perjantaina, tammikuuta 18, 2013

Terveysuutisia

RikkiMikko päätti ryhtyä julkaisemaan eri uutislähteistä kokoamiaan ajankohtaisia artikkeleita. Lähteinä tulevat olemaan tiede.fi, yle.fi, uusisuomi.fi, Helsingin Sanomat, jne. 

 Tiede,16.01.2013 20:00
Näkeminen perustuu valoon. Jotta sikiön silmä kehittyisi normaalisti, sen täytyy altistua valolle jo kohdussa. Tämä selvisi yllättäen Kalifornian yliopiston tutkimuksessa Yhdysvalloissa.
Havainto lisää ymmärrystä näön kehityksestä ja sairauksista, jotka aiheuttavat sokeutumisen kohdussa. - Se muuttaa perustavalla tavalla käsitystämme verkkokalvon kehityksestä, sanoo tutkija Rihard Lang Cincinnatin lastensairaalasta.

Lisää aiheesta:


Uusi tieto tupakoinnista: Geeneillä yllättävä vaikutus


  • Kuva

Tupakoivan mummon geenit saattavat kannustaa lapsenlapsetkin sauhuttelemaan, väittää Suomen akatemian rahoittama tutkimus.
– Geenit vaikuttavat muun muassa siihen, kuinka paljon poltetaan, kuka pystyy sietämään paljon tupakkaa ja kuka polttaa vain vähän, kertoo akatemiaprofessori Jaakko Kaprio
....
Kaprion mukaan raskausaikana tupakoivien äitien lapsilla on tupakoimattomia suurempi riski sairastua somaattisiin tauteihin kuten astmaan ja muihin hengitysvaikeuksiin. Myös adhd:n kaltaiset mielenterveysongelmat ovat yleisempiä, jos nainen polttaa läpi raskauden.

Tiede: Tämä yleinen ruokailutapa saa ihmisen syömään 96 % enemmän

Seura vaikuttaa yllättävän paljon syömisen määrään, kertoo Tiede-lehti juuri ilmestyneessä numerossaan.
Psykologi John DeCastro on osoittanut, että kaksin syödessään ihminen syö 36 prosenttia enemmän kuin yksin syödessä, lehti kertoo.
Kun syöjiä on neljä, ihmiset syövät 75 prosenttia enemmän kuin yksin. Seitsemän ruokailijan ryhmässä syödään 96 prosenttia enemmän.
– Kun olemme seurassa, keskitymme enemmän ystäviimme kuin ruokaan, lehti väittää

06.01.2013 17:00

Unilääkkeiden tehosta jopa puolet lumevaikutusta

Unettomuuden hoidossa käytettävät bentsodiatsepiinijohdannaiset unilääkkeet saattavat olla paljon luultua tehottomampia. Ilman lumevaikutusta lääkkeiden apu unettomuuteen olisi vaatimaton, osoittaa British Medical Journalin julkaisema meta-analyysi.

 Lisää aiheesta:

Pikaruoka saattaa altistaa nuoret astmalle

Duodecim
Pikaruoka saattaa olla terveysriski.
Timo Hämäläinen
Pikaruoka saattaa olla terveysriski.
Hampurilaisia ja muuta pikaruokaa suosivat nuoret saattavat sairastua muita herkemmin astmaan ja kärsiä pahemmista oireista, laaja kansainvälinen tutkimus osoittaa. Hedelmät ja vihannekset voivat puolestaan pienentää astmariskiä ja auttaa oireiden hillinnässä.

Yle Uutiset | yle.fi ...

Tutkijoiden mukaan vaikutus saattaa johtua verenpaineen laskua seuraavasta tasapainon häiriintymisestä ja sen aiheuttamista kaatumisista.

Verenpainelääkityksen aloittaminen voi suurentaa iäkkäiden potilaiden lonkkamurtumariskiä lääkityksen alkuaikoina, kertoo tuore tutkimus. Tutkijoiden havainto on uskottava, sillä verenpainelääkitykset on liitetty myös kaatumisten lisääntymiseen. Kaatuminen on yleisin lonkkamurtumien aiheuttaja.

Flunssassa myös sydän rasittuu. Jos ei hidasta tahtia, voi seurata harvinainen mutta hankala sydänlihastulehdus.


iStockphoto
Fakta

Lenkkeilijä, lue tämä

Flunssaisena voit tehdä kevyitä kotiaskareita tai esimerkiksi kävellä rauhallisesti, mutta vältä hengästymistä.
Jos sinulla on kuumetta, pysy sängyssä ja juo paljon.
Flunssan jälkeen liikunta kannattaa aloittaa tunnustellen. Hengästyminen on hyvä mittari: jos puuskututtaa, menee liian lujaa.
Jos sinulla on ollut kuumetta, lepää vähintään yhtä monta päivää kuin olit kuumeessa.
Jos tunnet liikkuessasi poikkeavaa uupumusta, lepää lisää.
Kokeile kovatahtisempaa harjoittelua vasta, kun tunnet itsesi taas terveeksi.
Keväällä 2009 savonlinnalainen Miikka Neuvonen istui kotisohvalla katsomassa televisiota. Flunssat olivat vaivanneet häntä pitkään, eivätkä judo- ja jalkapallotreenit sujuneet. Nyt hän oli taas pienessä kuumeessa.
Äkkiä hänestä tuntui, että kaikki ei ole kunnossa. Rintaa kivisti, oli pakko kyyristyä. Vasen käsi puutui.

 Lue lisää



 

Ei kommentteja: