keskiviikkona, tammikuuta 08, 2014

Astaksantiinin kolme valmistusmenetelmää.


Astaksantiinin kolme valmistusmenetelmää. Tämän artikkelin tiedot ovat osittain peräisin  suomenkielisestä Wikipediasta. Myös Kala Health bv:n sivustolta on mukana kuvamateriaalia.

 
Pohjankatkarapu (Pandalus borealis) saa punaisen värinsä mikrolevien tuottamasta astaksantiinista.
1. Synteettisesti petrokemikaaleista. Astaksantiinin teollinen synteesi ei ole julkista tietoa.


2. Viljelemällä astaksantiinia voi tuottaa Haematococcus pluvialis -mikrolevästä, jonka pigmenttipitoisuus (40 g/kg kuivapainosta) on 10 000 -kertainen esimerkiksi lohen lihaan verrattuna.[4][5]
3. Astaksantiinia kalanviljelyyn tuotetaan myös Phaffia rhodozyma-hiivan avulla dekstroosista.[6]

ASTAXANTHIN NEVER TURNS INTO A PRO-OXIDANT- Astaksantiini ei koskaan muutu pro-oksidantiksi, kuten C-vitamiini saattaa suurilla annoksilla muuttua.

KalaHealth Internationalin markkinoima ja FinnMSM Oy:n Suomessa myynnissä oleva Astaksantiini tuotetaan viljelemällä Haematococcus pluvialis –mikrolevästä. Sen pigmenttipitoisuus on (40 g/kg kuivapainosta), eli noin 10 000-kertainen esimerkiksi lohen lihaan verrattuna.[4][5]
Toisaalla esimerkiksi Kiinassa tuotetaan Astaksantiinia kalanviljelyyn myös Phaffia rhodozyma –hiivan, siis fermentoinnin avulla dekstroosista (D-glukoosi).[6]

Ei kommentteja: