torstaina, maaliskuuta 19, 2009

Allergiat ja MSM

RikkiMikko lainaa näinä kevään päivinä ajankohtaiseen aiheeseen liittyvää erittäin ansiokasta artikkelia, joka on julkaistu Allergia- ja astmaliiton sivustolla.

Allergisen nuhan aiheuttajia ovat pääasiassa tuulipölytteisten kasvien siitepölyt. Kevätkesällä oireita aiheuttavat lehtipuut, keskikesällä heinäkasvit ja loppukesällä pujo. Koivun ja heinien siitepöly ovat yleisimpiä allergian aiheuttajia. Siitepölyallergiasta kärsii 10-20 % suomalaisista. Osa siitepölyallergisista saa oireita myös ruoka-aineista.

Siitepölyallergian hoidon perustana ovat lääkkeet. Kukinta-aikana kannattaa kuitenkin kokeilla muutama muukin niksi oireiden lievittämiseksi.

"Ohjeilta edellytetään entistä vankempia perusteluja. Medikalisaatio on kaikkialle hiipivä vitsaus, jota vastaan on aktiivisesti taisteltava. Ihmisille ei pidä antaa kaiken maailman ohjeita muuten vain, ne muokkaavat käyttäytymistä ja valintoja yllättävän voimakkaasti jopa vuosikymmenien ajan. Useamman kerran vastaanotolle on tullut potilas, joka on kaivanut lompakostaan nuhruisen ihotestauslistan 1960-luvulta. Siinä on plussia ja miinuksia – ja plussia on vältelty 40 vuotta!" (lainaus Allergia ja astmaliiton sivulta: klikkaa)

RikkiMikon kommentti: voisit kokeilla myös OptiMSM- jauhetta, jolla on joidenkin tutkimusten mukaan todettu erittäin positiivisia vaikutuksia allergioiden hoidossa, jopa parempia kuin allergian hoitoon tarkoitetuilla lääkkeillä.

Sää vaikuttaa siitepölymääriin. Ilmassa on vähiten siitepölyä aamuisin, iltaisin ja kostealla säällä, ja eniten aurinkoisella ja tuulisella säällä. Koivun ja heinien allergeenien määrä moninkertaistuu ilmassa sateen alkaessa ja ja erityisesti ukkosmyrskyssä. Se saattaa pahentaa oireita.

Keväällä siitepölykauden alku voi eri vuosina vaihdella useita viikkoja sääolosuhteista johtuen. Kun lämpötila on nollan yläpuolella, siitepölytuotanto voi alkaa. Eteläiset ilmavirrat voivat joskus tuoda jo tammi-helmikuussa Etelä-Suomeen oireita aiheuttavia määriä siitepölyä.

Siitepölytiedotus

Ei kommentteja: