tiistaina, elokuuta 27, 2013

Päivän Terveysvinkki No 135/365 Tiistai 27.8.2013 - Ehkäise rintasyöpä. Ravinto, liikunta ja kemikaalien välttäminen



-    Rintasyövän hoidon asiantuntijan, tohtori Christine Hornerin mukaan D-vitamiinin määrän ja päivittäisen liikunnan lisäämisellä sekä nauttimalla ravinnon lisänä kurkumaa voi olla synergiavaikutusta syöpäriskin vähentämisessä.  On myös tärkeää vähentää sokerin kulutusta ja välttää teollisesti viljellyn karjan lihan kautta syntyvää altistumista ympäristön hormoneille. Samoin tulisi karttaa muovien sisältämiä ja niistä elintarvikkeisiin irtoavia kemikaaleja, kuten BPA. BPA:ta esiintyy vapaana monomeerina myös kuiteissa ja muissa lämpöpapereissa. Harkitse näitä elintapojen muutoksia minimoidaksesi hormonien vaikutuksista johtuvaa rintasyövän riskiä.

Maustekurkuma

Olen kirjoittanut asiasta aikaisemmin toisessa yhteydessä, ja tulkoon tähän mainituksi myös muutama asiaan liittyvä muukin artikkeli.

Iltasanomat, 29.1.2010 klo 6:51: Ehkäise rintasyöpää - 8 keinoa

Iltalehti,  Keskiviikko 3.7.2013 klo 09.15: Yötyötä tekevillä suurentunut rintasyöpäriski


2-    Tutkimukset osoittavat, että ihmisillä, jotka meditoivat säännöllisesti ovat suuremmat aivot, (vähemmän aivojen kutistumista) ja vähemmän dementiaa. Vuosia kestävästä meditaation harrastuksesta koituu suurempi hyöty. Jos haluat maksimoida aivokapasiteettiasi, tutki meditaation eri tyylejä ja liitä joku niistä osaksi päivittäistä elämääsi. Sivuvaikutuksena on selkeämpi ajattelu ja vähemmän stressiä.

Mikäli haluat nähdä samanlaisia vinkkejä kuin tämä, pysy kanavalla, sillä tarkoitukseni on tuottaa vuoden jokaiselle päivälle uusi vinkki.
Lisa Bestin kirjoitukset ovat innoittaneet minua kirjoittamaan näitä Health Tip of the Day -artikkeleita.
Dr. Christine Horner Fights for Women

1-    According to Dr. Christine Horner, a breast cancer expert (, increasing levels of Vitamin D, consuming dietary Turmeric, and increasing daily exercise can all have a synergistic effect on reducing cancer risk.  It is also important to reduce sugar consumption, and to reduce exposure to environmental hormones from factory farmed meats, and chemicals like BPA.  Consider these lifestyle changes to minimize your risk of hormone related cancers.
Christine Horner: I'd say the most important thing is what you do or do not put in your mouth… because you can have huge influences by the foods you consume– the spices, the herbs, and so forth. And, the things that you avoid, that's going to give you the biggest results. … Vitamin D cuts your risks in half. Turmeric and anti-inflammatories cut your risk in half. I could go through each thing—and I'm telling you the research shows that there's about 40 to 50 percent reduction [in risk]—so… to say that one is necessarily better than anything else, that's a really hard thing to claim."
2-    Studies show that people who meditate regularly have larger brains, (less brain shrinkage) and less dementia.  The greater the number of years of meditation, the greater the benefit.  To maximize brain power, investigate various styles of meditation and incorporate meditation into your daily life.  Side effects may include clearer thinking and reduced stress.
If you want to see the same tips as this, stay tuned, as my intention is to produce a new tip every day.  
Writings of Lisa Best have inspired me to write these Health Tip of the Day articles.

Ei kommentteja: