lauantaina, tammikuuta 12, 2008

Jyväskylä sinfonia: Konsertit

Muistathan: RikkiMikon ilmainen puhelinnumero löytyy tämän linkin kautta. Soita!

Jyväskylä sinfonia: Konsertit

RikkiMikko haluaa muistuttaa, että Jyväskylässä toimii huippuammattilaisista koostuva sinfoniaorkesteri, jonka ylikapellimestarina on jo muutaman vuoden toiminut maailmanluokan huilisti-kapellimestari. Siteeraan tähän Jyväskylä Sinfonian esitteestä seuraavaa (Olen lisännyt sitaattiin muutamia linkkejä, jotta olisi helpompi saada kuva Patrickin lukuisista maailmankuuluista yhteistyökumppaneista. Napsauta tummennettua alleviivattua nimeä, niin uusi ikkuna avautuu!):

Patrick Gallois


Patrick Gallois aloitti huilunsoiton opintonsa 17-vuotiaana Pariisin konservatoriossa Jean-Pierre Rampalin johdolla. Kaksi vuotta myöhemmin hänet kiinnitettiin Lillen filharmonikkojen ensimmäiseksi huilistiksi ja jälleen kahden vuoden kulutta Orchestre National de France'n, ensimmäiseksi huilistiksi. Vuonna 1984 hän päätti keskittyä solistiseen uraan.

Patrick Gallois on esiintynyt huilusolistina ahkerasti maailman arvostetuimpien orkesterinjohtajien (mm. Sir Neville Marriner, Leonard Bernstein, Seiji Ozawa, Lorin Maazel, Antal Dorati, Leif Segerstam) sekä kamarimuusikkona kuuluisien taiteilijoiden (Yuri Bashmet, Natalia Gutman, Peter Schreier) kanssa. Hän on Euroopan ja Aasian merkittävimpien orkesterien sekä kansainvälisten kamarimusiikkifestivaalien vakituinen solistivieras.

Gallois'n ohjelmisto on erittäin monipuolinen sisältäen niin barokin, klassismin ja romantiikan ajan kuin nykymusiikkiteoksiakin. Hän on kantaesittänyt lukuisia nykysäveltäjien huilukonserttoja kuten Eric Tanguyn toisen konserton ja Aulis Sallisen huilukonserton. Syksyllä 2001 hän kantaesitti Italiassa Kai Niemisen huilukonserton. Lisäksi mm. Krzysztof Pendereckin ja Einojuhani Rautavaaran huilukonsertot kuuluvat hänen vakio-ohjelmistoonsa. Lukuisat nykysäveltäjät ovat myös omistaneet hänelle sävellyksiään.

Vuosina Gallois levytti yksinoikeudella Deutsche Grammofon Gesellschaft -yhtiölle, joka on julkaissut laajan valikoiman hänen soolo-, kamari- ja konsertto-ohjelmistoaan. Viime aikaisista levytyksistä on syytä mainita Einojuhani Rautavaaran huilukonsertto Ondine-yhtiölle. Nykyään Gallois tekee levytyksiä Naxos-yhtiölle.

Viime vuosina Patrick Gallois on niittänyt mainetta myös etevänä kapellimestarina. Hän on vieraillut johtamassa orkestereita Suomen ja Ranskan lisäksi mm. Italiassa, Japanissa, Ruotsissa, USA:ssa, Potugalissa, Israelissa ja Romaniassa sekä Bulgariassa. Kapellimestarin uransa hän aloitti Ranskassa johtamalla omaa orkesteriaan the Académie de Paris'ia. Syyskuussa 2003 hän aloitti työnsä Jyväskylä Sinfonian ylikapellimestarina. Patrick Gallois kiinnitettiin toiselle kolmivuotiskaudelle vuoden 2006 syksystä lähtien.

Mainittakoon vielä, että Jyväskylä Sinfonian huilun äänenjohtaja Esa-Veli Riuttamäki on opiskellut Pariisissa Patrick Gallois'n oppilaana vuosina 1986-87. Heidän ensi tapaamisensa oli 1985 Karjaan kansainvälisillä kitarafestivaaleilla, ja siitä alkoi myös Patrickin säännöllinen Suomen vierailujen sarja -- mm. esiintymisiä Kuhmon kamarimusiikkijuhlilla, solistitehtäviä Helsingin, Oulun ja Turun kaupunginorkesterien kanssa -- joka sitten huipentui siihen, että hän otti erääksi tukikohdakseen Suomen, ensin Jyväskylän ja myöhemmin Lievestuoreen. Onneksi olkoon Lievestuore!

RikkiMikko haluaa toivottaa kaikki musiikin ystävät tervetulleiksi musiikin suuriin tunnelmiin ja nautintoihin. Lipunmyynnistä saat tietoja täältä.

lauantaina, tammikuuta 05, 2008

MSM- tutkimuksista

(Muistathan: RikkiMikon ilmainen puhelinnumero löytyy tämän linkin kautta. Soita!)

Viime aikoina on pulpahtanut tietoisuuteeni monenlaista asiaa terveellisestä ravitsemuksesta; tamperelainen työterveyslääkäri Seppo Kinnunen suositteli perehtymään kahden kanadalaisen lääkärin ja tutkijan kirjoittamaan teokseen, (Beliveau, Richard ; Gingras, Denis ; Kinnunen, Kirsi [kääntäjä]): "Ruokavalio ja syöpä", jossa nimensä mukaisesti neuvotaan ruokavalion avulla estämään syövän kehittymistä. Eilen (9.1.2008) kirja sitten saapui, ja nyt aion perehtyä sen antiin, kunhan kaikilta päivärutiineilta ehdin.

Muutenkin Sepon kertomat monet terveyteen liittyvät seikat saivat mietteliääksi; onko tosiaan niin, että sairaudet paljolti liittyvät vaillinaiseen tai yksipuoliseen ravitsemukseen. Voiko terveellinen ravitsemus todellakin - kaiken muun hyvän lisäksi myös estää sairauksia? Tarkoitan ihan suoranaisesti. Toisaalta kukaan hiukankin korviaan ja silmiään auki pitävä ei voi tänä aikana välttyä havainnoista, että terveyden väitetään olevan paljolti siitä riippuvainen mitä suuhusi panet.


Päätin koota tähän linkkejä niihin julkaisuihin, joissa käsitellään MSM- tutkimuksia.

Kaikkea en ehdi enkä varmaan pystykään kääntämään, joten jokainen asiasta kiinnostunut saa itse selailla ja kääntää suomeksi näitä englanninkielisiä artikkeleita. Napsauta sinistä alleviivattua tekstinosaa, niin artikkeli avautuu.


23.01.2008:
Pikakatsaus viiteen kokonaisvaltaisen ravitsemuksen lähteeseen
Quick Facts On Five Sources For Holistic Nutrition


20.01.2008:

Kuinka panimohiiva ja MSM saattavat helpottaa, vähentää ummetusta ja/tai vapauttaa siitä. (Alkuperäinen artikkeli on täällä).

How Brewer's Yeast and MSM Clear Constipation


19.01.2008:
Urheiluvammojen luonnollisia hoitokeinoja (jatkuu)

Natural Remedies for Sports Injuries (cont’d)



16.01.2008:
Terveellisiin elämäntapoihin ja hyvinvointiin kuuluu harjoitusta ja oikea ruokavalio
Healthy lifestyles and well-being include exercise and diet


16.01.2008:
MSM ravintolisä: Niveltesi pääsylippu parempaan vointiin
Supplementing with MSM: Your Ticket to Healthier Joints


10.01.2008:

Oletko koskaan kokeillut MSM:ää krooniseen kipuun?
Have You Ever Tried MSM for Chronic Pain?


10.01.2008:
MSM lisäravinne nivelten terveydeksi

Supplementing MSM for Joint Health

5.1.2008:
Kokonaisvaltaisen ravitsemuksen viisi luonnollista lähdettä:
The 5 Natural Sources for Holistic Nutrition


04.01.2008:

Kuinka kehosi vapautuu uraanijäämistä, säteilyn vaikutuksista ja radioaktiivisesta saastumisesta:
How to Detox Your Body of Depleted Uranium Residues, the Effects of Radiation, and Radioactive Contamination


29.12.2007:

MSM vähentää nivelrikon oireita. Kaksoissokkotutkimus:
MSM reduces symptoms of osteoarthritis in a blinded trial


29.12.2007:
Liikalihavuuden torjumiseksi suoritettavan kirurgisen toimenpiteen aiheuttaman hiustenlähdön estäminen MSM:n avulla:
Avoid Hair Loss after Obesity Surgery
Hair loss is a potential result of weight loss or weight loss surgery

Liikalihavuuden hoitoon tähtäävästä kirurgiasta uutisoitiin viime perjantaina (4.1.2008) näyttävästi sekä lehdissä, radiossa, että TV:ssä; toimenpiteiden määrässä Suomi on lähes peränpitäjän roolissa, ja tarvetta olisi paljon suurempaan määrään, koska operaation avulla potilaan eliniän ennuste paranee merkittävästi.




20.12.2007:

MSM - paras luontainen hoito kivun lievittämiseksi:
MSM - The Best Natural Remedy For Pain Relief by: Brad Bahr


Karl Lorenin kooste eri aikoina suoritetuista MSM- tutkimuksista:
http://www.bulkmsm.com/research/index.html


21.12.2007:

Lääkkeetön fibromyalgian hoito:
No Drugs Fibro Treatment


24.12.2008:
Suosituksia koiran ruokintaan:
Raw Diet Benefit For Dogs


Tiedot edellä mainituista tutkimuksista ilmestyivät muutaman viime viikon aikana. Yritän päivittää listaa parhaani mukaan, sitä mukaa kun uutta ilmestyy näköpiiriin. Kommentit asian tiimoilta ovat myös tervetulleita!

Heinäkuu 1999:
Lisään tähän vielä erään jo kauan sitten kotisivuillani (www.finnmsm.fi) julkaisemani Martin Zuckerin artikkelin suomennoksen "Urheilu ja MSM", jonka alkuperäinen, englanninkielinen versio, "Blast Muscle Pain With MSM" löytyy täältä.



RikkiMikko toivottaa lukijoilleen onnea alkaneelle vuodelle 2008

sunnuntaina, marraskuuta 25, 2007

Herpes viruksista


Fibromyalgiaa koskevassa jutussani viittasin David W. Greggin artikkeleihin joista eräässä puhutaan myös herpes viruksen aiheuttaman yskänrokon eli huulirokahtuman hoidosta. Tri Greggin mukaan herpes virusten hoidossa lääkkeiden ohella ravitsemuksella on merkittävä osuus. Myös sukuelin herpeksen hoitoon pätevät samat ravitsemukselliset seikat kuin huulirokahtumaan.
Sairas lapsi -portaali kertoo tämän vaivan hoitoon liittyvistä seikoista seuraavaa:
"Kotihoito: On tärkeää, että hoito aloitetaan mahdollisimman nopeasti. Jos lapsella on ollut kerran yskänrokko, on hyvä pitää kotona virusvoidetta taudin uusiutumisen varalta. Huolehdi, että lapsi ei koskettele rakkuloita, sillä koskettelu voi aiheuttaa bakteeriperäisiä lisätulehduksia, ja koskettelun myötä tauti voi levitä sormista muihin ihmisiin. Tartuntavaaran vuoksi sekä lapsen että aikuisen on pestävä kädet sen jälkeen, kun rakkuloita on koskettu.

Herpes virus tuhoaa aktivoituessaan kudoksia. Näin tapahtuu sekä huulirokahtuman kyseessä ollen, että myös kaikkien muidenkin herpeslajien vaikutuksesta, millä kehon alueella ne sitten vaikuttavatkin. Nuo huulen iholle syntyvät vauriot ovat kiusallisia, mutta mitään peruuttamatonta ei silti siinä tapauksessa välttämättä tapahdu. Sen sijaan, kun virus leviää vaikkapa aivokudokseen, saattaa tuho olla todella hirvittävä. Lainaan tähän National Geografic- lehden viimeisimmän, toissa päivänä eli viime torstaina 28.11.2007 ilmestyneen numeron muistin ihmeellisyyksistä kertovaa artikkelia:

"EP on 180-senttinen mies, jonka valkeissa hiuksissa on siisti jakaus. Hänen korvansa ovat harvinaisen pitkät, ja luonteeltaan hän on miellyttävä, ystävällinen ja lempeä. Iloinen mies vaikuttaa tavalliselta lupsakalta isoisältä. 15 vuotta sitten Herpes simplex -virus kuitenkin vahingoitti pahasti hänen aivojaan. Se iski aivoihin kuin omenapora ja tuhosi kaksi saksanpähkinän kokoista aluetta ohimolohkon sisäosasta ja samalla suuren osan EP:n muistista".

"Viruksen osumatarkkuus oli karmiva. Molemmilla puolilla aivoja sijaitsevien ohimolohkojen sisällä on kaareva osa, jota kutsutaan hippokampukseksi tai suomalaisittain aivotursoksi. Se ja joukko ympäröiviä aivoalueita vastaavat ihmeellisestä tempusta, joka painaa havaintomme pitkäaikaiseen muistiin. Muistot sinänsä eivät tallennu hippokampukseen vaan isoaivokuoren poimuisiin kerroksiin, neokorteksiin. Hippokampuksen alue on kuitenkin aivojen se osa, jonka ansiosta asiat tallentuvat. Koska EP:n hippokampus tuhoutui, hän on kuin videokamera ilman tallennustoimintoa. Hän näkee, mutta näkymä ei jää mieleen". tilaa NG uutiskirje, ja lue lisää NATIONAL GEOGRAPHICin numerosta 14.

 
Herpes virukset, joita ihmisellä esiintyy kuutta eri muotoa, ei kuole koskaan, no tietysti sitten, kun sen kantaja kuolee. Viruksen hävittäminen hermosolmukkeista lääkehoidolla ei ole mahdollista. Nämä virukset elävät siis hermosolmukkeissa ns. proviruksina. Ne aktivoituvat ja muuttuvat varsinaisiksi viruksiksi aika ajoin silloin, kun henkilön immuunijärjestelmä jostain syystä, esimerkiksi stressin tai vaikkapa liiallisen auringonvalon vuoksi menettää kykyään hallita kehon puolustusta tauteja vastaan. Jos siinä vaiheessa vielä nauttii arginiini- nimistä aminohappoa sisältävää ravintoa (parhaita ravitsemuksellisia arginiinin lähteitä ovat mm. pähkinät, sienet, ruisleipä, riisi ja sipuli) tai arginiini-lisäravinteita (Argimax, seksuaalista halukkuutta lisääviä tuotteita, kuten Erexo tai Libio ym.) herpeksen aktivoituminen voimistuu huomattavasti. Sen sijaan L-lysiini, toinen aminohappo, vaikuttaa päinvastoin kuin arginiini. Huomautettakoon, että arginiini itsessään ei aiheuta herpes viruksen aktivoitumista. Sen aiheuttaa virus itse ja kuten aikaisemmin mainittiin, stressi. Tilanteeseen vaikuttaa viruksen kantajan immuunijärjestelmän tila. Arginiini siis kylläkin saattaa kiihdyttää jo aktivoituneen viruksen leviämistä.


Voit lukea tästä asiasta tri, mikrobiologi David W. Greggin ansiokkaasta artikkelista. Siellä kerrotaan pääasiassa fibromyalgiasta, mutta sivutaan myös tätä herpes- asiaa. Kun L-lysiinin lisäksi käyttää Zoviraxia tai Valtrexia, tämä yhdistelmä tehoaa kokemusten mukaan erittäin hyvin herpeksen hoitoon. Molemmat perustuvat viruksia torjuvaan lääkkeeseen nimeltä Asikloviiri, jonka on osoitettu estävän useita herpes virustyyppejä. Sitä käytetään myös vyöruusun hoidossa.

Vielä muistutus pikkuvauvojen äideille: lattialle tipahtaneen hupitutin puhdistaminen käyttämällä sitä äidin omassa suussa ei ole järkevää. Sillä tavoin voit kyllä siirtää mahdollisen oman herpeksesi vauvaan!

Lue lisää huuliherpeksestä:

Yleistä huuliherpeksestä

Mitä huuliherpes on?