tiistaina, marraskuuta 12, 2013

Päivän Terveysvinkki No 195/365 ̶ Tiistai 12.11.2013 ̶ Krapulapäivän varalle B-ryhmän vitamiineja ja magnesiumia.



Jaa tämän blogitekstin linkki ystävällesi  ̶  ihan vain ystävyyden ja välittämisen merkiksi!
Alko: ”Lapsille mallioppiminen on tärkeää. Jokainen lapsen seurassa alkoholia käyttävä aikuinen, äiti, isä, täti tai vieras, antaa omalla käyttäytymisellään aina mallin lapselle. Siksi jokaisen aikuisen pitäisi pohtia, miten itse käyttää alkoholia lasten seurassa”.
Lasten seurassa on Alkon vastuullisuusohjelma, jonka tavoitteena on ehkäistä ja vähentää lapsiin kohdistuvia haittoja, jotka johtuvat aikuisten alkoholinkäytöstä. Se haastaa pohtimaan, miten vanhempien ja aikuisten kohtuullinenkin alkoholinkäyttö vaikuttaa lasten elämään.
 Sehän on tietysti kaikille salvää, että alkoholin nauttiminen nuorella iällä johtaa vaikeisiin terveydellisiin ongelmiin ja saattaa vaikuttaa viimeistään aikuisiällä puhkeaviin sosiaalisiin vaikeuksiin.
Lastenseurassa.fi - etusivu
Tämän kaiken lisäksi ja kaikesta huolimatta on hyvä ajatella myös itseään silloin, kun tarkoitus on viettää hauska hetki hyvien ystävien tai oman puolison kanssa. Liiallinen alkoholin nauttiminen aiheuttaa aina ongelmia, jotka tulevat eteesi ennemmin tai myöhemmin. Kehosi aineenvaihdunta muuttuu vieraan aineen, alkoholin mukaantulon seurauksena, ja silloin normaali ravitsemus ei välttämättä enää ole riittävä ylläpitämään elimistösi kannalta parasta mahdollista toimintaa.

Alkoholin aineenvaihdunta vaatii, ja usein myös kuluttaa sekä B-vitamiineja että magnesiumia. Alkoholin nauttimisen jälkeen kannattaa sen lisäksi että juo vettä nestetasapainon palauttamiseksi, myös nauttia ylimääräinen annos B-ryhmän vitamiineja ja magnesiumia, koska se voi auttaa palauttamaan tasapainon nopeammin. Kannattaa nauttia etukäteen B-vitamiineja ja magnesiumia, jotta olo olisi parempi juhlinnan jälkeen.


Mikäli haluat nähdä samanlaisia vinkkejä kuin tämä, pysy kanavalla, sillä tarkoitukseni on tuottaa vuoden jokaiselle päivälle uusi vinkki.

                                   ************************************

 Today's Health Tip No. 195/365.Tuesday 12/11/2013 ̶  B-vitamins and magnesium
You probably want to delight your friend? Make her/him a favor: tell her/him about this blog. Share a link to your loved one you care about! 


Alko: "For children model of learning is important. Each child accompanied by an adult drinker, mother, father, aunt, or guest, gets their behavior model depending on that, how their parents behave. That's why every adult should think about how to actually use alcohol in the company of children. "

'When mummy's tired she has wine': Could drinking alcohol in front of your children be harming them?


In the company of children (before Wise parenthood) is a programme aimed at preventing and reducing the harm arising to children from adults’ misuse of alcohol.
Alcohol use is not every individual’s own business, because an adult is always a role model. Adults’ response to alcohol and models for its use are transferred directly to the next generation.
The programme also challenges every adult to consider the type of model they present to children and how they use alcohol in the company of children. 


After all, it is of course clear that the consumption of alcohol at a young age can lead to severe health problems and may affect up to adult social difficulties.


Alcohol metabolism requires and often depletes both B Vitamins and magnesium.  After alcohol consumption, in addition to drinking water to rehydrate, additional B Vitamins and magnesium may help restore balance more quickly.  Consider having B Vitamins and magnesium supplements available after a bender.

 If you want to see the same tips as this, stay tuned, as my intention is to produce a new tip every day.  

Ei kommentteja: