lactobacillus acidophilusta, 5 - 10 miljardia yksikköä päivässä tarvittaessa ylläpitämään ruoansulatuskanavan ja immuunijärjestelmän terveyttä. Jotkut acidophilus tuotteet saattavat tarvita jääkaappisäilytyksen - tarkista tarrat huolellisesti.

¤ Kalsium/D-vitamiini lisäravinne, joka tukee lihaksistoa ja luustoa.

¤ Koentsyymi Q10, 100 - 200 mg nukkumaan mennessä antioksidanttien saantiin, immuunijärjestelmän ja lihaksiston tueksi. Koentsyymi Q10 saattaa vaikuttaa veren hyytymistä estävien lääkkeiden vaikutukseen. Esimerkiksi varfariini (kauppanimi Marevan ja Coumadin) ja muut vastaavat lääkkeet. Keskustele asiasta lääkärisi kanssa.



¤ Klorella (Chlorella pyrenoidosa), sinivihreä levä, joka saattaa vähentää oireita. Klorella sisältää suuren määrän K-vitamiinia, ravintoainetta, joka saattaa vaikuttaa veren hyytymistä estävien lääkkeiden vaikutukseen. Esimerkiksi varfariini (kauppanimi Marevan ja Coumadin) ja muut vastaavat lääkkeet.



¤ NADH (Nikotiiniamidiadeniinidinukleotidi), 5 - 20 mg päivässä, energian saantiin. Henkilöt, joilla on taipumusta ahdistuneisuuteen, tulee aloittaa NADH:n nauttiminen pienemmillä annoksilla ja lisätä määrää varovaisesti. 

¤ Melatoniini, 0.5 - 3 mg päivässä