Loading...

sunnuntaina, heinäkuuta 26, 2015

MSM:n monet tehtävät



MSM, tämä nykyisin jo melko suosittu lisäravinne (metyylisulfonyylimetaani) on bioaktiivinen rikkivalmiste, jolla on monenlaisia terveyteen edullisesti vaikuttavia ominaisuuksia. Luonnossa sitä esiintyy suurimpina pitoisuuksina äidinmaidossa. On kuitenkin hyvä ottaa huomioon, että markkinoilla on monenlaisia MSM-valmisteita, joista vain osa täyttää sellaiset vaatimukset, että niitä voi suositella erilaisten vaivojen hoitoon ihmisille.
Monet näistä valmisteista saattavat tehota kivun hallintaan, mutta syvällisemmin ajateltuna niillä voi olla päinvastaisia vaikutuksia kuin oli tarkoitus. Tästä esimerkkinä voisin mainita sekoituksen, jossa C-vitamiinia on lisätty MSM:n (jopa OptiMSM:n) joukkoon. Näin on pyritty siihen, että yhteen tuotteeseen on saatu MSM ja solujen uudistumisen kannalta toinen tärkeä aine, C-vitamiini. Ajatus on varmaan hyvä, mutta toteutuksen puolella on puutteita; kaksi eripainoista jauhetta eivät fysiikan lakien mukaisesti voi muodostaa tasalaatuista tuotetta, joka säilyisi tasalaatuisena myös kuljetuksen tai käytön aiheuttamassa tärinässä. Painavampi osa painuu pohjalle ja keveämpi nousee pintaan, jolloin vaarana on, että käyttäjä saa jossain vaiheessa liian suuria kerta-annoksia C-vitamiinia.

Mainittakoon tässä, että tehokkaana antioksidanttina tunnettu C-vitamiini muuttuu suurilla annoksilla pro-oksidantiksi, eli se ei enää estä oksidatiivista eli hapettumis-stressiä vaan päinvastoin lisää sitä. Näin ollen hyvää tarkoittava kahden aineen yhdistäminen onkin muodostanut keholle vahinkoa tuottavaksi haitta-aineeksi. Tarkoitus oli kai päinvastainen. 

Toinen eri tuotteisiin liittyvä riski on puhtauteen liittyvä. Monia halvalla valmistettuja MSM-tuotteita markkinoidaan Suomessakin, ja kerrotaan samalla erilaisista tuotesertifikaateista, joiden pitäisi varmistaa tuotteiden puhtaus. On paljastunut, että kaikki esimerkiksi Kiinassa valmistetut tuotteet eivät täytä puhtauskriteerejä silloin, kun pyritään MSM:n avulla poistamaan kehosta raskasmetalleja ja muita keholle haitallisia aineita. Ne ovat kenties läpäisseet maahantuontivaiheessa EU:n direktiivien määräämät ohjearvot, mutta niiltä puuttuu usein jatkuva kontrolli, sellainen säännöllisesti tapahtuva ja ulkopuolisen tahon tekemä tarkastus, jonka FinnMSM Oy:n markkinoimat, amerikkalaisen Bergstrom Nutritionin valmistamat tuotteet käyvät läpi säännöllisesti.

MSM:n monista muista hyödyllisistä ominaisuuksista voit lukea englanninkielisestä artikkelista, jonka löydät klikkaamalla tätä linkkiä. MSM:ää pidetään aineena, joka tekee mahdolliseksi useimpien vitamiinien ja muiden ravintoaineiden tehokkaan hyödyntämisen, kuten C-vitamiini, koentsyymi Q10, kaikki B- vitamiinit, A-, D,- E-vitamiini, aminohapot, seleeni, kalsium, magnesium sekä monet muut. MSM siis parantaa solun kykyä hyödyntää näitä ravintoaineita, ja pidentää siten niiden elämää.

Home Remedies for Asthma - Page


- MSM hapettaa verta niin, että punasolut voivat toimittaa enemmän happea ja ravinteita soluihin. 
- Astma: MSM on käyttökelpoinen hoidettaessa astmaa, koska se  säätelee nestettä, joka peittää hengitysteiden pinnan, ja estää tulehduksellisen vasteen. Sillä on myös normalisoiva vaikutus keuhkojen solukalvoille, ja se auttaa säätelemään kaasujen vaihtoa (happi - hiilidioksidi). Eräs tutkimus osoitti, että MSM oleellisesti lisäsi keuhkojen kapasiteettia potilasryhmässä keuhkolaajentuma ja keuhkokasvaimia.
- Parantaa keuhkojen ja kaikkien solujen läpäisevyyttä lisätäkseen keuhkojen kapasiteettia ja samalla hapen saantia elimistöön.
- Auttaa neutralisoimaan allergiaa aiheuttavien aineiden vaikutusta, kuten siitepöly, erilaiset elintarvikkeet, eläinten pöly.
- Lisää sapen toimintaa, ja sillä on puhdistava vaikutus ruoansulatuskanavaan.
- Suojaa  myrkkyjen, säteilyn, ja saastumisen haitallisilta vaikutuksilta. Poistaa kehosta myrkkyjä ja haitallisia jäämiä (detox).
- MSM:n ansiosta veren kyky vastustaa bakteereja paranee, ja se siten auttaa suojaamaan solujen protoplasma.
- Estää allergisia reaktioita, stressiä, lääkeyliherkkyyttä, limakalvojen tulehduksia ja muita tulehdussairauksia, mukaan lukien niveltulehdus, lihaskrampit, ja monien tarttuvien loisten aiheuttamia tulehduksia.
- On erinomainen valtimoiden joustavuuden ylläpitäjä, parantaa hapen virtausta ja pitää verisuonia puhtaina ja kirkkaina sekä estää valtimoiden plakin muodostumista.
- MSM:llä on myös lihaksia rentouttava vaikutus
- MSM:llä on luonnollinen analgeettinen vaikutus; se estää C-säikeiden kautta kulkevien kipusignaalien pääsyn aivoihin.
MSM is a natural analgetic: it blocks the transfer of pain impulses through nerve fibers (C-fibers).
- MSM estää tulehduksia. Se myös lisää kortisolin aktiivisuutta (kortisoli on kehon tuottama luonnollinen hormoni).
MSM blocks inflammations and inflammatory processes. MSM enhances the activity of cortisol, a natural anti-inflammatory hormone produced by the body.

LITERATURE
  • Herschler, R.J.: Methylsulfonylmethane and Methods of Use. United States Patent 4,296,130: 1981.
  • Herschler, R.J.: Methylsulfonylmethane in Dietary Products. United States Patent 4,616,039: 1986.
  • Herschler, R.J.: Dietary Products and Uses Comprising Methylsulfonylmethane. United States Patent 4,863,748: 1989.
  • Herschler, R.J.: MSM: a Nutrient for the Horse. Eq. Vet. Data, 1986.
  • Mindell, E.L.: The MSM Miracle. Enhance Your Health with Organic Sulfur. Good Health Guides, Keats Publishing, Inc, Connecticut, USA: 1997.
  • Ley, B.M.: The Forgotten Nutrient MSM: on Our Way Back to Health with Sulfur. Health Learning Handbooks, BL Publications, California: 1998.
  • Owen, B.: Ask Dr. Bob?? Why MSM?? Health Hope Publishing House, California, 1997
  • Jacob, S.W: The Current Status of MSM in Medicine. Am. Acad. Med. Prev., 1983.
  • Jacob, S.W. and Herschler, R.J.: Introductory Remarks: Dimethylsulfoxide after Twenty Years. Ann. N.Y. Acad. Sci.: 1983.
  • Moore, R.D. and Morton, J.I.: Diminished Inflamatory Joint Disease in Mice Ingesting Dimethylsulfoxide (DMSO) or Methylsulfonylmethane (MSM). Fed. of Am. Soc. for Exp. Biol., Proceedings 69th Ann. Meeting 1985: 692.
  • Richmond, V.L.: Incorporation of Methylsulfonylmethane into Guinea Pig Serum Proteins. Life Sciences 1986, vol. 39, pp 263-268.
  • Morton, J.I. and Siegel, B.V.: Effects of Oral Dimethylsufoxide (DMSO) and Dimethylsulfone (MSM) on Murine Autoimmune Lymphoproliferative Disease. Proc. Of the Soc. for Exper. Bio. and Med. 1986, vol. 183, pp. 227-230.
  • Munck-Khoe, L.K. de: Vitaminen, Hardware of Software? Deel 1. Ortho 14(5), 1996: 204-211.
  • Munck-Khoe, L.K. de: Vitaminen, Hardware of Software? Deel 2. Ortho 14(6), 1996: 252-261.
  • Vos, R. de: De Magie Van Het Leven Zit in De Chemie. Folia Orthica 1998 (1): 7-10.
  • Lamers, H.J.: Ferdinand Huneke, Ontdekker en Grondlegger van de Neuraaltherapie. Tijdschr. Voor Integr. Geneesk. 1996; 12(1): 18-22.
  • Nieuwenhuis, R.A.: Anti-oxidanten, De Effectieve Beschermers van Onze Gezondheid. Orthos Media, Den Haag, 1993
Lähetä kommentti