keskiviikkona, maaliskuuta 05, 2008

MSM- viittauksia


Muistathan: RikkiMikolle voi soittaa: +358400948531

Monilla keskustelupalstoilla käydään joskus kiivaitakin keskusteluja muun muassa terveyteen ja sairauksiin liittyvistä asioista. Suomi24 Keskustelu on valtavalla tarjonnallaan varmaankin ykkösenä mitä tulee MSM- viittauksiin (metyylisulfonyylimetaani ja muut lyhenteen sisältämät aiheet) Suomen kielialueella (07.03.2008 oli listalla 525 osumaa MSM:stä). Nämä mielipiteet ovat siinä mielessä puolueettomia, ettei niitä voi miltään kaupalliselta taholta ohjailla kovinkaan paljon; jos joku kirjoittaa mielipiteensä, siihen aika pian tulee vastine. Lukija määritelköön oman arvionsa asiaan! RikkiMikko ei ota kantaa esitettyihin mielipiteisiin!

Veteraaniurheilija on kommentoinut omissa blogikirjoituksissaan vahvasti lääketieteeseen liittyviä uskomuksia ja myös harhaluuloja. Kannattaa käydä lukemassa hänen perusteltuja mielipiteitään, linkkiehdotustensa kautta avautuvia, toisten kirjoittamia blogeja ja hänen lainauksiaan tieteellisistä tutkimuksista.

Eräs erittäin luotettavalta vaikuttava foorumi on Suomen suurimman tiedelehden internet-version keskustelupalsta. Tiede.fi kertoo otsikossaan: "Keskustelua kaikille tieteestä kiinnostuneille". Nimimerkki LL Cool J kirjoitti (Lähetetty: Lauantaina Maaliskuu 01, 2008 5:23 pm Viestin aihe: MSM (metyylisulfonyylimetaani)- kokemuksia/mielipiteitä?): "Oletteko omakohtaisesti kokeilleet MSM- nimistä rikkiä sisältävää ainetta? Tai onko läheisellänne kokemusta?...".

Koska saman kirjoittajan aikaisemmat tekstit (joita sunnuntaiaamun tarkasteluhetkeeni mennessä oli ilmestynyt kahdella avautuvalla sivulla toista kymmentä) vaikuttivat erittäin suurella asiantuntemuksella kirjoitetuilta, päätin tehdä niille kunniaa julkaisemalla ne tällä palstalla. Napsauttamalla oheista linkkiä pääset lukemaan myös niitä. Valistunut arvaukseni kirjoittajan taustasta viittaa lääketieteen ammattilaisen suuntaan. Kannattaa siis lukea myös ne aikaisemmat jutut!
Kannustan lämpimästi sinuakin osallistumaan keskusteluun! Mielipiteiden esittäminen mainitulla palstalla edellyttää rekisteröitymistä ja sisään kirjautumista. Rekisteröityminen on kertaluonteinen toimenpide, joka ei maksa mitään.

Muuten olen sitä mieltä, että Tiedelehti kannattaa tilata kotiin postiluukusta tipahtavana versiona, koska siinä on sitä jotakin, jota valistunut kansalainen tarvitsee sielunsa virkistykseksi! Onhan siitä iloa myös ehkä koulua käyville lapsillesi.

Hyvää kevään jatkoa toivotellen RikkiMikko

P.S. RikkiMikko ei ole Tiedelehden eikä minkään muunkaan aikakauslehden asiamies. eikä siis saa mitään palkkioita viittauksistaan lainaamiinsa julkaisuihin ja niiden teksteihin. Sen sijaan Operettiteatteri Bravoon RikkiMikolla on lähes intohimoinen suhde - ainakin toistaiseksi: kannustava asiamies ja osallistuja.

P.P.S. Osallistu! Adressi:
KANSANLIIKE LANKAVERKON PUOLESTA

torstaina, helmikuuta 28, 2008

Operettiteatteri Bravo: Johann Strauss: Lepakko



Koska Lepakkokuume (ei sukua esimerkiksi myyräkuumeelle) alkaa vähitellen ainakin Keski-Suomessa nousta, RikkiMikko päätti kirjoittaa vähän lisää Lepakkoon liittyvistä asioista, jotta ilmiötä olisi helpompi lähestyä sitten kun tapahtuma on keväällä ja kesällä todella ajankohtainen. Koska erilaisia asiaan liittyviä linkkejä alkoi yllättäen ilmestyä näköpiiriin huomattavasti odotettua enemmän, oli suorastaan pakko tehdä lisäyksiä tekstiin; videoita, musiikkilinkkejä, jopa saksankielinen librettokin, jonne reitin löydät alempaa.


Tässä tekstissä on siis linkkejä, joiden kautta voit katsella aiheeseen liittyviä hienoja videotallenteita. Koska Internet yhteydet saattavat olla joskus tällaisten streaming video- ohjelmien pullonkaula - esitykset saattavat ajoittain häiritsevästi katketa - kannattaa toisto pysäyttää alussa joksikin aikaa, jotta tietokoneesi puskurimuistiin ehtii tallentua riittävästi dataa. Latauksen kehitystä ilmaiseva punainen viiva kertoo lataustilanteen. Kun viivaa on tullut riittävästi, voi toiston aloittaa, ja kas, toistoon ei välttämättä enää niitä katkoja tulekaan. Anna palautetta tästäkin asiasta, jos tarvetta ilmenee!

Tässä taustatietoa 20 minuutin mittaisen videon muodossa Johann Strauss nuoremman operetista Lepakko (video).

Lepakon saksankielinen libretto avautuu luettavaksi täältä.
Saattaa olla hyödyksi tai ainakin iloksi tulostaa libretto paperille tai avata se uuteen ikkunaan, ennen kuin alkaa kuunnella ja katsella alempana olevista linkeistä avautuvia operettivideoita.

Operetin musiikista ja pukuloistosta voit poimia makupaloja:

- Fledermaus Overture
- I Akt: Introduktion.
- No 2: Terzett
- No 7: Couplet (
Prinssi Orlofsky, Bravon projektissa Marja Peura)
- No 8: Mein Herr Marquis
- No 10: Klange des Heimats; Csardas
- No 11:
Bruderlein, Bruderlein und Schwesterlein
- No 15: Ich Stehe Voll Zagen
- No 16: Finale III

Toivottavasti tämä teksti ja ohessa olevat videot osaltaan helpottavat lukevaa ja kuuntelevaa yleisöä teoksen hienouksien ymmärtämisessä. Kesällä sitten joukolla seuraamaan iki-ihania musiikkihetkiä! Niin, ja onhan meillä 25.04.2008 Jyväskylän Paviljongissa Operettikavalkaadi, jossa tähtivieraina Arja Koriseva ja Raimo Sirkiä! Aikataulut löydät siis täältä, Bravon omalta Internet- sivulta.

RikkiMikko toivottaa hyvää lopputalvea ja aurinkoista alkavaa kevättä

perjantaina, helmikuuta 22, 2008

Hämeen Sanomat: Operetissa mukana kaksi lääkäriä

Muistathan: RikkiMikon ilmainen puhelinnumero löytyy tämän linkin kautta. Soita!


RikkiMikko löysi lehtiä lukiessaan ilokseen taas jotain uutta ja tällä kertaa monessakin mielessä aikaisemmasta poikkeavaa. Ihan positiivisessa mielessä erilaista.

Musiikki on ollut RikkiMikolle vuosien saatossa eräs kaikkein uskollisimpia ystäviä, olipa kyse elämän huippuhetkistä tai sitten lohdutusta kaipaavista elämän ikävämmistä pirstaleista. Viime aikoina uusi teknologia ja Internet on tehnyt entistä helpommaksi nauttia juuri sellaisesta musiikista, josta itse pitää, muunlaisesta toki ei voi nauttiakaan, mutta jos turvautuu pelkkään radion tarjontaan, on usein otettava vastaan (eli nautittava) sellaistakin, mistä ei nauti!

Vanhusten osa tämän maailman riennoissa tuli joitakin vuosia sitten hyvin konkreettisesti eteen omien vanhempien vähitellen kuihtuessa pois. Silloin mielen täytti monenlaiset mietteet siitä, mitä ratoja ajatukset liikkuvat silloin, kun aivot eivät kaikilta osin enää toimi samalla tavoin kuin nuoremmilla; rakkaan äitini muisti ja järki tosin toimi loppuun saakka uskomattoman tarkasti. Isäni kohdalla tilanne oli toisenlainen; hän ei viimeisten vuosien aikana kaikin ajoin tunnistanut aina edes meitä läheisiään, mutta hän muisti (hoitajien raporttien mukaan) kaikki vanhat 30- ja 40- luvun laulelmat, joilla herkkinä hetkinään sitten ilahdutti hoitohenkilökuntaa ja huonetovereitaan. Muistin syvimmät kerrokset olivat vielä hienosti tallessa, vaikka sen hetken todellisuus olikin jonkinlaisen sumun peitossa ja osittain kadoksissa!

Näitä asioita on pohdittu myös tieteellisten tutkimusprojektien avulla. Muutama päivä sitten saattoi lukea useistakin viestimistä, että "Musiikin kuuntelu voi tuoreen suomalaistutkimuksen mukaan edistää aivoinfarktista toipuvien potilaiden kuntoutumista. Musiikkia kuunnelleet potilaat eivät myöskään olleet toipumisvaiheessa yhtä masentuneita tai hämmentyneitä kuin potilaat, jotka jäivät ilman musiikkielämyksiä". (MTV3-STT - Kotimaa 20.2.2008).

Tutkimuksessa olivat Helsingin yliopiston lisäksi myös Jyväskylän yliopisto ja Helsingin yliopistollinen keskussairaala. Pitäisi varmaan hyödyntää tämäkin hieno tutkimustulos. Sitä jonkin verran on hyödynnettykin, ja RikkiMikko voi omaltakin kohdaltaan kertoa monista hienoista hetkistä vanhusten palvelutaloissa kokemistaan pienimuotoisista pelimannikonserteista, viimeksi maanantaina 18.02.2008 Puuppolan hoivasairaalassa eli entisessä Kolun vanhainkodissa. Silloin Kvartti oli paikalla esiintymässä vanhuksille ja tietysti myös henkilökunnalle.


Ylempänä mainittuun tutkimukseen viitaten voisi olettaa musiikkihetkien olevan todella tärkeitä paitsi aivoinfarktipotilaille, myös tavalliselle vanhukselle, ainakin parempi vaihtoehto kuin ulkoapäin annettu kemiallinen stimulaatio. Tutkimuksen johtopäätöksissä näet todetaan, että
"Musiikin kuuntelu aktivoi aivoissa laajaa hermoverkkoa, joka säätelee muun muassa vireystilaa, tarkkaavaisuutta, muistia sekä tunteita. Musiikin kuuntelun tiedetään parantavan mielialaa ja kognitiivista toimintakykyä, mutta sen merkitystä neurologisessa kuntoutuksessa ei Särkämön mukaan ole aiemmin juurikaan tutkittu".

Kannattaa lukea koko artikkeli!



Hämeen Sanomat


Kertoo mielenkiintoisia seikkoja uuden Operettiteatteri Bravon solistikunnasta.


Mukana kaksi lääkäriä



Uusi operettiteatteri esittää Straussin Lepakkoa ensi kesänä ulkonäyttämöillä Keski-Suomessa ja lähtee sitten kiertämään Suomea. Verkatehtaalla operetti nähdään marraskuussa.

Muuramelainen oopperalaulaja Jukka Saarman on perustanut uuden teatterin. Keski-Suomen operettiteatteri Bravo on Suomen ainoa ammattiteatteri, joka on erikoistunut operettiin.

Bravon ensimmäinen produktio on Johan Strauss nuoremman Lepakko. Sen harjoitukset aloitettiin lauantaina Hämeenlinnassa. Päärooleissa nähdään Laura Pyrrö, Jukka Saarman ja Ulla Paakkunainen. Pyrrö ei osallistunut lauantaisiin harjoituksiin.

- Erikoista kokoonpanossamme on se, että tässä esiintyy kaksi lääkäriä ja yksi sokea mies, Saarman sanoo.

Lääkärit ovat Ulla Paakkunainen ja Esa Anttila. Viimeksi mainitulle Lepakko on ensimmäinen rooli laulajana, mutta hän on siis myös
kirurgian erikoislääkäri, ortopedi, teatteritaiteen maisteri, näyttelijä. Anttila opiskeli aikoinaan vuoronperään lääketieteellisessä tiedekunnassa ja Teatterikorkeakoulussa. Hän valmistui teatteritaiteen maisteriksi 1984, mutta valitsi urakseen lääkärin työn ja erikoistui kirurgiaan ja ortopediaan. Hän työskentelee kokoaikaisesti Jyväskylän keskussairaalan ortopedina.
''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''

Taustatietoa Johann Strauss nuoremman operetista Lepakko (video).

Lepakon saksankielinen libretto avautuu luettavaksi täältä.
Saattaa olla hyödyksi tai ainakin iloksi tulostaa libretto paperille tai avata se uuteen ikkunaan, ennen kuin alkaa kuunnella ja katsella alempana olevista linkeistä avautuvia operettivideoita.

Operetin musiikista ja pukuloistosta voit poimia makupaloja:

- Fledermaus Overture
- I Akt: Introduktion.
- No 2: Terzett
- No 7: Couplet (
Prinssi Orlofsky, Bravon projektissa Marja Peura)
- No 8: Mein Herr Marquis
- No 10: Klange des Heimats; Csardas
- No 11:
Bruderlein, Bruderlein und Schwesterlein
- No 15: Ich Stehe Voll Zagen
- No 16: Finale III